Se kuuluisa tupakkalaki tuli ja siitä varmasti pöhistään vielä pitkään, kunhan taloyhtiöt saavat asian kirjoihin ja kansiin. Mutta tämän asian annamme jäädä odottamaan lopullista ratkaisua ja suuntaa, mihin taloyhtiöiden päättäjät nojautuvat.
Tilanne on tämmöinen, tutulla oma talo myytynä ja uutta tehdään samalla. Nyt pitäisi sitten löytää väliajaksi sopiva kerrostalo ja sieltä asunto. Paljon niitä on selailtu netissä, sopivia ei vain tahdo löytyä. Kriteerit ovat seuraavat: Huoneisto saa olla vaikka alkuperäinen, tulee kuitenkin pieni remontti tehtäväksi. Taloyhtiössä putkiremontti tehtynä ja plussaa jos on julkisivusta pidetty huolta sekä sijainti, sijainti ja sijainti. Eli hyvin läheltä keskustaa, ei syrjässä.
Mutamaa on käyty silmäilemässä ulkoapäin mutta julkisivun kunto ei oikein sytytä ostajan tunteita, jossain on liian pieni piha, muutama auto pitäisi myös mahtua parkkiin. Tuntuu hankalalle, muuta ei voi sanoa. Mutta ihan ymmärrettävää että kriteereitä on ostajan näkökulmasta, koska vielä ei voi sanoa meneekö huoneisto myyntiin vai vuokralle kun uusi talo valmistuu. Siinä on myös kaksi asiaa jotka pitää ottaa huomioon, aina remontoidun saa vuokrattua nopeasti ja hyvällä vuokralla. Myynti on sitten luku erikseen, mikä on talouden tila Suomessa tulevaisuudessa, nyt ei ainakaan näytä hyvälle. Onko tehty remontti ostajan mieleinen, voisin sanoa että on. Kuitenkin tullaan käyttämään nykyaikaista sävymaailmaa ja pintamateriaaleja sisustuksen osalta. Aina välillä tulee viestiä, jossa on linkki kohteeseen ja kysymys mitä mieltä. Monesti olen painottanut, jos remontteja on tehty ja mielellään se putkiremonttikin, niin kohde on OK. Tässä näkee sen 50 vuotta vanhojen kerrostalojen kirouksen, remontit tekemättä. Näin ne tosiostajat karkavat välittäjän saavuttamattomiin. Tässä vähän tilastoa katsotuista taloyhtiöistä: Kymmenestä kolmessa oli putkiremontti tehty, eli aika pienessä osassa. Luvun pitäisi olla suurempi, eikä mikään ihme että äskettäin kirjoitettiin (Consti kiittää ja kuittaa). Näin siinä käy ja urakkahinnat nousee.
Sitten koitti se iloinen päivä kun välittäjä soitti ja kertoi kohteen tulevan myyntiin, ei vielä julkisesti. Mahdollista päästä katsomaan ja tarjota ennen muita jos kaikki on kuten puhelimessa asiat oli kerrottu. Julkisivu, putkiremontti tehtynä ja sijainti hyvä, tässäkö se kohde on. Eikun katsomaan ja tarjousta sisään. Tästä voi mahdollisesti startata asuntosijoittajan elämä, jos on hyvä väliaikainen asunto eikä vastike paina hirveästi kuluja ylös. Asunto, minkä voi pitää vuokramarkkinoilla oman talon valmistuttua ja katsella sitten mahdollisesti uusia kohteita mitkä kävisivät asuntosijoittamiseen.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään