Hoidetaanko taloyhtiösi vakuutukset ammattitaidolla?

Ajantasainen vakuutusturva on välttämättömyys taloyhtiölle. Kansainväliset vakuutusyhtiöt ovat lisänneet kilpailua alalla. Esimerkiksi taloyhtiön remonttien yhteydessä vakuutusturva tulee tarkistaa.

Vakuutukset ovat välttämättömyys taloyhtiölle. Taloyhtiön on syytä säännöllisesti tarkistaa, ovatko oikeat kohteet vakuutettu ja ovatko vakuutukset riittävällä tasolla. Niin sanotut all risk -vakuutukset ovat suositeltavia.

”Vakuutukset on arvioitava vähintään kerran vuodessa ja jos kiinteistöllä tapahtuu muutoksia, esimerkiksi remontteja tai uusia rakennuksia tehdään”, Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero muistuttaa.

Kansainvälisten toimijoiden tulo markkinoille muuttaa vakuutusehtoja

Kiinteistöliiton kokemusten mukaan kansainvälisten toimijoiden tulo Suomen markkinoille on kiristänyt vakuutusyhtiöiden välistä kilpailua. Vakuutusten kattavuus esimerkiksi remonttien yhteydessä vaihtelee.

”Esimerkiksi putkiremonttien yhteydessä taloyhtiön kannattaa vertailla tarkkaan eri korjaustekniikoiden vaikutukset vakuutusturvaan. Osaa putkisaneeratuista viemäriputkista voidaan esimerkiksi kohdella vakuutusehdoissa uudenveroisina, mikä voi alentaa esimerkiksi kiinteistövakuutuksen hintaa. Tämä on kansainvälisen kilpailun tulosta”, toteaa Kiinteistöliiton kehityspäällikkö, TkT Jari Virta.

Vakuutusten osalta on hyvä muistaa, että ne on otettava hyvissä ajoin ennen sopimusten tekoa.

”Esimerkiksi remontinaikaiset lisäturvavakuutukset ja muut vakuutukset on otettava hyvissä ajoin ennen konsultti- ja urakkasopimusten tekoa, jotta niitä voidaan hyödyntää hankkeessa. Vakuutukset on oltava voimassa sopimusten allekirjoitushetkellä”, Virta korostaa.

Vakuutusehtojen erojen selvittämiseksi taloyhtiön kannattaa kilpailuttaa vakuutukset säännöllisesti. Jos remontin yhteydessä tähän ei riitä omaa resurssia, apuna voi käyttää esimerkiksi vakuutusmeklarin palveluja. Vakuutusmeklarin käyttö vakuutusturvan hoitamisessa on suositeltavaa.

Asumisturvallisuudesta lisätietoa Turvallinen taloyhtiö -kiertueen päätöstilaisuudessa

Turvallinen taloyhtiö -kiertue on syksystä 2016 alkaen tarjonnut tietoa asumisturvallisuudesta kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Kiertueen päätöstapahtuma järjestetään Helsingissä 19.1.2017. Aiheina on taloudellisen turvallisuuden lisäksi muun muassa pelastussuunnitelmiin, paloturvallisuuteen ja tekniseen turvallisuuteen liittyviä teemoja. Lue lisää asumisturvallisuudesta www.taloyhtio.net/turvallinentaloyhtio

Katso vakuutusturvallisuuteen liittyvä video YouTubesta!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

25.2.2026

Viisi faktaa taloyhtiön vakuutuksista

Ajan tasalla oleva ja riittävän kattava vakuutus tuo turvaa paitsi kiinteistölle myös sen asukkaille ja taloyhtiön hallinnolle. Vakuutusyhtiöiden kilpailutuksessa ja vakuutusten vertailussa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Halpa vuosimaksu voi kääntyä vahingon sattuessa kalliiksi jälkilaskuksi.

vakuutustermit kilpailutus

11.3.2026

Vakuutustermit tutuiksi – muista nämä vakuutuksia kilpailuttaessa

Taloyhtiön vakuutuksia kilpailuttaessa voi tulla vastaan toinen toistaan monimutkaisempia termejä. Kokosimme tähän juttuun yleisimpiä vakuutuksiin liittyviä sanoja selityksineen.

13.3.2026

Nämä kolme vakuutusta vuokranantajalla tulisi olla

Usein tarve vakuutukselle paljastuu vasta, kun vahinko on sattunut. Asumisen vahinkotilanteisiin voidaan varautua eri vakuutuksin: taloyhtiön kiinteistövakuutuksella, sijoitusasunnon niin sanotulla vuokranantajan vakuutuksella sekä asukkaan omalla kotivakuutuksella.

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn