Juristikorttia heilutetaan taloyhtiöissä entistä herkemmin

Asukkaat ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan. Kiistoissa oma etu menee kuitenkin usein yhteisen edun edelle, kirjoittaa Taloussanomat. Taloyhtiöiden osakkaat uhkailevat erimielisyyksissä aiempaa herkemmin hallituksen jäseniä, koko taloyhtiötä ja muita osakkaitakin juristeilla ja oikeustoimilla.

Kiinteistöliiton lakineuvonnassa asia on huomattu, yleistä tämä toiminta ei kuitenkaan ole. Mallia on ehkä otettu amerikkalaisista tv-sarjojen ”oikeudessa tavataan” -asenteesta. Ihmiset ovat myös entistä tietoisempia oikeuksistaan.
Asunto-osakeyhtiössä noudattaa demokraattista päätöksentekoa, jossa oma kanta ei aina välttämättä voita.

Uhkaukset käräjille menosta jäävät kuitenkin usein puheen tasolle. Riski jutun häviämisestä voi käydä kalliiksi. Lisäksi oikeuden käsittely voi kestää kuukausia ja jopa vuosia, jos jutun käsittely jatkuu ylemmissä oikeusasteissa.

Sovittelu kannattaa

Riitaa kannattaa ennemmin sovitella kuin viedä se oikeuden ratkaistavaksi. Apuna voidaan käyttää asiantuntijoita, sovittelijoita tai juristeja. Sopiminen on yleensä kompromissi, jolloin kumpikaan kanta ei voita. Kaikkea riitelyä ei kuitenkaan pystytä sovittelemaan.

Lue alkuperäinen juttu Taloussanomista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentamisen näkymät

1.11.2022

Barometri: Korjausrakentamisen näkymät hiipuneet

Epävakaa taloustilanne vaikeuttaa taloyhtiöiden korjaushankkeita, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Rahoituksen saatavuus on heikentynyt. Yleisin korjaushanke tänä vuonna on lämmitysjärjestelmän uudistaminen.

22.11.2022

Taloyhtiöiden hallitukset: Väestönsuojat hyvässä kunnossa

Turvallisuusasiat ovat nostaneet merkitystään taloyhtiöiden toiminnassa viime vuosina. Tuoreen kyselyn mukaan taloyhtiöiden väestönsuojista enemmistö on joko varsin tai erittäin hyvässä kunnossa.

hoitovastikkeet kasvussa

28.3.2023

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet kovassa kasvussa

Hoitokulujen nousu uhkaa useamman kuin joka viidennen taloyhtiön maksukykyä, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Vastikerästit ovat kuitenkin pysyneet maltillisina, eikä valtaosa yhtiöistä ole joutunut perimään ylimääräisiä vastikkeita.

16.6.2022

Tilastokeskus: Lämmitysmenot nostivat hoitovastikkeita

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut nousivat viime vuonna 5,6 prosenttia edellisvuodesta. Eniten nousivat lämmityskulut, kun korjauskulut taas pienenivät. Asuntojen ja asuinrakennusten korjauksiin käytetty yhteisrahamäärä kasvoi edellisvuodesta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti