”Rauhallista asumista ja elämistä”

Pienissä taloyhtiöissä pitää varautua aivan toisenlaisiin tilanteisiin ja haasteisiin kuin isoissa yhtiöissä. Kaikissa pitää kuitenkin noudattaa samaa asunto-osakeyhtiölakia.

Lempeän lämpimänä elokuun iltana istuimme naapurien kanssa omenapuiden katveessa, nautimme viiniä ja ihastelimme taivaalla leiskuvia elosalamoita. Omenasato oli juuri saatu kerättyä. 1920-luvulla rakennettu viehättävä neljän asunnon puutalo Tampereen Pyynikillä oli kokenut vuosikymmenten aikana paljon. Se oli selvinnyt täpärästi niin talvisodan pommituksesta kuin 1960–1970-lukujen purkuvimmastakin. Nyt tämä pieni asunto-osakeyhtiö oli meidän yhteinen kotitalomme, josta koetimme yhdessä pitää hyvää huolta.

Lumityöt, nurmikonleikkuu ja muut pihatyöt hoidettiin vuoroviikoin tai talkoilla, hyvässä sovussa ja kukin omien mahdollisuuksien mukaan. Minun tehtäväni oli toimia myös isännöitsijänä.

Päätöksenteko oli mutkatonta. Kokouksia pidettiin tarvittaessa ja kaikki osallistuivat. Vuoden päättyessä vein kertyneet kuitit tilitoimistoon, joka laati kirjanpidon ja tilinpäätöksen. Vanhassa talossa piti varautua myös yllätyksiin, ja talous pidettiin kunnossa. Onneksi mitään isompaa ei sattunut. Hallituksen toimintakertomus oli jo vuosia kuulunut lyhyesti: ”Rauhallista asumista ja elämistä”.

Sellaista elämä pienessä taloyhtiössä on parhaimmillaan. Idylli. Mutta pienissä yhtiöissä on omia haasteitaan, joihin on syytä varautua. Muuten niistä voi tulla isoja ongelmia.

Usein pienen yhtiön on vaikea saada ammattimaista isännöintiä, kiinteistönhuoltoa ja muita palveluja, ainakaan kohtuulliseen hintaan. Kun tehtävät jäävät asukkaiden itsensä hoidettaviksi, osaamista puuttuu ja virheitä sattuu helpommin. Kaikki eivät ehkä halua osallistua, ikääntyminen voi rajoittaa tai joku vaan jättää omalla vuorollaan työt tekemättä. Ketään ei voida velvoittaa talkootöihin. Mutta jonkun ne työt on kuitenkin tehtävä.

Jos yhtiöllä ei ole jämäkkää isännöitsijää, asiat on usein totuttu hoitamaan suoraviivaisesti keskenään sopien ja vähät välittämättä siitä, mitä asunto-osakeyhtiölaki tai yhtiöjärjestys määrää. Kyse voi olla vaikkapa kunnossapitovastuusta tai osakkaan muutostöistä. Näin meillä on aina tehty -malli toimii niin kauan, kun kaikki ovat siitä yksimielisiä, mutta entäs sitten, kun yhtiöön tulee uusi osakas, joka kyseenalaistaa tällaisen toimintatavan?

Kun osakkaita ja asukkaita on vain vähän, jokaisella on suuri osuus yhtiön päätöksenteossa, toiminnassa, vastikerahoituksessa ja ilmapiirissä. Yksikin voi käytöksellään lamauttaa koko yhtiön. Kaikki pitäisi saada mukaan päätöksentekoon, ja päätöksissä kannattaisi aina pyrkiä yksimielisyyteen ja välttää vastakkainasettelua. Muuten yhtiöön voi kehittyä vuosikausia kestäviä repiviä riitoja, jotka ratkeavat ehkä vasta, kun joku muuttaa pois.

Pieni taloyhtiö on hyvä paikka asua, kunhan siellä noudatetaan säntillisesti asunto-osakeyhtiölakia ja yhtiöjärjestystä, kaikki tulevat toimeen keskenään, huolehtivat velvollisuuksistaan sekä osallistuvat päätöksentekoon, luottamustehtäviin ja tarvittaessa talon ja pihankin hoitamiseen. Silloin se voi olla rauhallista asumista ja elämistä – vaikkakin ehkä työlästä.