KIRA-Foorumin vaalipaneeli kokosi terveisiä

KIRA-Foorumin suuri kuntavaalipaneeli keräsi ensimmäistä kertaa vaalikevään aikana yhteen viiden suurimman puolueen varapuheenjohtajat. Varapuheenjohtajat linjasivat näkemyksiään kiinteistö- ja rakentamisalan merkityksestä kevään kuntavaaleissa sekä tulevalla valtuustokaudella. Puoluekannasta riippumatta panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että kunnat kasvavat ja luovat elinvoimaa vain investoimalla rakennettuun ympäristöön. Puolueiden varapuheenjohtajilta lähtikin viesti kunnille: nyt tarvitaan rohkeita investointeja ja lisää kumppanuutta paikallisten yritysten kanssa.

Kuntien talouden tiukentuessa ja sote-päätösten siirtyessä pois kunnista kuntapäättäjän vaikuttamisen areena muuttuu. Kiinteistö- ja rakentamisalan merkitys kunnan päätöksenteossa kasvaa entisestään. Valtuutetuilla on mahdollisuus tehdä kaavoituksen kautta vaikuttavaa elinkeinopolitiikkaa; parhaimmillaan liikkeelle saadaan investointeja, joilla vankistetaan kauaskantoisesti kunnan verotulopohjaa.

Kaupungit ovat kasvaneet viime vuosikymmenellä ulospäin. Kun on tarvittu lisää asuntoja, on kaavoitettu pääasiassa neitseellisille maille ja avattu täysin uusia asuinalueita. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja päästötavoitteiden saavuttamiseksi on yhä tärkeämpää, että kaupungit kasvavat sisäänpäin.

Asuntopolitiikasta puhuttaessa keskustelu kääntyy usein asumisen kustannuksiin. Riittävä asuntotarjonta on yksi merkittävämmistä asumiskustannuksia määrittävistä tekijöistä. Lisäksi RAKLIn ja Kiinteistöliiton vastajulkaistun selvityksen mukaan kaavamääräykset voivat nostaa asuntorakentamisen hintaa jopa kolmanneksella.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

pakkanen

20.1.2025

Pakkaseen kannattaa varautua ajoissa

Viime talvena koettiin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen pitkään jatkuneita kovia pakkasia. Niistä kannattaa ottaa opiksi tulevia talvia varten. Pitkätkään pakkasjaksot eivät aiheuta ongelmia kiinteistönhoidossa, kunhan niihin varaudutaan ajoissa, vakuuttavat asiantuntijat.

vappujätteiden lajittelu

30.4.2025

Näin lajittelet vapun yleisimmät jätteet

Vappuun kuuluvat serpentiinit, huiskat ja muut koristeet, mutta miten ne kierrätetään käytön jälkeen? Mihin jätteeseen kuuluu munkkirasva, entä tyhjentynyt ilmapallo? Kokosimme yhteen vapun yleisimpien jätteiden lajitteluohjeet.

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

18.3.2025

Kuukauden kasvo: Hyvään sisäilmaan voi vaikuttaa

Hyvä sisäilma edistää terveyttä ja lisää asumisviihtyvyyttä. Ilmassa voi kuitenkin esiintyä monenlaisia epäpuhtauksia, joiden ennaltaehkäisy olisi helppoa. Pahimmillaan epäpuhtaudet aiheuttavat ikäviä oireita ja sairauksia, sanoo Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti