
Kuukauden kasvo: Taloyhtiön tuet ovat tiukassa
Tällä hetkellä taloyhtiöille on jaossa vähemmän tukia kuin viime vuosina. Varken johtaja Sanna Hughes ennustaa, että heikon julkisen taloustilanteen vuoksi avustukset eivät lähitulevaisuudessa lisäänny.

Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki on laatinut kriteerit korjausrakentamiselle. Joutsenmerkkiä voi nyt hakea asuintalojen, päiväkotien, koulu- ja toimistorakennusten peruskorjauksille.
Joutsenmerkitty korjausrakentaminen on hyvä keino varmistaa, että peruskorjaukset toteutetaan tiukkojen ympäristövaatimusten mukaan. Ennen korjaustöitä tehdään aina perusteellinen ympäristökartoitus ja vaaralliset jätteet hävitetetään asianmukaisesti. Lisäksi edistetään rakennusmateriaalien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä.
Joutsenmerkitty korjausrakentaminen takaa, että rakennuksessa on korjauksen jälkeen
Joutsenmerkki voidaan myöntää myös uusille pientaloille, kerrostaloille, koulu- ja päiväkotirakennuksille, kesämökeille tai vapaa-ajan asunnoille. Suomesta löytyy jo Joutsenmerkitty kerrostalo Järvenpäästä, päiväkoti Hyvinkäältä, pienryhmäkoti Kaarinasta, ja useita hankkeita on käynnissä. Esimerkiksi NCC rakentaa suurta vuokrataloa VAV Asunnoille Vantaalle ja JM Suomi rakentaa Joutsenmerkittyjä koteja omistusasumiseen

Tällä hetkellä taloyhtiöille on jaossa vähemmän tukia kuin viime vuosina. Varken johtaja Sanna Hughes ennustaa, että heikon julkisen taloustilanteen vuoksi avustukset eivät lähitulevaisuudessa lisäänny.

Vaikka taloyhtiön rakennus olisi suojeltu, sitä saa kunnostaa ja korjata. Remontissa tehtävien muutosten tulee kuitenkin olla hallittuja ja hankkeen luvanvaraisuus on hyvä tarkistaa. Korjaushanke kannattaa suunnitella huolellisesti.

Taloyhtiöt voivat tulevaisuudessa itse päättää tupakoinnin kieltämisestä, jos ehdotettu lakimuutos menee läpi. Nykyisin tupakointikieltoa haetaan kunnalta. Lakimuutos on parhaillaan lausuntokierroksella.

Taloyhtiön pihalla maan alla kulkee erilaisia lämmitykseen, viemäröintiin ja sähköön liittyviä putkia ja kaapeleita. Ne eivät estä istutuksia, kunhan ne ottaa huomioon pihan kasvillisuutta suunnitellessa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään