Hyvää henkeä yhteistuumin

Asukkaiden kanssakäyminen on korona-aikana saattanut jäädä vähiin, mutta hyvää yhteishenkeä voi lähteä tarkoituksella kohottamaan. Joulukuun Suomen Kiinteistölehdessä oululainen taloyhtiö kertoo, kuinka se onnistui luomaan yhteisöllisyyttä pienillä teoilla.

Hyvään asumiseen kuuluu välittäminen naapurista. Artikkelista Älä arkaile huoli-ilmoitusta selviää, miten taloyhtiö voi kantaa vastuuta muistisairaista asukkaistaan ja hankkia heille apua kunnan sosiaalitoimesta.

Yhteisöllisessä taloyhtiössä myös liputtaminen voidaan hoitaa asukkaiden omin voimin, käy ilmi artikkelista Lippu korkealle. Kirkkonummelaisessa taloyhtiössä liputusvastaava valitaan yhtiökokouksessa, ja kuka tahansa asukas voi liputtaa omana juhlapäivänään.

Lisäksi kerromme, kuinka väestönsuojan kunnostaminen kannattaa aloittaa ja mitä taloyhtiön olisi hyvä tietää sähköisestä huoneistotietojärjestelmästä.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden joulukuun numerosta. Kiinteistöliiton jäsenenä pääset lukemaan lehden myös osoitteesta www.kiinteistolehti.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

17.4.2026

Koulu muuttui kodeiksi – tällaista on asua vanhassa luokkahuoneessa

Toimistotiloja muutetaan yhä useammin asuintaloiksi. Helsingin Kalliossa sijaitsee talo, jonka tiloissa toimi ennen Helsingin käsityöopettajaopisto. As Oy Artesaanissa asukkaat viihtyvät niin hyvin, etteivät halua muuttaa sieltä pois.

talvi nuohous

20.1.2026

Paranna tulisijan energiatehokkuutta – talvi hyvää aikaa nuohoukselle

Tulisijojen nuohous ajoitetaan usein lämmityskauden alkuun, vaikka todellisuudessa sen voi suorittaa milloin vain. Syksyllä nuohoojien työjonot ovat pitkiä, ja palvelua voi joutua odottamaan pitkään. Talvella tilaaminen onnistuu helpommin.

13.10.2025

Vuokra-asuminen on suosittua – erityisesti nuoret arvostavat joustavuutta

Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Raklin teettämän tutkimuksen mukaan nuorista jopa 80 prosenttia kertoi näkevänsä vuokra-asumisen myönteisenä.

paloturvallisuus lataushankkeessa

19.2.2026

Kaikissa autoissa kytee tulipaloriski – ota paloturvallisuus huomioon lataushankkeessa

Kun asuinkerrostalon pysäköintihalliin hankitaan sähköautojen latausjärjestelmä, on samalla hyvä laittaa kuntoon paloturvallisuusjärjestelmät. Sähköautopalot syttyvät yleensä latauksesta ja ovat vaikeita sammuttaa, vaikka polttomoottoriautojen palot ovatkin paljon yleisempiä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti