Energiatodistukseen muutoksia ja todistusten piiriin uusia rakennuksia 1.7. alkaen

Energiatodistusten piiriin tulee 1.7.2016 alkaen uusia rakennuksia. Keväällä hyväksytyn lainmuutoksen myötä energiatodistus tarvitaan jatkossa mm. uimahalleille, jäähalleille, varastorakennuksille, liikenteen rakennuksille sekä erillisille yli 50 neliömetrin moottoriajoneuvosuojille eli suurille autotalleille.

Autotallien kohdalla rakennukseen liittyviä autotalleja ei edelleenkään huomioitaisi laskennassa ja vain erillisille, lämmitetyille, yli 50 neliömetrin autotallirakennuksille tulee uudisrakentamisen sekä rakennuksen myynnin tai vuokrauksen yhteydessä tehdä oma energiatodistus.

Jatkossa energiatodistusmenettelyn piiriin tulevat myös puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset, silloin kun niihin tai niiden käyttöön ei liity salassa pidettävää tietoa. Samoin jatkossa energiatodistusvelvoitteet koskevat väliaikaista rakennusta, jos sen käyttöaika on yli kaksi vuotta. Myös suojellut rakennukset tulevat energiatodistusmenettelyn piiriin.

Muutokset voimaan 1.7.2016, koskevat uusia energiatodistuksia

Uudistukset koskevat uusia energiatodistuksia, eli olemassa olevat energiatodistukset ovat voimassa niissä merkittyyn voimassaolopäivään saakka. Todistus tarvitaan edelleen rakennuslupaa haettaessa uusille rakennuksille, myynnin tai vuokrauksen yhteydessä taikka eräissä tapauksissa todistuksen esillepanoa varten. Todistusvelvoite koskee, kuten ennenkin, vain sellaisia rakennuksia, joita lämmitetään tai jäähdytetään tarpeenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden ylläpitämiseksi.

Lainmuutos tulee voimaan 1.7.2016 ja koskee silloin uudisrakennuksia, joille haetaan rakennuslupaa. Vanhempien rakennusten osalta uusia säännöksiä on noudatettava 1.1.2017 lähtien. Ympäristöministeriö muuttaa uusien rakennusryhmien myötä myös energiatodistusten laadintaa koskevaa asetusta, asetusmuutos tulee voimaan samaan aikaan lain kanssa.

Muutoksen taustalla on Euroopan komission näkemys siitä, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallinen toimeenpano on Suomessa nykyisin toteutettu osittain riittämättömästi.

Energiatodistusten piirin tulevat uudet rakennukset tuovat muutoksia myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylläpitämään energiatodistustietojärjestelmään.

Energiatodistus kehittyy uusien rakentamismääräysten myötä

Energiatodistusta kehitetään jatkossa muun muassa rakentamismääräyksiin tulevien muutosten johdosta. Määräysvalmistelun yhteydessä valmistellaan muutoksia uudisrakennusten energiatehokkuuden määritystapaan ja tarkastellaan energiamuotokertoimien lukuarvoja.

Energiatodistusneuvontaa Motivasta

Motiva neuvoo energiatodistuksiin liittyvissä asioissa sekä verkossa että puhelimitse. Verkkosivuille www.motiva.fi/energiatodistus on koottu tietoa sekä kuluttajille että energiatodistusten laatijoille. Puhelinneuvonta on avoinna tiistaisin klo 9-12 (heinäkuussa suljettu). Neuvontapalvelua tuotetaan ympäristöministeriön toimeksiannosta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.4.2023

Energiatodistusten hinnat nousseet hieman

Energiatodistusten hinnat ovat nousseet lievästi parin vuoden takaisesta, käy ilmi valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan selvityksestä. Energiatodistus tarvitaan, kun rakennusta tai huoneistoa myydään tai vuokrataan.

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

asumisoikeusasunnon hakeminen

9.5.2023

Asumisoikeusasunnon hakeminen muuttuu

Asumisoikeusasuntojen hakemista uudistetaan. Syksystä 2023 alkaen järjestysnumero haetaan ARAlta riippumatta siitä, missä kunnassa haettu asunto sijaitsee. Kuntien myöntämiä järjestysnumeroita voi käyttää vuoden 2023 loppuun asti.

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti