Sivu 372

7.8.2017

Taloyhtiöiden mahdollisuuksia varautua kalliisiin korjaushankkeisiin parannettava

Kiinteistöliiton mielestä taloyhtiöiden tulisi nykyistä paremmin pystyä taloudellisesti varautumaan suuriin korjaushankkeisiin. Kiinteistöliitto on jättänyt valtiovarainministeriölle esityksen toimenpiteistä, joilla varautumista voitaisiin helpottaa. Taloyhtiöt voivat nykyisin etukäteen varautua korjaushankkeiden kustannuksiin esimerkiksi asuintalovarauksen, ennakkorahastoinnin sekä osakkaiden henkilökohtaisen varautumisen avulla.

7.8.2017

100 000 kävijän rajapyykki rikki Asuntomessuilla

Asuntomessuilla Mikkelin Kirkonvarkaudessa ylitettiin lauantaina 100 000 messukävijän raja. Sadastuhannes kävijä astui sisään messuportista noin kello 13.30. Messuportille saapunut helsinkiläinen Mari Ronkainen yllättyi silminnähden, kun merkkipaalun kunniaksi hänet vastaanotettiin ja kukitettiin Suomen Asuntomessujen toimitusjohtajan Harri Tuomaalan sekä Mikkelin kaupungin hallintojohtajan Ari Liikasen toimesta.

4.8.2017

Norjan asuntohinnat jatkavat laskuaan

Asuntojen hinnat Norjassa laskivat kolmatta peräkkäistä kuukautta, kertoo Affärsvärldenin verkkolehti. Eiendom Norgen tilastojen mukaan hinnat olivat heinäkuussa 1,2 prosenttia alemmat kuin kesäkuussa. Ne nousivat kuitenkin 4,8 prosenttia vuoden 2016 heinäkuuhun verrattuna.

3.8.2017

Vuokrat nousivat 2,5 prosenttia vuodessa

Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2017 toisella neljänneksellä 2,5 prosenttia. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 2,4 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 2,5 prosenttia, muualla Suomessa 2,3 prosenttia.

3.8.2017

SuomiAreenassa kuultiin monta puheenvuoroa asumisesta

Keskiviikkona 12.7. kuultiin Porissa useampi asumisaiheinen paneelikeskustelu. Mukana olivat muun muassa Suomen Vuokranantajat, Suomen ympäristökeskus, Suomen Asuntomessut sekä joukko poliitikkoja.

2.8.2017

Ennätyksellinen luottohäiriöiden määrä heijastuu vuokranmaksuun

Luottohäiriöiden ennätyskorkea määrä näkyy myös vuokranmaksussa. Vuokranantaja voi joutua tilanteeseen, jossa vuokranmaksu takkuilee tai vuokra jää kokonaan maksamatta. Tällöin vuokranantajan kannattaa ripeästi puuttua asiaan.

1.8.2017

Espoolainen taloyhtiö panostaa digitaaliseen viestintään porrasnäyttöjen avulla

Taloyhtiöiden viestinnältä vaaditaan vuosi vuodelta enemmän. Asukkaat ovat mobiililaitteiden ja tietokoneiden myötä tottuneet nopeaan ja reaaliaikaiseen viestintään. Digitaaliset porrasnäytöt ovat osa tätä luonnollista viestinnän kehitystä.

1.8.2017

Vuoden alkupuoliskolla oli ennätysvähän palokuolemia

Vuoden alkupuoliskolla oli poikkeuksellisen vähän palokuolemia. Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä 23 ihmistä, kun viiden edellisvuoden keskiarvo vastaavalta ajanjaksolta oli 41 palokuollutta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tavoitteena on, että tulipaloissa ei menetettäisi yhtään ihmishenkeä.

kustannustehokkuus ja vastuullisuus

1.8.2017

Kiinteistöjen ylläpitokustannukset kasvussa ‒ energiakustannukset laukkaavat kärjessä

Kiinteistöjen ylläpitokustannukset ovat nousseet vuoden aikana toimistoissa 3,4 prosenttia ja asuinkerrostaloissa 1,7 prosenttia. Eniten kasvua oli energiakustannuksissa, jotka kohosivat molemmissa kiinteistötyypeissä yli 4 prosenttia. Tällä vuosituhannella sähkön, veden ja lämmön kulutus on kehittynyt melko tasaisesti, mutta kaikkien kolmen hinta on noussut merkittävästi.

1.8.2017

Uusi kylpyhuone ja yleisilme seitsemässä päivässä – opiskelija-asuntoja remontoidaan ennätysvauhdilla

Pääkaupunkiseudun opiskelija-asuntoja remontoidaan tänä kesänä ennätyksellisen nopeasti. Kylpyhuoneen, keittiön ja lattioiden remontti kestää asuntokohtaisesti vain seitsemän päivää. Vuokralaiset voivat asua kotonaan koko remontin ajan.

1.8.2017

Satelliittilähetysten katselu yleistyy

Suomalaisten antenniurakoitsijoiden mukaan satelliittiantenneja on asennettu tänä kesänä selvästi aiempaa enemmän. Satelliittilautasella myös kotimaiset teräväpiirtokanavat saa näkymään mökilläkin erinomaisella kuvanlaadulla. Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n jäsenyritysten mukaan suurin syy satelliittiantennien kysynnän tämänhetkiseen kasvuun on antenniverkon maksukanavien näkyvyysalueen supistuminen.

1.8.2017

Asuntokauppa siirtyy sosiaaliseen mediaan

Asuntokauppa kiihtyy jälleen syksyä kohti. Suurin osa asunnoista liikkuu yhä asunnonmyyntisivustojen kautta, mutta niiden rinnalle on noussut myös uusia kanavia. Sosiaalisesta mediasta on kasvanut viime vuosina tärkeä markkinointikanava niin asuntojen myyjille kuin niiden etsijöillekin.