Taloyhtiö – kiskuri vuokranantaja?

Yksi taloyhtiömme omistamista asunnoista vapautuu vuokrattavaksi ja päätimme laittaa siitä tietoa Facebookissa oleviin erilaisiin ryhmiin. Eräässä ryhmässä keskustelu alkoi käydä vilkkaasti sen ympärillä, kuinka kallis vuokra on ja kuinka paljon halvempaa on asua jossain muualla. Toki vuokra on aika korkea, mutta siihen vaikuttavat niin sijainti (ei ole Parkanossa) kuin asunnon kuntokin (putkiremontti tehty ja huoneisto remontoitu).

Voiko taloyhtiö käyttäytyä niin kuin muutkin vuokranantajat? Mielestäni kyllä. Toki olemme esimerkiksi tänä ja viime vuonna jättäneet vuokrankorotukset tekemättä. Huoneistot on aina saatu suhteellisen nopeasti vuokrattua, eikä tyhjiä kuukausia juurikaan ole tullut. Vuokrat toki ovat suhteellisen korkeita, mutta niin ne ovat lähialueellakin. Mielestäni taloyhtiön ei kannata tehdä siinä mielessä hyväntekeväisyyttä, että vuokraisi asuntoja liian halvalla.

Omassa taloyhtiössä vastikkeiden ja vuokrien osuus taloyhtiön tuloista on lähes yhtä suuri. Ilman vuokratuloja vastikkeita jouduttaisiinkin korottamaan. Vuokralaiset siis helpottavat omalta osaltaan osakkaiden vastikemaksuja. Kääntöpuolena taas on se, että osakkaat myös maksavat asuntoihin tehtävät korjaukset (viimeisimpänä meillä ikkunaurakka) omissa hankeosuuksissaan.

Pitkäaikaiset vuokralaiset ovat taloyhtiölle plussaa. Vuokralaisten vaihtuminen teettää aina lisätöitä isännöitsijälle ja välillä joudutaan turvautumaan myös välittäjän apuun. Taloyhtiön kannattaa pitää siis vuokralaisista hyvää huolta. Aika ajoin kannattaa myös tarkistaa asunnon kunto ja kuunnella vuokralaisen tarpeita. Tarpeen vaatiessa taloyhtiö on joustava vuokranantaja.

Kuten muidenkin vuokranantajien, kannattaa taloyhtiön tarkistaa vuokralaisen luottotiedot ja pyytää kahden kuukauden vuokravakuus. Vakuus kannattaa tallettaa omalle vuokravakuustilille eikä taloyhtiön omalle tilille. Muuten tilillä kummittelee rahaa, joka ei oikeasti ole taloyhtiön rahaa.

Aurinkoista kesää!

Mervi Ala-Prinkkilä

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden verkkotuottaja ja toimittaja, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Etu-Töölössä Helsingissä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa vapaa-ajan asunnon kunnostus, erilaiset luottamustehtävät ja marttailu.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje