Kiinteistölehden eurovaalikysely: Ville Niinistö, vihr.

eurovaalikysely Ville Niinistö

Noin 70 prosenttia suomalaisista asuu omistuskodissa. Miten huomioisit suomalaiset kiinteistönomistajat EU-päätöksenteossa?

EU:n asumista koskevaan päätöksentekoon vaikuttavat samat isot periaatteet kuin moneen muuhunkin EU-politiikan osa-alueeseen: suunta on kohti hiilineutraalisuutta ja kestävämpiä ratkaisuja. Samalla vihreät haluaa varmistaa, että näitä tavoitteita edistetään sosiaalisesti kestävällä tavalla eli siten, että asukkaiden talous ja hyvinvointi myös hyötyvät näistä ratkaisuista.

Materiaalien kiertoa ja kestävyyttä on tarpeen kehittää rakennusten koko elinkaaren aikana kiertotaloutta ja esimerkiksi puurakentamista edistämällä. Rakennusten energiankäyttöä pyritään sekä säästämään että siirtymään siinä uusiutuviin lähteisiin. On varmistettava, että julkinen valta tukee taloyhtiöitä investointien tekemisessä ja tässä esimerkiksi valtion takaamien lainojen käyttäminen energiatehokkuusinvestointeihin on yksi hyvä ratkaisu.

Miten EU vaikuttaa suomalaisten asumiseen ja kuinka sinä sekä puolueesi siihen pyritte vaikuttamaan?

Asumisen osuus energiankäytöstä on merkittävä. Siksi kannatan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivitystä nyt neuvotellulla joustavalla tavalla. Direktiivillä säästetään energiahukasta ja samalla ihmisten energialaskuista. Velvoitteet kohdistuvat jäsenmaihin, joiden on etsittävä keinot energiatehokkuuden parantamiseen asukkaita ja heidän toimeentuloaan huomioiden sekä varmistaen kohtuuhintaisen asumisen turvaaminen kaikille.

Kaikki keinot eivät sovi samanlaisina kaikkialle. Siksi on tärkeää, että EU-sääntelyn toteuttamisesta Suomessa vastaavat tahot ottavat kansalliset joustot käyttöön. Tässä on myös mahdollisuuksia monille suomalaisille yrityksille, kun samalla luodaan markkinoita ympäristöratkaisuille. Meillä Suomessa on esimerkiksi paljon lämpöpumpputeknologiaa, jonka kysyntä kasvaa.

Samalla kun pyritään ilmastotekoihin ja energiansäästöön, on pidettävä huolta, etteivät yksittäiset ihmiset joudu kohtuuttomiin tilanteisiin ja että julkista tukea esimerkiksi energiaremontteihin on saatavilla. Orpon hallituksen laitaoikeistolainen leikkauspolitiikka ja jyrkästi nousseet elinkustannukset ovat asettaneet monen talouden koville. Siksi on tärkeää, että EU-tasolla pidetään huolta, että koti kuuluu kaikille.

Työtä riittävän toimeentulon turvaamiseksi ja asunnottomuuden torjunnaksi tarvitaan. Oma aiheensa on digitaalisten alustojen vaikutukset asuntomarkkinoille: EU on luonut sääntöjä mm. AirBnB:lle ja muiden lyhytvuokrauspalveluille, jotka vaikuttavat varsinkin suosittujen turistikohteiden asuntotilanteeseen merkittävästi.

Miten edistäisit rakennuskannassa tehtävää ilmastotyötä ja varautumista vaikeutuviin sääolosuhteisiin? Miten huomioisitte siirtymän oikeudenmukaisuuden?

Ilmaston kuumeneminen asettaa omia haasteita asumiselle: viilentämiselle on tarvetta yhä laajemmilla alueilla. Yksittäisten rakennusten lisäksi iso merkitys on kaupunkien suunnittelulla. Monet kaupungit ovat asettaneet omia hiilineutraalisuustavoitteitaan, ja EU tukee näiden tavoitteiden saavuttamista. EU:n ennallistamisasetus asettaa tavoitteita kaupunkivihreän lisäämiselle. Viheralueet ja -pinnat ovat hyväksi sekä sään ääri-ilmiöiden hillintään, ilmanlaatuun ja viihtyisyyteen. Uskon, että innovatiivisten viherratkaisujen toteutus tulee entisestään yleistymään.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

suomen kiinteistölehden levikki

6.2.2025

Suomen Kiinteistölehden levikki jatkaa kasvuaan 

Suomen Kiinteistölehden tilausten määrä on nousussa. Lehden tuore levikintarkastus kertoo, että Kiinteistölehden numerokohtainen levikki viime vuonna oli 34 954 kappaletta. Tänä vuonna lehti juhlii 100-vuotista taivaltaan.

23.5.2025

Vertailu: Taloyhtiölainojen korot laskeneet Turussa ja Porissa

Suomen Rahatieto toteutti Kiinteistölehti Lounais-Suomelle perinteisen kyselyn kevään 2025 taloyhtiölainoista. Vastaukset kertovat, että taloyhtiölainojen todellinen kokonaiskorko on alentunut selvästi viime keväästä.

uudenlainen kaukolämpöratkaisu

29.10.2024

Kaupallinen yhteistyö

Espoolaistaloyhtiö päätyi uudenlaiseen kaukolämpöratkaisuun

Espoolainen taloyhtiö As Oy Amfinhuippu punnitsi tarkkaan maalämpöön siirtymistä. Lopulta se päätyi kuitenkin valitsemaan uudenlaisen kaukolämpötuotteen, Fortum HeatHubin, joka tuo taloyhtiölle lämpöpumppuinvestoinnin hyödyt ilman ison projektin vaivaa ja riskejä.

Fortum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti