Kiinteistölehden joulukalenteri 2018: Luukku 13

Hyvää Lucian päivää!

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Päivän perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Lucia tuo valoa talven pimeyteen.

Näin vuoden pimeimpään aikaan ja joulun alla moni haluaakin sytyttää ulkotulia ja jäälyhtyjä ulos. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ulkotulien kanssa tulee noudattaa varoitusmerkintöjä ja polttaa niitä vain palamattomalla alustalla. Lue tästä vinkit ulkotulien turvalliseen käyttöön.

Näin käytät ulkotulia turvallisesti

  • Noudata ulkotulen varoitusmerkintöjä!
  • Ulkotulia ei saa polttaa parvekkeella, kuistilla tai katoksen alla, ettei tuli vahingossa tartu ympäristöön.
  • Ulkotulta saa polttaa vain palamattomassa astiassa, tai telineessä tai asetettuna tukevasti lumihankeen tai hiekkaan, ettei tuuli kuljeta keventynyttä astiaa esimerkiksi pensaisiin tai muualle palavien materiaalien luo.
  • Ulkotulen lähellä ei saa olla palavaa materiaalia.
  • Ulkotulet kannattaa sijoittaa vähintään 1–3 metrin etäisyydelle aidasta tai muista rakenteista ja kulkuteistä.
  • Ulkotulia on valvottava.
  • Sammuta ulkotuli aina tukahduttamalla, älä koskaan vedellä!
  • Jos alkaa sataa, tuli kannattaa sammuttaa, sillä sateessa tulikuuma massa voi roiskua.
  • Jos siirrät ulkotulta, sammuta se ensin.

Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

suomen kiinteistölehden levikki

6.2.2025

Suomen Kiinteistölehden levikki jatkaa kasvuaan 

Suomen Kiinteistölehden tilausten määrä on nousussa. Lehden tuore levikintarkastus kertoo, että Kiinteistölehden numerokohtainen levikki viime vuonna oli 34 954 kappaletta. Tänä vuonna lehti juhlii 100-vuotista taivaltaan.

esteetön jätepiste

9.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Pystyvätkö kaikki taloyhtiössänne käyttämään jätepistettä?

Taloyhtiöiden esteettömyydestä puhuttaessa mieleen tulevat yleensä hissit, rampit ja automaattisesti avautuvat ovet. Mutta kaikkien taloyhtiön asukkaiden pitäisi pystyä käyttämään myös jätepistettä. Esteetöntä jätepistettä edellytetään nykyään myös jätelaissa.

Molok

isännöitsijäntodistuksen virhe

7.7.2025

Voiko isännöitsijäntodistuksen virhe johtaa vahingonkorvaukseen?

Kuluttajariitalautakunnassa on ollut käsittelyssä asia, joka on koskenut isännöitsijäntodistuksen virhettä. Asunnon ostajille ei ollut annettu riittäviä tietoja tulevasta julkisivuremontista. Isännöitsijäntodistuksessa oli mainittu vain kattoremontti, ikkunat ja ulkoportaat, mutta ei julkisivuja.

Tilaajille

taloyhtiön liputtaminen

3.1.2025

Mitä taloyhtiön liputtamisesta tulee tietää?

Suomen lippu liehuu taloyhtiönkin salossa. Liputtaminen on Suomessa oikeus, ei velvollisuus, mutta siihen liittyy muutamia sääntöjä, jotka tulee tietää ennen kuin lipun nostaa salkoon. Liputuspäivät jakautuvat virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti