Helmikuun Kiinteistölehti pohtii palvelujen muotoilua

Isännöinti ja kiinteistönhuolto ovat palveluita, joihin tuhannet kerros- ja rivitalojen asukkaat turvautuvat päivittäin – usein sitä huomaamatta. Palvelumuotoilu ja yhdessä kehittäminen parantavat arjen palveluita entisestään.

Pian postiluukustasi putoaa Suomen Kiinteistölehden helmikuun numero. Isännöinnin palvelumuotoilusta ja kiinteistönhuollon toiminnanohjauksesta kertovat Mervi Ala-Prinkkilän artikkelit.

Yhtiökokouksiin alkavat jo valmistautua niin taloyhtiöiden hallitukset, isännöitsijät kuin toivottavasti myös osakkaat. Perustietoa aiheesta antaa artikkeli Kohti hyvää yhtiökokousta. Samaa aihetta havainnollistaa myös helmikuun Infografiikka.

Uuteen kerrostaloon muuttaminen ja sen vuositarkastus ovat tarkkaa puuhaa. Mitä kaikkea osakkaiden ja tuoreen hallituksen on huomioitava? Tästä kertoo Jukka Sirenin artikkeli Uudiskohteiden tarkastukset.

Lasten leikkipaikat ja aikuisten ulkokuntoiluvälineet on hyvä sijoittaa riittävän etäälle toisistaan, etteivät lapset kiipeile aikuisten leuanvetotangossa ja satuta itseään. Toki myös aikuisten laitteille on nykyisin EU-standardi, kertoo asiantuntija Esa Junttila.

Toistuvat vesivahingot saivat muusikko ja tuottaja Harri Anderssonin lähtemään mukaan taloyhtiön hallitustyöskentelyyn. Hän rohkaisee siihen muitakin – ei siihen kiinteistö- tai rakennusalan koulutusta välttämättä tarvita!

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta. Digiversion lehdestä voit lukea jo nyt.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

20.2.2023

Työtaistelut hidastavat helmikuun Kiinteistölehden jakelua

Lehden helmikuun numero ilmestyy torstaina 23. helmikuuta, mutta sen jakelu lukijoille voi viivästyä merkittävästi. Painettu lehti voi saapua postiluukuista vasta kahden viikon päästä.

isännöinnin kilpailutus

11.10.2023

Isännöinnin kilpailutus kannattaa valmistella huolella

Isännöintipalvelun kilpailutus voi tulla ajankohtaiseksi useasta eri syystä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjesti huhtikuussa jäsenilleen koulutustilaisuuden isännöinnin ostamisesta. Erityisesti isännöinnin laadun arviointi herättää kysymyksiä.

4.10.2023

Kiinteistöpalvelujen kysynnän odotetaan laskevan

Kiinteistöpalvelualan suhdannetilanne heikkenee, mutta siitä huolimatta ammattitaitoisen työvoiman puute pysyy merkittävänä vaikeutena. Hakijoiden puute on suurin syy rekrytointivaikeuksille.

isännöintipalkkioiden muutokset

22.9.2023

Isännöintipalkkioiden muutokset käsiteltävä taloyhtiön hallituksessa

Isännöintiyrityksen hinnankorotusesitys täytyy käsitellä taloyhtiön hallituksessa ja kirjata päätös pöytäkirjaan. Isännöintipalkkioiden muuttaminen on sopimusasia, joten hintojen muutos vaatii molempien osapuolten hyväksynnän.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti