Kallistunut energia on saanut yhä useamman kiinteistönomistajan harkitsemaan energiaremonttia. Ukrainan tilanne tulee todennäköisesti vielä lisäämään innostusta energiaremontteihin.
Valtio tukee energiaremontteja tänä vuonna 40 miljoonalla eurolla. Aran avustuksella pystyy kattamaan jopa puolet energiansäästöhankkeiden tuottamista kustannuksista.
Aran viime vuoden määräraha loppui kovan kysynnän johdosta kesken, joten hankkeita siirtyi alkaneelle vuodelle. Nyt näyttää siltä, että kuluvankin vuoden määräraha loppuu kesken.
Pääkaupunkiseudulla Helen ilmoitti viime vuoden lopulla, että kaukolämmön kuluttaja-asiakkaiden kokonaishinta nousee yhteensä 15 prosenttia. Kerrostaloyhtiöissä korotus on jonkun verran suurempi. Tämä on lisännyt asunto-osakeyhtiöiden kiinnostusta siirtyä kaukolämmöstä muihin energiamuotoihin.
Kaukolämmön hinnan nousu on kuitenkin paikkakuntariippuvaista ja riippuu energianlähteistä. Helen tuottaa kaukolämmöstään valtaosan kivihiilellä ja maakaasulla. Esimerkiksi Vantaan Energialla ei ole niin suuria hinnannostopaineista jätteenpolttolaitoksesta johtuen.
Erityisesti maakaasusta halutaan eroon
Talouselämä-lehti kertoo artikkelissaan, että taloyhtiöt haluavat nyt eroon erityisesti kallistuneesta maakaasusta. Suomessa on edelleen tuhansia kiinteistöjä, jotka käyttävät kaasua lämmitykseen. Maakaasua käytetään myös kaukolämmön ja sähkön tuotannossa.
Isännöintiliiton helmikuussa julkaiseman Energiabarometrin mukaan kiinnostus myös kaukolämpöä kohtaan on laskenut selvästi.
Vain 43 prosenttia isännöitsijöistä arvioi kyselyssä taloyhtiön valitsevan kaukolämmön lämmitysmuodoksi, kun lämmityslaitteiden remontti tulee ajankohtaiseksi. Sen sijaan lähes puolet isännöitsijöistä arvioi taloyhtiön valitsevan seuraavaksi maalämmön. Vuosi sitten sen osuus oli vain 30 prosenttia.
Isojen taloyhtiöiden energiaremontteihin erikoistuneen LeaseGreenin asiantuntija Sami Läntinen sanoo Talouselämä-lehdelle, että maalämmöllä voidaan tyypillisesti puolittaa lämmityskustannukset. Se on suurin yksittäinen kuluerä taloyhtiöissä.
– Joskus säästö on 45 prosenttia, joskus taas jopa 65 prosenttia. Takaisinmaksuaika on yleensä Aran tukien jälkeen kymmenisen vuotta ja ilman tukia 13–14 vuotta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään