Eriarvoistuminen on Suomessa keskeinen turvattomuustekijä

Kyselytutkimukseen vastanneista 60 prosenttia pitää ihmisten eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa. Kaikkein todennäköisin turvallisuutta koetteleva uhka on puolestaan taloudellisen taantuman pitkittyminen. Nämä tiedot käyvät ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kansalaisturvallisuutta käsittelevästä tutkimuksesta, jonka aineisto kerättiin tammi-maaliskuussa 2017.

Jopa 67 % vastaajista piti alueiden eriarvoistumista kasvavana ongelmana ja 60 % ihmisten eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa. Tasa-arvon arveltiin toteutuvan parhaiten sukupuolen osalta ja heikoiten etnisen taustan ja iän kohdalla.

Todennäköisimpänä turvallisuutta koettelevana uhkana vastaajat pitivät taloudellisen taantuman pitkittymistä (36 %). Seuraavaksi todennäköisimpiä uhkia olivat yksilöiden radikalisoituminen (29 %) ja hallituksen sisäpoliittista päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttavat ongelmat (28 %).

– Suomen joutuminen sotilaallisen iskun kohteeksi nähtiin esitetyistä uhkakuvista vähäisimpänä, SPEKin tutkimuspäällikkö Tuula Kekki toteaa.

– Vastaajat eivät pitäneet erilaisia globaaleja tai ympäristöön liittyviä uhkia kovin todennäköisinä. Ja lisäksi arvioidessaan yhteiskunnan ja oman asuinalueen turvallisuutta 89 prosenttia vastaajista piti Suomea turvallisena maana.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkimuksella kartoitettiin jo toista kertaa suomalaisten turvallisuutta vahvistavia ja horjuttavia tekijöitä, kansalaisten selviytymistä häiriötilanteista, näkemyksiä erilaisten riskitilanteiden todennäköisyydestä sekä poliittisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä. Ensimmäisen kerran kysely toteutettiin vuonna 2015.

Kyselyn tulokset olivat monelta osin positiivisemmat kuin vuoden 2015 aineistossa. Vastausten mukaan valtion panostus kotimaan asioihin on hieman kasvanut. Vastaajat myös luottavat enemmän valtion mahdollisuuksiin turvata kansalaisten fyysistä turvallisuutta.

– Tuloksia ei voi silti vieläkään pitää kovin positiivisina tai kansalaisten enemmistöä optimistisena, Kekki sanoo.

– Kaksi vastaajaa viidestä oli sitä mieltä, että eduskunta panostaa liikaa muiden maiden asioista ja ongelmista huolehtimiseen. Lähes yhtä moni arvioi, että valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia turvata kansalaisten riittävä toimeentulo.

Tutustu SPEKin tutkimukseen

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

aurinkosähköjärjestelmä

1.8.2023

Aurinkosähköjärjestelmien asennuksissa virheitä

Aurinkosähköjärjestelmien asennuksissa tehdään paljon virheitä, varoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Asennuksia tehdään huolimattomasti ja joskus jopa ammattitaidottomasti. Vastuu asennustyön turvallisuudesta on aina asentajalla.

asunnot lämpenevät

12.5.2023

Tutkimus: Uudet asunnot lämpenevät vanhoja lievemmin

Pitkittyneet hellejaksot nostavat rakennusten sisälämpötiloja liikaa, ja tulevaisuudessa sisätilojen kuumuus pahenee entisestään. Lämpötiloissa ei ole juuri eroa uusien ja vanhojen asuntojen välillä. Liiallinen kuumuus lisää ennenaikaisia kuolemia.

ilmastonmuutos vaikuttaa

11.4.2023

Kuukauden kasvo: Pienillä teoilla on iso vaikutus

Ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa myös suomalaisten asumiseen. Meteorologi ja tietokirjailija Kerttu Kotakorpi kannustaa taloyhtiöitä varautumaan olosuhteiden muutoksiin ajoissa. Ilmastonmuutosta on mahdollista hillitä pienilläkin keinoilla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti