Kotivakuutus kannattaa tarkistaa säännöllisesti

muuttaessa

Kun asunto vaihtuu, tai sinne tehdään hankintoja ja remontteja, myös kotivakuutuksen turvan laajuus ja korvausmäärä on syytä tarkistaa. Tämä koskee yhtä lailla omistus- kuin vuokra-asujiakin. Kaikkein tärkeintä vaihdostilanteissa on, ettei kotivakuutusturva pääse katkeamaan.

‒ Ennen kuin päätät vanhan asunnon kotivakuutuksen, tarkista, että uusi on voimassa. Silloin kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus antaa turvaa myös edellistä vuokra- tai omistusasuntoa koskevissa ongelmissa, esimerkiksi riitatilanteissa, kertoo kotivakuutuksen kehityspäällikkö Timo Ekholm Lähi-Tapiolasta.

Asunnon vaihdon yhteydessä kotivakuutuksen voi myös kilpailuttaa. Vakuutusyhtiön vaihtaminen ei katkaise oikeusturvavakuutusta.

Remontti yleisin syy päivitykseen

Vaikka asunto ei vaihtuisi, kotivakuutusta voi olla syytä päivittää. Tavallinen syy on remontti.

Jos asunnon tasoa parannetaan esimerkiksi uusimalla pintamateriaaleja aiempaa kalliimmiksi tai parantamalla asunnon varustusta, vakuutussummaa saattaa olla syytä korottaa.

Osakeasunnossa vakuutusturvan kannalta merkittäviä voivat olla parannukset sellaisissa kiinteissä sisusteissa ja pinnoissa, jotka ovat osakkaan kunnossapitovastuulla. Taloyhtiön tekemät perusparannukset eivät vaikuta osakkaan omaan vakuutusturvaan.

‒ Omakotitalossa kotivakuutus on myös kiinteistövakuutus, joten vakuutusyhtiölle kannattaa ilmoittaa, jos vaikkapa hankkii taloon maalämmön, laajentaa asuintilaa kellariin tai vinttiin tai tekee putkiremontin. Putkiremontista kannattaa ilmoittaa jo siksikin, että usein se pienentää vakuutusmaksua, Timo Ekholm sanoo.

Vaikkei asuntoa olisi remontoitu, kotiin on voitu tehdä hankintoja, joiden vuoksi kotivakuutusturvaa ehkä kannattaa parantaa.

Mökille oma vakuutus

Myös mökille tarvitaan oma kotivakuutuksensa. Viime aikoina etätyön tekeminen mökillä on lisääntynyt.

‒ Puhelin tai tietokone ei kuulu mökin kotivakuutukseen, Henrik Rantanen sanoo.

Vakituisen kodin kotivakuutus voi turvata läppärin, joka viedään mökille etätyöhön. Turva kuitenkin riippuu myös muun muassa siitä, onko läppäri sinun vai työnantajasi. Kannattaa siis tarkistaa, mikä vakuutus kattaa työssä käyttämäsi laitteet etätöissä.

Perhesuhteiden muutokset huomioitava

Tyypillisiä tilanteita, jossa kotivakuutus helposti unohtuu, ovat perhesuhteiden muutokset. Jos talous kasvaa esimerkiksi pariskunnan muuttaessa yhteen, molemmilla on todennäköisesti vanhastaan oma kotivakuutuksensa.

‒ Yhteisessä kodissa riittää kuitenkin yksi vakuutus, joten toisen voi lopettaa. Erossa tapahtuu sama toisinpäin. Jos erossa toinen puoliso jää vanhaan kotiin, kotivakuutuskin jää usein sinne. Uuteen asuntoon muuttava ei ehkä heti huomaa ottaa omaa kotivakuutusta. Olisi kuitenkin tärkeää, että myös hänen kotivakuutusturvansa jatkuisi katkeamatta, Henrik Rantanen sanoo.

Jos vakuutuksenottaja kuolee, kotivakuutus jatkuu kuolinpesän nimissä ja turvaa edelleen samassa taloudessa asuvat, esimerkiksi lapset ja lesken. Jos leski esimerkiksi muuttaa uuteen osoitteeseen, hänen tulee varmistaa, että hänen oma vakuutusturvansa on kunnossa.

Kuolinpesät haluaisivat usein nopeasti lopettaa kotivakuutuksen. Kotivakuutus kuitenkin suojaa pesän omaisuutta, kunnes pesä saadaan jaettua.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

18.6.2025

Muista, että viemäri ei ole jäteastia – viisi faktaa viemäreistä

Oikeilla käyttötottumuksilla ja säännöllisellä puhtaanapidolla asukkaat pystyvät ennaltaehkäisemään viemäriongelmia. Moni ongelma on vältettävissä jo sillä, ettei viemäriin lasketa mitään sinne kuulumatonta materiaalia. Viemärikuvaus on luotettava ja helppo tapa selvittää viemärin kunto.

29.10.2024

Vakuutus ei aina kata tuholaisvahinkoja vuokra-asunnossa

Vuokralaisen kotivakuutus, kiinteistövakuutus tai edes vuokranantajan vakuutus eivät välttämättä korvaa tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja vuokra-asunnossa. Vuokranantajan vakuutus ja vuokralaisen vastuuvakuutus tuovat kuitenkin turvaa silloin, kun vuokralainen on itse aiheuttanut tuholaisongelman.

talotekniset järjestelmät talvi

12.11.2024

Näin valmistelet talotekniset järjestelmät talveen

Kodin ja toimitilojen taloteknisten järjestelmien säädöt on hyvä tarkistaa ennen talven tuloa, muistuttaa Motiva. Kovalla pakkasella epäkohdat laitteiden toiminnassa tulevat ilmi parhaiten. Siksi järjestelmien toiminta on varmistettava jo hyvissä ajoin ennen säiden kylmenemistä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti