Huomioi nämä aurinkopaneeleista, kun työskentelet katolla

Aurinkopaneelit yleistyvät kaikenlaisten kiinteistöjen katoilla ja läheisyydessä. Ne vaikuttavat myös katolla työskentelyyn.

Aurinkopaneelien sijoittelussa on otettava huomioon kiinteistön normaalit ylläpitotehtävät, kuten erilaiset ilmanvaihdon, savuhormien, tietoliikennejärjestelmien tai muun katolla olevan tekniikan huollot, muistuttaa tekninen asiantuntija Matti Orrberg Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:stä.

– Näitä tehtäviä voidaan joutua tekemään myös hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, jolloin paneelit voivat vaikeuttaa huoltojen tekemistä, Orrberg sanoo.

Paneelit tulisi sijoittaa tarpeeksi kauas lumiesteistä, vähintään 1,5–2 metrin päähän, jotta lumi ei valu niiden päältä lumiesteiden yli.

Muista ohjeistukset ja tarkastukset

Sähkölaitteiston haltija on ensisijaisesti vastuussa kiinteistönsä teknisistä järjestelmistä ja turvallisesta työskentelystä kiinteistöllä. Kiinteistön omistajan pitää aina ohjeistaa kaikkia toimijoita kiinteistönsä tekniikasta.

– Kaikille katolle johtaville reiteille voisi laittaa merkinnän, että katolla on aurinkosähköjärjestelmän paneelit. Parasta olisi, jos paneeleista, niiden johdoista ja muista laitteista voisi antaa eri toimijoille vielä asemointipiirustuksen ennen katolle menoa, Orrberg sanoo.

Aurinkosähköjärjestelmät ovat turvallisia, kun ne on oikein asennettu ja asennuksen on tehnyt ammattilainen. Paneelit kannattaa silti tarkastaa silmämääräisesti myrskyjen ja talven jälkeen. Mistään ei saisi nousta palaneen käryä tai kuulua särinää, ja paneelien ja johtojen pitää olla paikallaan. Tarkastusten yhteydessä kannattaa myös siivota lehdet ja muut roskat pois, sillä ne aiheuttavat tulipaloriskin.

Jos aurinkosähköjärjestelmän keskuslaite eli invertteri hälyttää vian vuoksi, sen voi mennä tarkistamaan katolle ilman pelkoa sähköiskusta. Sähköiskun saaminen aurinkopaneeleista on erittäin epätodennäköistä.

Paneelit eivät kestä kävelyä tai lumenpudotusta

Paneelit kestävät hyvin tasaista lumikuormaa, mutta niiden päällä ei saa kävellä. Kivi kengässä voi hajottaa paneelin karkaistun lasipinnan tai sen alla olevan valosähköisen kennon.

Hajoaminen voi olla vain mikrosärö, josta vesi pääsee läpi. Tällöin hiljalleen etenevä ketjureaktio voi pahimmillaan päättyä tulipaloon. Aurinkopaneelien läheisyydessä on myös muuta tekniikkaa, erityisesti johtoja, jotka voivat olla talvisin lumen alla piilossa. Nekään eivät kestä kävelyä tai kolhuja.

Lumen poistamista aurinkopaneeleista ei suositella, vaikka paneelien lasipinta sen kestäisikin. Varomaton työkalun käyttö voi aiheuttaa mikrosärön paneelin pintaan. Lisäksi ei-ammattimaiseen lumenpudotukseen liittyy putoamisriski.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

turvallinen katto

8.2.2023

Onko taloyhtiön katto turvallinen?

Taloyhtiöiden katoilla tehdään monenlaisia töitä, muun muassa nuohousta ja lumenpudotusta. Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on varmistaa katon työskentelyturvallisuus. Selvitimme, mitä katon turvallisuudesta pitää tietää.

salaman sytyttämä tulipalo

15.7.2022

Salaman sytyttämä tulipalo on harvinainen mutta tuhoisa

Suomessa salamoi lähinnä kesäisin ja silloinkin harvoin, mutta Suomessakin syttyy silti joka vuosi salaman aiheuttamia rakennuspaloja. Ne ovat yleensä todella tuhoisia. Viime kesänä salama sytytti savonlinnalaisen kerrostalon palamaan.

9.9.2022

Kaupallinen yhteistyö

Kestääkö katto varmasti talven yli?

Talveen voi valmistautua varmistamalla, että vesikatto on kunnossa. Katon toimivuus voidaan varmistaa asianmukaisilla tarkastuksilla, huolloilla ja ajoissa tehdyillä täsmäkorjauksilla. Myös lumenpudotukset voidaan sopia nyt jo.

Kattotutka Oy

16.1.2023

Asumisviihtyvyys huomioon

Rakennuksen asumisviihtyvyyteen vaikuttavat keskeisesti asumisterveys ja esteettömyys. Muun muassa sisäilman laadulla ja äänieristyksellä on paljon merkitystä. Asumisviihtyvyyteen tulee panostaa jo rakennusvaiheessa.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti