Energiansäästöviikko haastaa suomalaiset löytämään huippuhetkensä

Kuluttajien energianeuvonta haastaa suomalaiset löytämään huippuhetkensä Energiansäästöviikolla. Sitä etsitään oman energiayhtiön kulutusseurantapalvelusta, josta selviää niin kulutuksen aallonharjat kuin suvanteetkin.

– Jokaisen pitää tietää oma kulutuksensa ja tunnistaa ne ajankohdat, jolloin sähköä kuluu paljon. Tämä on rahanarvoista tietoa kuluttajille, jotka haluavat tulevaisuudessa pitää sähkölaskut kurissa, Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski sanoo.

Säännöllinen energiankulutuksen seuranta on toistaiseksi harvojen hupia. Sähkön siirrosta vastaavat verkkoyhtiöt tarjoavat lakisääteisesti maksuttoman kulutusseurannan asiakkailleen, ja ainakin isoimmilla myyntiyhtiöillä on omat seurantapalvelunsa. Palvelujen aktiivisia hyödyntäjiä on kuitenkin Suur-Uskin mukaan vain kourallinen kaikista kotitalouksista, joskin tarkkoja käyttölukuja on vaikea saada.

– Vaikuttaa siltä, että suomalaiset eivät ole vielä hoksanneet kulutusseurannan hyötyjä. Tavoitteellinen energiansäästö ja sitä kautta asumisen hiilijalanjäljen pienentäminen onnistuu, kun tuntee kulutuksensa ja suunnittelee tehostamistoimet sen pohjalta.

Esimerkiksi aurinkopaneelien hankintaa suunnittelevan on tiedettävä oma kulutuksensa tarkasti niiltä kuukausilta, jolloin järjestelmä tuottaa sähköä, sekä ajoitettava sähkönkäyttöä aurinkoisille tunneille. Kulutusseurantapalvelusta on saatavilla kaikki olennainen tieto onnistunutta mitoitusta varten.

Energiatehokkuuden parantaminen, tehontarpeen vähentäminen kulutusta siirtämällä ja uusiutuvilla tuotetun sähkön käyttö ovat keskeisiä asumisen ilmastovaikutuksia hillitseviä keinoja.

Tavoitteeksi tasaisempi sähkönkäyttö

Suomi on siirtymässä pois fossiilisista energialähteistä ja lisäämässä tuuli- ja aurinkosähköä, jolloin tuotannon määrä ja hinta voivat vaihdella sääolosuhteiden mukaan. Sähkön siirron hintaan on puolestaan kaavailtu tehomaksua, millä pyritään rajoittamaan hetkellistä huippukulutusta. Siitä, milloin ja miten tehoperusteinen maksu toteutetaan, ei ole vielä tarkkaa tietoa.

– Kotitalouksissa kulutushuiput osuvat arkisin aamun tunneille ja erityisesti alkuiltaan, jolloin kotona pyykätään, kokataan ja siivotaan. Erityisesti sähkölämmitystä, käyttöveden lämmitystä ja kylpyhuoneen lattialämmitystä on fiksua siirtää muihin ajankohtiin, jolloin kulutus tasaantuu vuorokauden eri tunneille. Uusissa kodinkoneissa on jo ajastusmahdollisuus, mikä osaltaan auttaa siirtämään kulutusta eri aikaan, Suur-Uski kertoo.

Fiksusti automatiikalla ja nykyaikaisilla säätölaitteilla toteutettuna sähkön käytön siirto ei vaikuta asumismukavuuteen, kuten huonelämpötiloihin tai lämpimän käyttöveden riittävyyteen, eikä edes vaadi asukkailta päivittäistä huomiota.

– Sähkön kulutuksen säännöllinen seuraaminen ja kulutushuippujen tasaaminen kannattaa aloittaa nyt. Näin valmistaudut edessä oleviin muutoksiin ja osaat sopeuttaa sähkön käyttöäsi edullisen ja uusiutuvalla tuotetun sähkön ajankohtaan.

Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään 7.-13.10.2019.

Lue lisää Motivan sivuilta.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

avaimet

1.8.2022

Suomalaiset luottavat lomalla peruslukkoon ja naapureihin

Suomalaiset uskovat peruslukon ja naapureiden pitävän kodin turvassa lomamatkan ajan. Vain neljännes lukitsee oven vielä turvalukolla. Älylukkoja käyttää joka neljäs suomalainen, vaikka niihin liittyykin edelleen epäilyksiä.

21.10.2021

Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa kylpyhuoneessa vain ollakseen yksin

IDO-tuotteita valmistavan Geberitin kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset hakevat kylpyhuoneesta yhä enemmän omaa rauhaa. Tammikuussa 2021 tehdyssä kyselyssä 38 prosenttia suomalaisista kertoi viettävänsä toisinaan ylimääräistä aikaa kylpyhuoneessa vain saadakseen hieman omaa aikaa. Vuotta aikaisemmin samoin vastasi 29 prosenttia.

29.9.2021

Kaupallinen yhteistyö

Älykkäät laitteet lisäävät vapaa-aikaa ja keventävät kotien arkea

Koteihin on saatavilla jatkuvasti uusia asumista helpottavia älysovelluksia. Tekniikan kehittyessä vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana uusille ideoille. Kirjavaan valikoimaan mahtuu monenmoista innovaatiota.

DNA

21.3.2022

Maaliskuun Kiinteistölehti varautuu ilmastonmuutokseen

Helsingin Punavuoressa sijaitseva taloyhtiö sai päätökseen mittavan korjausrakennushankkeen, joka huipentui aurinkopaneelien asennukseen. Maaliskuun Suomen Kiinteistölehdessä kerromme, kuinka hyvityslaskentamallin ansiosta yhtiö hyödyntää aurinkosähköä muun muassa sähköautojen lataukseen. Ilmastonmuutos haastaa myös hyvää kiinteistönpitoa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti