Energiatodistuksen puuttumisesta sakkoja

energiatodistus

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on asettanut tänä vuonna ensimmäistä kertaa rakennusten omistajille uhkasakkoja puuttuvasta energiatodistuksesta. Kerrostalossa sakko voi olla jopa 6000 euroa.

Energiakriisi on osaltaan lisännyt kiinnostusta rakennusten energiatehokuutta kohtaan. Yhdenmukainen tapa osoittaa rakennuksen energiatehokkuus on energiatodistus.

Energiatodistus tarvitaan lain mukaan, kun rakennusta tai sen osaa ollaan myymässä tai vuokraamassa. Todistus tarvitaan jo siinä vaiheessa, kun rakennusta ollaan laittamassa vuokralle tai myyntiin, sillä ilmoituksessa tulee mainita rakennuksen energiatehokkuusluokka. Vastuu energiatodistuksen hankinnasta on aina rakennuksen omistajalla.

ARA valvoo energiatodistuslain noudattamista. Jos kehotuksesta ja varoituksesta huolimatta lakia ei noudateta, ARA voi asettaa uhkasakon toimenpiteen tehostamiseksi.

Tänä vuonna ARA on tehostanut valvontaansa. Joissakin tapauksista on jouduttu asettamaan uhkasakko, sillä kehotus ja varoitus eivät ole tehonneet. Uhkasakon suuruus on riippuvainen rakennuksen koosta: pientaloille se on 800 euroa ja kerrostaloissa se voi olla jopa 6 000 euroa.

Energiatodistus on voimassa 10 vuotta sen laatimisesta. On tärkeää huolehtia, että rakennuksesta on voimassa oleva energiatodistus kun sitä myydään tai vuokrataan.

Pätevät energiatodistuksen laatijat löytyvät kätevästi ARAn ylläpitämästä Energiatodistusrekisteristä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rakennusten energiatehokkuus

10.2.2025

Rakennusten energiatehokkuus paranee

Uusien energiatodistusten määrä laski viime vuonna hieman edellisvuoteen verrattuna, mutta rakennusten energiatehokkuus paranee edelleen. Samalla kaukolämmön osuus lämmitysmuodoista on kasvanut, ilmenee Aran energiatodistusraportista.

vastuuvapauden epääminen

31.10.2024

Mitä tapahtuu, kun vastuuvapaus evätään?

Yhtiökokouksessa päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhtiön johdolle eli hallitukselle ja isännöitsijälle. Mikäli vastuuvapaus myönnetään, ei yhtiön johtoa vastaan voi enää nostaa vahingonkorvauskannetta. Vastuuvapauden epääminen taas mahdollistaa korvauskanteen nostamisen.

Tilaajille

10.10.2025

Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet selvässä kasvussa

Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.

sauna kerrostaloasunto

23.12.2024

Älä piilota paketteja saunaan

Saunoissa sattuu Suomessa vuosittain useita tulipaloja ja henkilövahinkoja, jotka olisi voitu välttää oikeilla varotoimilla. Vakuutusyhtiö muistuttaa, että saunassa ei tule säilyttää tavaroita joulunakaan. Vaikka joululahjojen piilottaminen saunaan houkuttelisi, se ei kannata, sillä ne voivat aiheuttaa vakavan palovaaran.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti