Sivu 329

8.5.2018

Taloyhtiöt korjaavat tänä vuonna viimevuotista vähemmän

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrin tulokset eivät ennakoi korjausrakentamiseen kasvua kuluvalle vuodelle. Sen sijaan vuodelle 2019 taloyhtiöiden korjauksiin on odotettavissa hienoista kasvua pääkaupunkiseudulle ja Itä-Suomeen. Korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä 27 prosenttia arvioi korjausrakentamisensa kasvavan kuluvana vuonna.

8.5.2018

Yksityinen vuokranantaja ei metsästä pikavoittoja – riskeistä pitää puhua

Asuntosijoittamiseen ja vuokranantamiseen liittyvät riskit ovat nousseet keskusteluun entistä voimakkaammin. Samaan aikaan mediassa on esillä myös asuntosijoittamisella rikastuminen. Suomen Vuokranantajien mielestä on hienoa, että asuntosijoittamisesta puhutaan paljon, mutta riskit pitää ymmärtää entistä paremmin.

7.5.2018

Vuokra-asujat ovat halukkaita investoimaan arjen kiertotalouteen

Kiertotaloutta edistävät arkiset valinnat kiinnostavat suomalaisia. Jopa 61 prosenttia juuri toteutettuun kyselyyn vastanneista ilmoittaa vähentäneensä kuluttamista ympäristösyistä ja 77 prosentille on tärkeää, että heidän ostamansa tuotteet on mahdollista kierrättää tai korjata. Ilmastonmuutosta pidetään vakavana ongelmana ja sen torjumiseen ollaan halukkaita panostamaan, vaikka se vaikuttaisi asumiseen, liikkumiseen ja syömiseen.

7.5.2018

Korjausrakennuskohteet voivat nyt hakea Joutsenmerkkiä

Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki on laatinut kriteerit korjausrakentamiselle. Joutsenmerkkiä voi nyt hakea asuintalojen, päiväkotien, koulu- ja toimistorakennusten peruskorjauksille. Joutsenmerkitty korjausrakentaminen on hyvä keino varmistaa, että peruskorjaukset toteutetaan tiukkojen ympäristövaatimusten mukaan.  Ennen korjaustöitä tehdään aina perusteellinen ympäristökartoitus ja vaaralliset jätteet hävitetetään asianmukaisesti.

4.5.2018

Espoon Karakalliossa käynnistyy vaikuttavan yhteisötaideteoksen toteuttaminen

Juuri lanseerattu Karakallio Creative -hanke tulee elävöittämään Espoon Karakallion asuinaluetta taiteella ja tapahtumilla. Hanke käynnistyy kuvataiteilija Tiina Herttuan yhteisötaideteoksella, joka tulee ikuistamaan paikallisten kädenjäljen. Taiteilija aloittaa teoksen työstämisen asukkaiden taidepäivässä 5.5.2018.

4.5.2018

Hakaniemenrannan kilpailusta laadukkaita ideoita jatkosuunnitteluun

Hakaniemenrannan suunnittelusta järjestetyn ideakilpailun ovat voittaneet Arkkitehtitoimisto Harris–Kjisik Oy ja VSU maisema-arkkitehdit Oy ehdotuksellaan Cinque palazzi. Toiselle sijalle sijoittui Arkkitehtitoimisto Opus Oy:n ja maisema-arkkitehti Veera Tolvasen ehdotus Citadel. Kolmannen palkinnon saivat Arkkitehtitoimisto NOAN ja Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä ehdotuksellaan Samaa kansaa.

3.5.2018

Rakennusalan konkurssit lisääntyvät Ruotsissa verovähennyksen pienennyttyä

Ruotsalainen taloustilastoja laativa UC AB ilmoittaa rakennusalan konkurssien yleistyneen suuresti länsinaapurissa, kertoo Fastighetstidningenin verkkolehti. Alan etujärjestön Sveriges Byggindustrierin pääekonomistin Fredrik Isakssonin mukaan suurin syy on niin sanotun ROT-verovähennyksen pienentäminen. ROT on lyhenne sanoista Renovering, Ombyggnad, Tillbyggnad eli korjaaminen, muutosrakentaminen ja lisärakentaminen.

3.5.2018

Vuokrat nousivat 2,4 prosenttia vuodessa

Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä 2,4 prosenttia. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 2,3 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 2,2 prosenttia, muualla Suomessa 2,4 prosenttia.

3.5.2018

Omaa asuinpaikkaa arvostetaan Suomessa – kuntien kannattaa vahvistaa omaa luonnettaan

Suomen Asuntomessujen asukasbarometrissa selvitettiin mistä oman paikkakunnan ylpeydenaiheet asukkailleen muodostuvat. Tutkimuksessa selvisi, että asukkaat arvioivat omien asuinpaikkakuntiensa vetovoimaisuutta esimerkiksi tapahtuma- ja kauppatarjonnan runsauden kautta tai vaikkapa ihmisten välisen mutkattoman vuorovaikutuksen perusteella. Maailman onnellisimmaksi maaksi hiljattain arvioitu Suomi on myös asuintyytyväisyydessään sekä Euroopan että maailman kärkeä.

3.5.2018

Taloyhtiön hallitustyö vie keskimäärin neljä tuntia kuussa

Taloyhtiön hallituksen jäsenet käyttävät hallitustyöskentelyyn keskimäärin noin neljä tuntia kuukaudessa, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Puheenjohtajilla aikaa kuluu runsaat neljä tuntia ja muilla hallitusten jäsenillä keskimäärin kolme tuntia kuukaudessa. Tavallisin kokoontumistahti tavanomaisena vuonna ilman suuria hankkeita on kolmesta neljään kertaa vuodessa.

2.5.2018

Seinäjoen keskustaan uusi kerrostalo – yhtään asuntoa ei ole vielä myyty

Seinäjoen keskustan Kassakulmassa komeileva kerrostalo on periaatteessa valmis. Tarkastukset on tehty ja talo luovutettu omistajalle. Yhtään asuntoa ei ole vielä myyty, kirjoittaa Ilkka.

2.5.2018

Lisärakentaminen putkiremontin rahoituskeinona

Taloyhtiöllä on mahdollisuus rahoittaa putkiremonttia täydennysrakentamalla. Silti vain 12 prosenttia taloyhtiöistä on edes harkinnut lisärakentamista rahoittamiskeinona, paljastaa Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri 2018. Lisärakentamisella tarkoitetaan sitä, että remontin yhteydessä esimerkiksi ullakolle tehdään uusia asuntoja, laajennetaan kiinteistöä tai myydään tontilta rakennusoikeutta uutta kiinteistöä varten.

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn