Korkotukilainoilla voidaan rakentaa 9000 uutta asuntoa ja peruskorjata 4500

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2017 valtion tukeman asuntotuotannon hyväksymisvaltuuksien käyttösuunnitelmasta. Tavoitteena on edistää kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa. Valtuuksia jaetaan eduskunnan päätöksen mukaisesti yhteensä 1 410 miljoonan euron edestä.

Korkotukivaltuuksilla voidaan rakentaa kaikkiaan noin 9 000 uutta ja peruskorjata noin 4 500 asuntoa. Lisäksi takauslainojen valtuutta jaetaan 285 miljoonaa euroa, jolla voidaan rakentaa noin 2 000 uutta vuokra-asuntoa.

Vuokra-asuntojen tuotannon osuus korkotukilainoista on kaikkiaan 72 %. Niin sanottuun normaaliin vuokra-asumiseen ohjataan 515 miljoonaa euroa eli 37 % jaetusta valtuudesta ja erityisryhmien asumiseen 400 miljoonaa euroa eli 28 %:n osuus.

Niin sanotuille lyhyille vuokra-asuntolainoille osoitetaan 7 %:n osuus kokonaisvaltuudesta eli 100 miljoonaa euroa. Valtuudella arvioidaan voitavan rakentaa noin 630 vuokra-asuntoa.

Enemmän tukea ASO-asunnoille

Asumisoikeusasunnoille suunnattavaa valtuutta nostetaan hallituksen 1.9.2016 tekemän päätöksen mukaisesti viime vuoden tasosta huomattavasti eli 160 miljoonalla eurolla 390 miljoonaan euroon. Valtuudella arvioidaan voitavan lainoittaa noin 2 230 asunnon rakentaminen ja noin 1 220 asunnon perusparantaminen. ASO-asuntojen tukeminen on tärkeää, koska ne täydentävät asuinalueiden muuten usein liian yksipuolista hallintamuotojakautumaa (omistusasunnot / vuokra-asunnot), ja siten lisäävät monipuolista asukasrakennetta ja ehkäisevät segregaatiota.

Erityisryhmien asuntoja tuetaan myös investointiavustuksella, joka liittyy korkotukilainaan. Avustusvaltuuden määrä on 130 miljoonaa euroa. Tukea myönnetään ensisijaisesti kaikkein vaikeimmassa asuntotilanteessa oleville erityisryhmille kuten pitkäaikaisasunnottomille, kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja muistioireisille vanhuksille. Tärkeää on myös ehkäistä nuorten asunnottomuutta ja syrjäytymistä.

Uudistuotantoon tarkoitettuja lainoja kohdennetaan nopeimmin kasvaviin keskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. Korkotuki- ja takauspäätöksissä painotetaan edullisten ja energiaa säästävien asuntojen uudistuotantoa. Perusparannukseen ohjataan korkotukea alueilla, joilla asuntojen arvioidaan pysyvän korjauksen myötä käytössä vielä pitkään.

Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetun lain mukaisille lainoille osoitetaan 100 miljoonan euron takausvaltuus. Tuella arvioidaan voitavan perusparantaa noin 8 000 asuntoa.

päätösaineistot vn.fi-sivuilla (Valtioneuvosto)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tiesitkö, että ikkunoilla ja ovilla voidaan varmistaa toimiva koti?

Ikkunoilla ja ovilla voidaan vaikuttaa merkittävästi kodin viihtyvyyteen ja nostaa asumismukavuus uudelle tasolle. Kotimaisten Pihla-ikkunoiden ja -ovien ominaisuuksien ja monipuolisten lisävarusteiden avulla voi toimivan kodin varmistaa vuosikymmeniksi.

Pihla-Tiivi

senioritalo

23.3.2023

Senioritalo taistelee tulvia vastaan

As Oy Kangasalan Hopeaharju koki toissa kesänä mittavat tulvavahingot, kun vesi nousi sen varastotiloihin. Taloyhtiön hallitus alkoi etsiä ratkaisuja, joilla tulvat saataisiin estettyä tulevaisuudessa. Kaupunkitulvat tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen ja maa-alueiden asfaltoinnin myötä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

älykkäät ratkaisut

7.12.2023

Älykkäät ratkaisut vähentävät energiankulutusta

Älykkäät ratkaisut lisäävät energiatehokkuutta kiinteistössä valitsemalla kulloinkin taloudellisimman energiamuodon sekä hyödyntämällä sähkön edullisimpia tuntihintoja. Älykkyyttä kannattaa ensin lisätä taloyhtiön järjestelmiin ja vasta sen jälkeen huoneistoihin.

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti