Sivu 370

18.8.2017

Suomalaisyritys suunnittelee puukerrostaloviennin käynnistämistä Vietnamiin

Mikäli hanke toteutuu, on kyseessä tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomesta viedään puumoduulirakenteisia asuinkerrostaloja ulkomaille. Lähivuosien aikana Vietnamiin saattaa nousta Suomessa innovoituja, täysin puusta rakennettuja kerrostaloja. Puumoduulirakentamiseen erikoistunut Sisco käy parhaillaan neuvotteluja paikallisten toimijoiden kanssa pilottihankkeiden käynnistämisestä.

17.8.2017

Ministeri Häkkänen: Purkaminen voi olla parasta uudistamista

Päättäjien päätöksillä on merkitystä, eivätkä vähäisimpiä ole ratkaisut asumiseen kohdistuvista veroista, sanoi oikeusministeri Antti Häkkänen Suomen Kiinteistöliiton hallituspäivillä tänään Helsingin hotelli Clarionissa. Kokoomuksen ministeriryhmässä rakennetun ympäristön osastosta vastaava ministeri muistutti Suomen Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton tilaaman selvityksestä, jonka mukaan asumismenot haukkaavat tulevina vuosina tuloista pahimmillaan jopa lähes 40 prosenttia. – Asumisen kustannusten nousulla on useita haitallisia vaikutuksia.

17.8.2017

Puukerrostalorakentaminen vaatii erityisosaamista ja omia järjestelmiä

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n koordinoimassa LeanWOOD-hankkeessa kartoitettiin suomalaisen puukerrosrakentamisen vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Jotta alalle saadaan kasvua, kustannustehokkuutta ja kilpailukykyä, on ymmärrettävä alan asettamat uudet vaatimukset sekä saatava erikoistuneita asiantuntijoita ja kehitettävä järjestelmiä. Hanke tuotti myös täysin uutta vertaustietoa puu- ja betonikerrostalojen hiilijalanjäljestä.

17.8.2017

HSY laajentaa muovipakkausten keräystä pääkaupunkiseudulla

HSY laajentaa muovipakkausten keräystä asuinkiinteistöiltä syyskuusta alkaen. Keräykseen voivat liittyä kaikki pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asuinkiinteistöt. Muovipakkauksia ovat muun muassa sampoopullot, jogurttipurkit, muovipussit sekä leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset.

16.8.2017

Viheralan suurtapahtuma alkaa Lepaalla torstaina

Puutarha-, viher- ja kiinteistöalan tapahtuma Lepaa 2017 -näyttely avaa ovensa torstaina 17. elokuuta. Näyttelyalue on Hämeenlinnan lähellä noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

16.8.2017

Suomen ensimmäinen koko talon kattava muraaliteos maalataan Sipooseen

Kuvataiteilija Rustam Qbic maalaa syyskuussa Sipooseen Suomen ensimmäisen muraalin, joka kiertyy yhtenäisenä teoksena talon kaikille neljälle ulkoseinälle. Teos syntyy keskeiselle paikalle Nikkilään kunnantalon viereen, osoitteeseen Pohjoinen koulutie 1. Taidokas teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys.

16.8.2017

Hoitokulujen nousu rassaa myös vuokranantajia

Suomen Vuokranantajia huolestuttaa edelleen jatkuva asumismenojen kasvu. Pellervon Taloustutkimus PTT ennustaa Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton tilaamassa tutkimuksessa kerrostalojen hoitokulut kasvavan keskimäärin 4,5 % vuodessa. PTT:n ennusteen mukaan keskituloisen vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa  asuvan asumismenot suhteessa tuloihin kasvavat tänä vuonna 32 prosenttiin, vuonna 2018 33 prosenttiin ja vuonna 2019 jo 33,3 prosenttiin nettotuloista.

16.8.2017

Asumismenojen kasvu kuormittaa asukkaiden kukkaroa jo kohtuuttomasti

Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto ovat huolissaan asumismenojen kasvusta, jonka vauhti ylittää ansiotulojen kasvuvauhdin. Asumismenojen ennakoidaan lähivuosina kasvavan tuntuvasti. Valmistelussa on monia uudistuksia, joilla on isot vaikutukset sekä omistus- että vuokra-asujien menoihin.

16.8.2017

Asumismenot vievät yhä suuremman osan suomalaisten tuloista – kaupunkien erot suuria

Asumismenot haukkaavat tulevina vuosina yhä suuremman osuuden suomalaisten tuloista, kertoo Pellervon taloustutkimuksen selvitys. Asumismenot kasvavat 2017-2019 noin 2,5 prosenttia vuodessa, joskin tilanne vaihtelee kotitalouden, asumismuodon ja asuinpaikan mukaan. Selvityksessä on mukana 21 kaupunkia.

15.8.2017

Hamina avustaa jälkiasennushissien rakentamista

Haminan kaupunki ryhtyy myöntämään avustuksia hissien rakentamiseen vanhoihin kerrostaloihin, kertoo Kymen Sanomat. Haminan kaupunginhallitus päätti avustuksen suuruudeksi 7 500 euroa hissiä kohden. Hamina perustelee hissiavustuksen käyttöönottoa strategiseksi kehittämishankkeeksi nostetulla vetovoimaisella asumisella.

15.8.2017

Rakennuskustannukset nousivat heinäkuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2017 heinäkuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 1,3 prosenttia ja palveluiden hinnat 0,6 prosenttia edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna. Samanaikaisesti rakentamisen työpanosten hinnat laskivat 1,1 prosenttia.

15.8.2017

Tornitalot nousevat Matinkylän vanhan ostarin tilalle

Kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn on tulossa kaksi vierekkäistä asemakaavaehdotusta, Matinmetsä ja Satukuja. Matinkylän keskustaan voi kaavamuutosten myötä muuttaa noin 370 uutta asukasta. Matinmetsän kaava-alue koskee Matinkylän vanhaa ostoskeskusta ja sen naapurustoa.