Uusiutuva energia ja taloyhtiöiden remontit

Nyt näistä uusiutuvan energian käytöstä ja taloyhtiöiden remonteista kirjoitellaan paljon.

Olkoon tämä hyvänä esimerkkinä muille. Nyt puhutaan vanhasta pienkerrostalosta jonka hallituksen puheenjohtaja on eläkkeellä oleva nainen. Talossa on tehty mittavia remontteja 2000-luvun aikana, ikkunat on vaihdettu, katto uusittu ja lämmitysjärjestelmän vaihdettu maalämpöön.

Tämän viimeisen remontin yhteydessä meni myös viemärit ja vesijohdot uusiksi.

Näillä kaikilla remonteilla on saatu nostettua kiinteistön arvoa ja mikä on ehkä kaikista tärkeintä, kuluja pienemmiksi. Tällä hetkellä hallitus aikoo esittää kevään yhtiökokouksessa vastikkeiden alentamista tulleiden säästöjen johdosta.

Hieman enemmän juteltuani puheenjohtajan kanssa muista asioista, puhuimme myös aurinkosähköstä.

Myöskin tämä asia on ollut jo mietinnässä, jospa meidän taloyhtiöstä tulisi myöskin tuottaja.

Henkilökohtaisesti täytyy nostaa hattua hallituksenpuheenjohtajalle, joka on kiinnostunut asioista sekä vienyt projekteja eteenpäin.

Tästä voisi muutama puolue ja edustajat sekä tulevat kansanedustajat ottaa mallia ja miettiä kevään vaalien jälkeen. Mitkä asiat on Suomelle tärkeitä asumisen ja työllisyyden kannalta?

Jani Nupponen

Kirjoittaja on kohta 20 vuotta LVI-alaa nähnyt ja alalla työskennellyt tekijä. Harrastuksiin kuuluu muun muuassa kalastus/eräily ja valokuvaus. Pienempi kalastusseura tekee retkistä unohtumattomia.

Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje