Suomessa asunto-osakeyhtiöitä riittää joka niemeen ja notkelmaan. Pienistä paritaloista, perinteitä tulvivista puutaloista, yhteisöllisistä rivitaloista aina satojen asuntojen massiivisiin kerrostalokomplekseihin vaaditaan lain mukaan hallitus ja sille myös puheenjohtaja.
Hallituksiin on toisinaan erittäin haastavaa löytää vapaaehtoisia jäseniä. Kuuleepa sitä joskus ihmisten pysyttelevän poissa yhtiökokouksista syystä, ettei vaan joudu hallitukseen. Syitä hallitushaluttomuuteen on monia. Huolellisesti hoidettu hallitusvastuu vie aikaa ja aiheuttaa toisinaan huolta sekä murhettakin. ”Tieto tuskaa lisää.”
Useat ihmiset olisivat ammattinsa ja osaamisensa puolesta kullan arvoisia asunto-osakeyhtiön hallituksen jäseniä. Ymmärrettävää kyllä harva meistä haluaa työpäivän jo päätyttyä jatkaa samojen haasteellisten asioiden parissa, kun vaihtoehtona on lenkkeily raikkaassa luonnossa tai laatuaika perheen kanssa. Huippu-urheilijatkin tietävät, miten tärkeää levon ja harjoituksen suhde on.
Hallituksen jäsenen vastuista puhutaan paljon, eikä turhaan. Hallituksella on kiinteistövakuutuksen osana vastuuvakuutus, jos vaikka käräjille päädytään. Se vain on pieni lohtu jopa vuosia kestävissä oikeusprosesseissa. Tunnollinen ihminen kun tahtoo murehtia pienempiäkin asioita yön mustassa syleilyssä.
Kaikenlaisilta virheiltä vältytään, kun käytetään asiantuntijoita päätöksenteon apuna. Tuskinpa kukaan meistä tavallisista osakkaista hallitsee miljoonaremonttien salaisuuksia täydellisesti. Konsultteja, asiantuntijoita, valvojia, suunnittelijoita tarvitaan ja heitä pitää hyödyntää. Tärkeää on myös muistaa kirjata hallituksen pöytäkirjoihin riittävästi perusteluita, miten johonkin valintaan tai päätökseen on tultu.
Hallitustyö on palkitsevaa ja mielenkiintoista puurtamista. Siihen sisältyy paljon rutiininomaista päätöksentekoa, mutta samalla se on mahtava näköalapaikka kiinteistön ja siinä asumisen tulevaisuuteen. Mahdollisuus vaikuttaa omaisuutensa arvoon ja sen ylläpitoon on erinomainen syy osallistua hallitustyöskentelyyn.
Osaammeko me muut osakkaat ja asukkaat aina arvostaa riittävästi hallitustyön tekijöitä? Suurelta osin kyllä varmasti osaamme. Kuitenkin vielä tänäkin päivänä kuulee yhtiökokouksen pykälässä hallituksen palkkioista, että ei siitä mitään kokouspalkkiota tarvitse saada…
Tuskinpa kovin moni osakas painaa hallitushommia maallisen mammonan kiilto silmissään. Heillä on aito halu pitää huolta suomalaisten kansallisomaisuudesta eli asunnoistamme. Antakaamme näille uurastajille heidän ansaitsemansa suunnattoman isot kiitokset tekemästään työstä.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään