Helsingin hovioikeus tuomitsi kaksi Vesitekno Oy:n johtohenkilöä kilpailumenettelyrikoksesta

Helsingin hovioikeus on tuominnut kaksi vantaalaisen Vesitekno Oy:n johtohenkilöä sakkoihin ja korvauksiin kilpailumenettelyrikoksesta. Samaan ratkaisuun oli tullut Helsingin käräjäoikeus vuosi sitten. Hovioikeus kuitenkin alensi korvauksia, joita tuomitut miehet joutuvat maksamaan Bauer Watertechnology Oy:lle.

Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi miesten harhaanjohtavasti antaneen ymmärtää, että Bauerin vedenkäsittelylaitteet olisi tutkitusti todettu terveydelle vaarallisiksi. Väitteet esitettiin verkkosivustolla, jonka tunnus oli lähes sama kuin Bauerin tunnus. Tunnuksen oli rekisteröinyt Vesiteknon toimitusjohtaja.

Verkkosivut olivat internetissä useita kuukausia vuonna 2013, kunnes Viestintävirasto peruutti rekisteröinnin.

Hovioikeuden mukaan tuomitut Vesiteknon edustajat olivat jo aiemmin saaneet Säteilyturvallisuuskeskukselta (STUK) ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes) yksiselitteisen tiedon, etteivät Bauerin laitteet aiheuttaneet terveyshaittoja tai häiriöitä muille sähkölaitteille.

Harhaanjohtavaa tietoa antaessaan miesten on hovioikeuden mukaan täytynyt pitää varmana tai varsin todennäköisenä, että heidän menettelystään aiheutuu väärinkäsityksiä ja vahinkoa Bauerin elinkeinotoiminnalle.

Vesiteknon toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan 50 päiväsakon sakkorangaistukset pysyivät ennallaan. Toimitusjohtajan sakko on 3 000 euroa ja puheenjohtajan 1 600 euroa.

Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi, että miesten menettelystä on aiheutunut Bauerille korvattavaa vahinkoa. Hovioikeuden mukaan vahingon määrästä oli kuitenkin näyttövaikeuksia, joten vahingonkorvaus puolitettiin. Miehet joutuvat yhteisvastuullisesti maksamaan Bauerille tuoton menetyksestä 50 000 euroa sekä muun muassa liikemaineen menettämisestä ja asiakassuhteiden häiriintymisestä 20 000 euroa. Muutosta ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus erityisillä perusteilla myöntää valitusluvan.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokralainen vuokrasopimus

2.5.2023

Milloin vuokralainen voi purkaa vuokrasopimuksen ennenaikaisesti?

Vuokralainen purki vuokrasopimuksen, kun taloyhtiö uhkasi ottaa huoneiston hallintaansa. Vuokrasopimus koski liiketoiminnan aloittamista huoneistossa, vaikka taloyhtiö oli kieltänyt liiketoiminnan kyseisessä huoneistossa. Asiaa puitiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Tilaajille

Pieniä vuokra-asuntoja

7.6.2023

Pieniä vuokra-asuntoja rakennettu yhä enemmän

Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on viime vuosina rakennettu ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

tulipalo

30.11.2022

Kuukauden kasvo: Ei savua ilman tulta

Tulipalo- tai onnettomuustilanteessa taloyhtiön asukkaiden toiminnalla on suuri merkitys. Pelastussuunnitelman tulee olla asukkaiden saatavilla ja asukkaita voi opastaa toimimaan oikein vaaratilanteessa. Palomies-ensihoitaja Kasperi Ahtojää kertoo, mitä onnettomuustilanteessa tulee tehdä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti