HSY palkitsi Janne Käpylehdon ja Kantokasken koulun energiansäästöagentit ilmastoteoista

HSY on myöntänyt Janne Käpylehdolle HEI – Helsingin seudun ilmastopalkinnon 2015 ja espoolaiselle Kantokasken koulun energiansäästöagenteille (ESAt) alle 18-vuotiaille suunnatun HEIJ – Helsingin seudun ilmastojuniori 2015 -palkinnon. Lisäksi kauniaislaiselle Kasavuoren koulun ilmastojoukkueelle myönnettiin kunniamaininta. HSY jakoi palkinnot toimijoille, jotka ovat edistäneet Helsingin seudun ilmastotavoitteiden saavuttamista ja ovat toiminnallaan vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjä.

Suurin osa pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöistä muodostuu rakennusten lämmittämisestä, liikenteestä ja sähkönkulutuksesta. Jakamalla ilmastopalkinnot Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY haluaa palkita Helsingin seudun toimijoita, jotka ovat aktiivisesti ja innovatiivisesti vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjä seudulla tai kannustaneet muita siihen. Janne Käpylehto on edistänyt tietoisuutta energia-asioista käytännöllisillä ja innostavilla projekteilla ja tempauksilla. Käpylehto on erinomainen esimerkki siitä, miten paljon yksi ihminen pystyy vaikuttamaan ja saamaan aikaiseksi. Myös Kantokasken ja Kasavuoren kouluissa on paneuduttu energiansäästöasioihin, ja oppilaat ovat kehittäneet erilaisia malleja koulun energiankulutuksen vähentämiseksi. HSY jakoi palkinnot torstaina 12. helmikuuta pidetyssä Helsingin seudun ilmastoseminaarissa.

Esimerkillistä toimintaa yhden ihmisen panostuksesta ilmastotyön edistämiseksi

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii jokaisen panosta. Palkintoraadin mukaan Janne Käpylehto on toiminnallaan osoittanut, että yksi ihminen voi tehdä paljon ilmastotyön edistämiseksi. Käpylehto on monella tapaa edistänyt uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä ja saanut myös muut innostumaan.

Käpylehto on muun muassa aktiivisesti luennoinut aurinko- ja tuulienergian hyödyntämisestä kiinteistöjen sähköntuotannossa. Käpylehto on asennuttanut aurinkosähköjärjestelmän kerrostaloon Herttoniemessä, mikä on kannustanut ympäristöystävällisiin ratkaisuihin myös muissa taloyhtiöissä. Lisäksi Käpylehto on suunnitellut ja rakentanut aurinkosähköjärjestelmät Sörnäisten metroaseman viereiselle paviljongille ja Kalasatamaan. Hän on myös kirjoittanut kirjan ”Mökille sähköt auringosta ja tuulesta”, joka kannustaa energia- ja kustannustehokkaaseen sähkönkäyttöön mökeillä. Helsingin seudun ilmastopalkinnon myöntämisellä Käpylehdolle palkintoraati haluaa kannustaa myös muita asukkaita ja tahoja osallistumaan aktiivisesti ja innovatiivisesti ilmastotyöhön.

Agentit opastavat energiansäästöön koulun arjessa

Helsingin seudun ilmastojuniori -palkinnon voittaneessa Kantokasken koulussa toimivat energiansäästöagentit, ESAt. Heidän tehtävänään on auttaa koulua energiansäästössä, opastaa syntyvän jätteen määrän vähentämisessä sekä yleisesti valistaa koululaisia arjen ympäristöteoissa. Energiansäästöagentit esimerkiksi kiertävät omilla välituntivuoroillaan koulua ympäri ja muun muassa sammuttavat valoja ja sähkölaitteita sekä tarkistavat, että ikkunat ja ulko-ovet ovat suljettuina. He myös jättävät pieniä, värikkäitä muistilappuja silloin, kun ovat huomanneet jotakin korjattavaa tai haluavat kehua. Osa agenteista seuraa koulun kulutustilastoja kaukolämmön, veden ja sähkön osalta. Tulokset julkaistaan koulun Fronter-sivuilla kotien ja koulun henkilökunnan nähtäväksi.

Lisäksi ESAt auttavat järjestämään kaksi kertaa vuodessa biojätepunnituskampanjan koulun ruokalassa. Syksyllä 2014 koulussa järjestettiin sähkötön päivä ”Hämärän hyssyt”, jolloin koulussa ei sytytetty valoja eikä käytetty sähkölaitteita, jotta oppilaat ymmärtäisivät, mihin kaikkeen sähköä käytetään. Päivän aikana myös keskusteltiin entisajan koulusta ja kehittyvien maiden energiatilanteesta. Palkintoraadin mukaan Kantokasken energiansäästöagentit ovat loistava idea, joka aktivoi laajasti nuoria mukaan ja lisää yhteisöllisyyttä. Konseptissa on erityisen hienoa myös se, että koko koulu on sitoutunut toimintaan mukaan, ja konsepti on helposti hyödynnettävissä myös muihin kouluihin. ESAt ovat hyvä esimerkki arjen energiansäästöstä.

Koululaiset ideoivat uusiutuvan energian hankkeita Nuorten ilmastohuippukokouksessa

HSY ja palkintoraati myönsivät Kasavuoren koulun ilmastojoukkueelle kunniamaininnan työstään Nuorten ilmastohuippukokouksen 2014 hyväksi ja innokkuudestaan kehittää koulunsa energiatehokkuutta. Kokous järjestettiin Vantaalla marraskuussa 2014 ja siihen valittiin Kasavuoren koulun lisäksi 23 muuta koulua ympäri Suomea. Tapahtumassa koululaiset pohtivat yhdessä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Koululaisten ideoista hiottiin edelleen asiantuntijoiden avustuksella konkreettisia uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita, jotka toteutetaan Kasavuoren koulussa kevätlukukauden 2015 aikana. Koululle on muun muassa rakennettu vanhasta kuntopyörästä poljettava latauspiste mobiililaitteille.

Ennen Nuorten ilmastohuippukokousta Kasavuoren koulu orientoitui kokouksen teemaan tutkimalla koulun energiatehokkuutta Schneider Electricin LEARNergy -oppimispelin avulla. Sovelluksella avulla oppilaat loivat mallin Kasavuoren koulun energiankäytöstä, jota koulu hyödyntää lukuvuoden aikana havainnollistamaan eri tavoin koulun energiankäyttöä.

HSY jakoi ilmastopalkinnot kolmatta kertaa

Tänä vuonna palkinnon saajiksi ehdotettiin yhteensä 21:tä eri tahoa tai henkilöä. Kuka tahansa sai ehdottaa palkinnon saajaa. Palkinnot jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Palkinnot jaetaan joka toinen vuosi. Palkintoraatiin kuuluivat edustajat pääkaupunkiseudun kaupungeista, KUUMA-kunnista, Suomen ympäristökeskuksesta, Sitrasta ja HSY:stä. Raadin puheenjohtajana toimi HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

Pääkaupunkiseudun yhteinen ilmastostrategia 2030 on valmistunut vuonna 2007. Sen tavoitteita on tarkistettu vuoden 2012 aikana. Pääkaupunkiseudun uudeksi ilmastotavoitteeksi on esitetty 20 prosentin päästövähennystä vuoteen 2020 vuoden 1990 tasosta ja hiilineutraaliutta vuoteen 2050. HSY seuraa ilmastostrategian toteutumista ja edistää seudullista ilmastotyötä toimimalla keskustelun herättäjänä ja kokoamalla eri alojen toimijoita yhteen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

uusi lämmitysjärjestelmä

10.10.2022

Uusi lämmitysjärjestelmä tuo säästöjä

Helsinkiläinen As Oy Katajaharjuntie 15 vaihtoi kaukolämmön usean energialähteen yhdistelmään. Poistoilman lämmön talteenotosta, maalämmöstä ja aurinkoenergiasta koostuva yhdistelmä on ollut huoleton ratkaisu ja tuonut säästöjä.

kinkun rasva

8.12.2022

Kinkun rasva ei kuulu viemäriin

Kinkunpaistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä se tukkii viemärin jäähtyessään. Rasvan voi hyödyntää ruoanlaitossa, laittaa jäähtyneenä biojätteeseen tai kierrättää polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

Kiinteistöliiton puheenjohtajana

3.4.2023

Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana

Suomen Kiinteistöliiton puheenjohtajana jatkaa diplomi-insinööri Timo Nieminen Kauniaisista. Valinnan teki Jyväskylässä huhtikuun alussa kokoontunut liittokokous. Nieminen on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti