Sivu 266

14.10.2019

Helsingin Kumpulanmäkeen tulee asuntoja noin 1400 uudelle asukkaalle – arkkitehtuurikilpailu on ratkennut

Kumpulanmäen arkkitehtuurikilpailun voittajaksi on valittu ehdotus ”Kaupungin porteilla – Tiedon portailla”, jonka tekijöiksi paljastuivat Schauman & Nordgren Architects Oy, MASU Planning Oy ja Schauman Arkkitehdit Helsinki Oy. Kumpulanmäelle tullaan ehdotuksen pohjalta rakentamaan uusia asuinkortteleita ja asuinrakennuksia noin 1400 uudelle asukkaalle. Asumisen lisäksi alueelle on tulossa päiväkoti, toimistotilaa, lähikauppa sekä muuta liiketilaa.

10.10.2019

Joka kahdeksas kiinteistöyhdistys talousrikoksen kohteena Ruotsissa

Kaksitoista prosenttia Ruotsin bostadsrätt-tyyppisistä kiinteistöyhdistyksistä on joutunut talousrikoksen kohteeksi viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana, Tukholman kiinteistönomistajien järjestön Fastighetsägarna Stockholmin mukaan. Asiasta kertoo Fastighetstidningenin verkkolehti. Järjestö vaatiikin nyt vahvempaa suojaa yhdistyksille.

10.10.2019

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti ettei Hitas-järjestelmää lakkauteta

Kaupunginvaltuuston käsittelemässä aloitteessa valtuutettu Otto Meri (Kok.) esitti, että kaupungin tulisi selvittää Hitas-järjestelmän lakkauttaminen. Kaupungin aloitevastauksessa todetaan, että mikäli kaupunki luopuisi Hitas-asuntojärjestelmästä, tulisi kohtuuhintainen asuminen ja uudistuotanto turvata jollain muulla tavoin. Pitkän keskustelun päätteeksi valtuusto äänesti äänin 46-37 Hitas-järjestelmän säilymisen puolesta. Sen sijaan valtuusto hyväksyi Meren esittämän toivomusponnen, että kaupunki selvittää miten paljon kaupungilta jää vuosittain […]

10.10.2019

LVI-TU: Rakentamisen suhdannehuippu takana

Rakentamisen kiivain kasvuvaihe on takana ja LVI-urakoitsijoiden painopiste on siirtymässä uudisrakentamisesta korjausrakentamiseen, ilmenee LVI-asennuksen suhdannekatsauksesta. Yli puolella LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n tekemään kyselyyn vastanneista LVI-urakoitsijoista oli töitä uudisrakentamisessa ja 67 prosentilla korjausrakentamisessa. Uudisrakentamisen hidastuminen näkyy selvästi erityisesti maakunnissa, kertoo LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä.

10.10.2019

Vuokralla asuminen kasvattaa suosiotaan

Yhä pienempi osa alle 40-vuotiaista asuu omistusasunnossa, kertoo Tilastokeskus. 30–34-vuotiaiden asuntokunnista alle puolet asui omistusasunnossa vuoden 2018 lopulla, kun vastaava lukema vuonna 2008 oli 58 prosenttia. Kaikista asuntokunnista vuoden 2018 lopulla omistusasunnossa asui 63 prosenttia.

10.10.2019

Siisti lintulauta ei houkuttele rottia

Kun säät kylmenevät ja maa jäätyy, on oikea aika aloittaa lintujen talviruokinta. Taloyhtiössä asuvan kannattaa kuitenkin muistaa, että lintujen ruokintaan liittyvät käytännöt vaihtelevat taloyhtiöittäin, eikä ruokintaa kannata aloittaa omin luvin. Oikein toteutettuna ruokinnasta voi kuitenkin olla taloyhtiölle enemmän iloa kuin haittaa.

9.10.2019

Asukkaat huuhtelevat edelleen kodin haitallisia kemikaaleja viemäriin – kemikaalitietoisuudessa parannettavaa

HSY:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan pääkaupunkiseudun asukkailla on osittain puutteellisia tietoja kodin kemikaaleista ja ympäristön kemikalisoitumisesta. Yli 10 prosenttia kyselyyn vastanneista pääkaupunkiseudun asukkaista huuhtelee haitallisia kemikaaleja kuten maaleja virheellisesti viemärin kautta. Vastaajista lähes viidennes on siinä käsityksessä, että jätevedenpuhdistamo puhdistaa jäteveden sisältämät kemikaalit kokonaan.

9.10.2019

Vuokra-asuntoa ei voi käyttää AirBnb:nä ilman vuokranantajan lupaa

Airbnb:n ja erilaisten jakamistalouden alustojen suosio jatkaa kasvuaan. Suomen Vuokranantajat muistuttaa, että vuokralaisen tulee sopia yhdessä vuokranantajan kanssa, mikäli haluaa käyttää vuokra-asuntoaan väliaikaisestikin Airbnb:n kaltaisissa palveluissa. Asunnon jälleenvuokraaminen luvatta saattaa johtaa vuokrasopimuksen purkamiseen.

8.10.2019

Kotitalouksien kokonaisenergiankäyttö ennallaan

Kotitalouksien käyttämien energiatuotteiden loppukäyttö pysyi vuonna 2017 edellisvuoteen verrattuna, kertoo Tilastokeskus tuoreessa tilastojulkistuksessaan. Suomalaisten käyttämien energiatuotteiden loppukäyttö Suomessa ja ulkomailla kasvoi kokonaisuudessaan kaksi prosenttia ja energiaa käytettiin 1200 petajoulea. Teollisuus käytti suurimman osuuden energiasta, 43 prosenttia.

8.10.2019

Rakennus- ja kaavatietorekisterit yhteen

Ympäristöministeriö käynnistää vuoden 2020 alussa ohjelman, jolla on tarkoitus luoda uusi rakennetun ympäristön valtakunnallinen rekisteri ja tietoalusta. Kaikkien maankäytön ja rakentamisen päätösten, kuten kaavapäätösten ja rakennuslupien on tarkoitus tukeutua uuteen rekisteriin. Se kokoaa yhteen nykyiset rakennus- ja kaavatietoja sisältävät rekisterit, ja sen sisältämät tiedot tulevat myös muiden palveluiden käytettäviksi. Rekisterin on tarkoitus helpottaa kunnissa tehtävää suunnittelu- […]

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski

8.10.2019

Taloyhtiöille velvoitteita sähköautojen latausinfran rakentamiseen

Vuodesta 2021 alkaen kaikkiin uusiin tai laajasti korjattaviin yli neljän pysäköintipaikan asuinrakennuksiin tulisi tehdä sähköautojen latausvalmius. Samat vaatimukset tulisivat koskemaan asuinrakennusten pysäköintitaloja. Asiaa koskeva ympäristöministeriön lakiluonnos lähti lausuntokierrokselle 3.10.2019.

8.10.2019

Käpylän Käärmetalon peruskorjaus voitti arkkitehtuurin Finlandian

Tämän vuoden Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on myönnetty Käpylän Käärmetalon peruskorjaukselle, kertoo Helsingin Sanomat. Helsingin Käpylään vuonna 1951 valmistuneen Käärmetalon on suunnitellut Yrjö Lindegren. Peruskorjauksen ovat suunnitelleet Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy.