Jääpuikot räystäällä varoittavat lämpövuodosta

Varsinkin vanhoissa taloissa lämmön pitäminen seinien ja katon sisäpuolella voi olla haasteellista. Vanhat eristeet voivat olla painuneita, liian ohuita tai pahimmassa tapauksessa puuttua kokonaan.

Katteen alapintaan voi muodostua jääpuikkoja, mikäli siihen pääsee tiivistymään kosteutta, joka lopulta lähtee valumaan kohti räystäitä. Tämä voi olla merkki vakavasta ongelmasta mm. rakenteiden tuuletuksessa, jolloin rakenne kannattaa tutkituttaa perusteellisesti.

Kun lämpöä karkaa huonosti eristetystä yläpohjasta, katolla oleva lumi estää lämmön matkan jatkumisen ja hukkalämpö alkaa sulattaa lumikerrosta alhaaltapäin. Sulanut lumi valuu vetenä harjalta alaspäin ja jäätyy puikoiksi räystäälle. Mitä komeammat jääpuikot, sitä komeampi lämmityslasku.

Mikäli lämpöhäviö on suuri, puikkojen tilalle saattaa muodostua jäävalli, joko patoaa sulavan veden katolle. Tämä onkin sitten jo suuri riski rakenteille, jos sulanut vesi sattuu pääsemään vesikatteen alle.

Jääpuikot voivat syntyä myös harmittomasti. Kevätauringon paahde peltikatolla saa lunta sulamaan, joka kuitenkin jäätyy pakkasessa heti peltikatteesta päästyään. Aurinko ei välttämättä ole kuitenkaan oikea tai ainoa syyllinen.

Myös takan lämmittäminen voi sulattaa lunta piipun ympäristöstä, jollain piipun kohdalle räystäälle ilmestyy jääpuikkoja. Tässäkin tapauksessa kannattaa varmistaa, että piippu on eristetty oikein ja riittävästi.

Jääpuikko-ongelma kannattaa ratkaista mahdollisimman pian. Katolta putoava jääpuikko tai –kimpale on myös turvallisuusriski ja onnettomuuden sattuessa maksajaksi joutuu kiinteistön omistaja.

Alkuperäiseen artikkeliin pääset tästä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

mullan tautiriski

21.5.2025

Muista suojautua taloyhtiön talkoissa: Pölyävässä mullassa piilee tautiriski

Puutarhatöitä tehdessä on syytä suojautua pölyävän mullan aiheuttamalta tautiriskiltä. Taloyhtiöissä legionellaa on totuttu varomaan ensisijaisesti liian kylmässä käyttövedessä. Pihalla bakteerille saattaa kuitenkin altistua kuivaa multaa käsitellessään.

2.1.2025

Haastemies toimii myös taloyhtiön apuna

Haastemies on tuomioistuimen virkamies, jonka tehtävänä on etsiä ja antaa erilaisia tiedoksiantoja niiden saajille lain antamassa määräajassa. Taloyhtiö voi käyttää haastemiestä antaessaan tiedoksi asiakirjan, esimerkiksi hallintaanottovaroituksen asukkaalle tai osakkaalle.

kaukolämpö

10.4.2025

Kaupallinen yhteistyö

Luotettavaa ja innovatiivista – kaukolämpö on taloyhtiöiden suosikkilämmitysmuoto Espoon alueella

Fortumin asiakastutkimuksen mukaan kaukolämpöä pidetään erityisesti luotettavana, mutta myös vähäpäästöisenä, innovatiivisena ja hinnaltaan kilpailukykyisenä valintana.

Fortum

naapuri

23.12.2024

Tarkista nämä turvallisuusseikat kotona joulun aikaan

Talven juhlakauteen liittyy erityisesti ikääntyneillä ja yksin asuvilla tapaturmariskejä, joihin kannattaa varautua yhdessä läheisten kanssa jo etukäteen. Jouluvalmistelujakaan ei kannata tehdä yksin, vaan pyytää läheiset tai naapurit auttamaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti