Töhryjen määrä kääntyi kasvuun, kertoi Metro-lehti keskiviikkona 19. marraskuuta. Katukuvaan ilmestyneiden töhryjen määrä tuplaantui neljä vuotta sitten tehdystä edellisestä laskentakierroksesta.
Helsingin rakennusvirasto on laskenut töhryjä saman reitin varrella viime vuosituhannen lopulta saakka. Nyt niitä oli 12 483.
Suomen Kiinteistölehdellä on periaatteellinen kanta kutsumatta tulleisiin merkintöihin. Niitä kaikkia kutsutaan töhryiksi.
OK. Luvallisia ja jopa tilattuja graffiteja on olemassa. Ja suurempaa ulkoseinätaidetta, kuten blogin kuvassa Kotkasta. Ja sellaisia omin luvin maalattuja, jotka eivät haittaa ketään, vaan parantavat purkutuomion saaneen betonilaatikon ankeutta. Joskus kampakeraamisella kaudella näki jopa mielipiteen ilmaisuja esimerkiksi suurlähetystöjen muureissa. Tyyliin ”suurvalta X pois Syldaviasta”. En sitten syyllistynyt rikokseen yllytykseen; nykyisin mielipiteen kertomiseen on parempia keinoja. Mietin vain, osaavatko tägääjät ylipäätään kirjoittaa?
Media kertoo lähes pelkästään enemmän tai vähemmän taidokkaista graffiteista ja ihannoi niiden tekijöitä. En ole nähnyt viestintä, jossa kerrottaisiin ”graffititaiteilija G. maalasi rupisen purkuhallin päätyyn hienon teoksen”. Ja vieressä sitten paheksuttaisiin sakkia, joka ”töhri tuhmia kuvia historiallisesti arvokkaan rakennuksen seinään”. Sen sijaan tagitöhryjenkin tekijöitä lievästi arvostavia juttuja muistan lukeneeni.
Kaivataan tarkkuutta ja älyllistä rehellisyyttä
Jos otetaan kaksi ääriasennetta, molemmat ovat typeriä. Kaikkien seinämaalausten arvon kiistävät mielensäpahoittajat™ pitäisivät varmaan Diego Riveran muraalejakin töhryinä. Mitään ”kotkotuksia” ei kaivata minnekään.
Vähintään yhtä tyhmää on töhryjen pitäminen sankarillisena kapinana Systeemiä vastaan ja asian väistely – ei edes vähättely vaan väistely. ”Vähintään” siksi, että töhryjen puolustajat ovat yleensä (ainakin kvasi-)älykköjä, joilta pitäisi voida vaatia edes lusikalla. Sen sijaan he lyövät sinua puoleksi lukemallaan ja neljäsosalta ymmärtämällään Michel Foucault’lla päähän.
Mitä sanoo töhry-ymmärtäväinen kaupunginvaltuutettu (ai, eikö sellaisia ole?), kun juuri rapattua julkisivua töhrivä sakki uhkailee asiaan puuttuvaa asukasyhdistyksen puheenjohtajaa. Joka voi olla töhrymyönteisen valtuutetun puoluetoveri.
Onko puistonpenkkien heitteleminen mereen positiivista kapinointia? Cityfillareiden vandalisoiminen niin, että palvelusta pitää luopua?
Suosittu argumentti töhrijöiden puolustamisessa on, että mainokset ovat vielä rumempia. Joskus ovatkin. Ainakin raitiovaunupysäkkien päätylaseihin kiinnitetyt mainokset ovat jopa vaarallisia. Niiden takaa pitää kurkistella, tuleeko autoja. Asiaa ei kuitenkaan paranna, että pysäkkiaikataulu peitetään töhryillä.
Suomen Kiinteistölehti jatkaa kaiken seinien sotkemisen kutsumista töhrimiseksi, ainakin kunnes asian käsittely meitä (vieläkin) suuremmassa mediassa tulee vivahteikkaammaksi.
Disclaimer: Lukuun ottamatta kaikkien tilaamatta tulleiden seinämerkintöjen kutsumista töhryiksi, ovat tässä esitetyt näkemykset kirjoittajan yksityisajattelua. Ne eivät edusta Kiinteistölehden virallista kantaa kuin sattumalta.
Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden 59-vuotias toimitussihteeri, jonka harrastuksena keväästä syksyyn on merellä liikkuminen hitaasti kajakilla tai vähän nopeammin 41-vuotiaalla veneellä.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään