Aurinko nousee päivä päivältä aikaisemmin ja luo ihanaa kevätlämpöä suomalaisten taloyhtiöiden ylle. Muuttolinnut laahaavat laukkujaan pihapuiden oksille ja alkavat iloisesti viserrellen perustaa perheitään. Myös ihmiset alkavat kurkistella parvekkeiltaan ja hiljalleen uskaltautua ulkoilmaan ilman untuvatakkia ja korvalappuja. Taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille ja huoltoyhtiöille vuodenajan toisinaan jopa dramaattisen nopea muutos aiheuttaa uusia ja kuitenkin joka vuosi toistuvia haasteita.
Vielä maanantaina Alpo Asukas vaati kovaan ääneen lisää hiekkaa tai soraa liukkaille kulkuväylille. Jo saman viikon perjantaina hän kiroaa kaikkialle tunkeutuvaa pölyä sekä kenkien pohjassa kotieteisen lattialle kulkeutuvaa soraa. Nythän on tullut kevät ja taloyhtiön pitää putsata pihat ja katukäytävät.
Valitettavasti huolto ei millään ehdi pestä pölyjä kaikkialta yhdessä päivässä. Harvassa taloyhtiössä asukkaille kuitenkaan ilmoitetaan millä aikataululla talvipakkasten jäljiltä kertyneestä sorasta tai sepelistä päästään lopullisesti eroon. Ehkäpä jonkinlainen aikatauluttaminen vähentäisi kritiikkiä aiheesta? Allergioista kärsivälle ihmiselle jokainen pölypäivä on yhtä kamalaa kuin nykyihmiselle elo ilman rakasta älypuhelintaan. Toivottavasti taloyhtiöt eivät hae säästöjä pihapölyjen poispesemisestä.
Kevät tuo perheiden pikkuväen jälleen leikkipaikoille. Keinut ja erilaiset välineet eivät välttämättä ole talven ihmemaan jäljiltä ihan parhaassa mahdollisessa käyttökunnossa. Huolellisesti ja valveutuneesti toimivan taloyhtiön pitää ehdottomasti huolehtia leikkivien lapsosten (kuin myös muiden ihmisten) turvallisuudesta. Siksi huoltoyhtiö tai joku muu osaava taho on velvoitettava tarkastamaan ja huoltamaan leikkipaikat kuntoon. Myös hiekkojen vaihdon aika on keväällä. Talvikauden aikana hiekan jyvien joukkoon on ujuttautunut kaikenlaista vähemmän terveellistä ainesta.
Kevääseen kuuluu myös taloyhtiön talkoot. Yhteisöllisyyttä tukevat kukkien istutukset ja ulkoalueiden kunnostukset on mukavaa tehdä porukalla. Onnistuneiden talkoiden yksi salaisuus on työnjako. Hallituksen ja isännöitsijän on hyvä etukäteen miettiä kuka, mitä ja milloin. Työosuuden jälkeen maistuvat makkarat ja muut tarjoilut ennen talkoosaunan lämpöisiä löylyjä. Muistetaan kuitenkin myös talkoovakuutus mahdollisten yllätysten varalta!
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään