Pohjoismainen paloturvallisuus ja varautuminen – yhteiset riskit ja arvot yhdistävät

Olen pohdiskellut viime aikoina pohjoismaiden kiinteistöjen paloturvallisuutta ja yleisesti turvallisuuden tilaa sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Erityisesti olen pohdiskellut Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan palokuolemien syitä ja seurauksia, pohjoismaiden yhteiskunnallisen varautumisen vedenjakajia, väestönsuojelua, omatoimista varautumista ja tulitöiden paloturvallisuutta. Ajattelin raapustaa näistä asioista teille blogikirjoituksen.

Mielestäni kokonaisuudessaan pohjoismaiden kiinteistöjen paloturvallisuus kestää vertailun Euroopan tasolla. Meillä pohjolassa näyttää kuitenkin olevan edelleen haasteena palokuolemat. Suomi on valitettavasti pitkään ollut palokuolematilastojen kärjessä, mutta viimeisin trendi lupaa jo parempaa. Näiden taustalla näyttäisi olevan hyvin samanlaiset syyt, kuten syrjäytyminen, iän tai sairauden vuoksi heikentynyt liikuntakyky, alkoholi ja tupakka. Suomi on ollut pitkään palokuolemien maa, mutta suunta on hiljalleen kääntymässä. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa läheisten ja omaan turvallisuuteen.

Iän myötä riskit lisääntyvät

Tilastot osoittavat, että iän karttuessa riski kuolla tai vahingoittua tulipalossa kasvaa. Suurin osa kuolemaan johtaneista paloista tapahtuu kotona. Suomessa vuonna 2017 joka kuudes kuolemaan johtanut tulipalo sai alkunsa liedestä. Kodin sähkölaitteista selvästi yleisin tulipalojen aiheuttaja on sähköliesi. Olen pohdiskellut, että miksi Suomessa ja muissa pohjoismaissa liesivahdit eivät olet tulleet pakollisiksi Norjaa lukuun ottamatta. Norjassa vuodesta 2010 alkaen liesivahdit ovat olleet pakollisia uudisasuinnoissa. Tilastojen näkökulmasta liesipalojen määrä on ollut Norjassa laskussa. Tulisiko palovaroittimien lisäksi jokaisessa Suomalaisessa kodissa olla myös liesivahti? On hyvä pohtia myös kokonaisuudessa, miten pohjolassa palokuolemia saisimme vähennettyä?

Sodat vaikuttaneet varautumiseen

Pohjoismaiden yhteiskunnallista turvallisuutta ja varautumisen tasoa poikkeusoloihin on muovannut ensimmäinen ja toinen maailmansota sekä kylmän sodan aikakausi. Esimerkiksi Suomessa kylmän sodan päättymisen jälkeen omatoimisesta suojelusta siirryttiin omatoimiseen varautumiseen. Omatoimisen varautumisessa painotetaan enemmänkin varautumista normaaliolojen häiriötilanteisiin, kuten tulipaloihin ja muihin onnettomuuksiin.

Vuosia sitten työmatkalla Tukholmassa Ruotsissa ajoimme suureen parkkitaloon, missä hämmästelin suuria ja painavia metalliovia sekä valtaisaa parkkihallia kallion sisällä. Sain kuulla Ruotsin turvallisuusasiantuntijaltamme, että kyseessä oli toisen maailmansodan jälkeen rakennettu Katarinabergetin väestönsuoja Södermalmilla. Väestönsuoja on rakennettu kestämään ydiniskua ja suojaan mahtuu arviolta 20 000 ihmistä. Suojan rakentaminen aloitettiin vuonna 1952 ja väestönsuoja valmistui 1957. Väestönsuojan valmistuttua suoja oli maailman suurin. Suuri väestönsuoja ja rakennusaika kuvaa hyvin Pohjolan turvallisuustilannetta ja varautumisen painotusta. Kuitenkin väestönsuojelusta käytännössä luovuttiin Ruotsissa 1990-luvun lopulla kun Suomessa edelleen väestönsuojelua pidetiin tärkeänä yhteiskunnallisen varautumisen näkökulmasta. Tämän päivän tilannetta tarkasteltaessa Ruotsissa suunta on muuttunut ja väestönsuojeluun on alettu kiinnittämään taas erityistä huomiota. Tämä näkyy myös kansalaisten ohjeistuksessa, kun Ruotsissa ollaan postittamassa jokaiseen kotitalouteen 20-sivuinen ohjevihko, kuinka varautua ja toimia sodan syttyessä.

Ruotsista mallia?

Suurella mielenkiinnolla olen viime aikoina pohdiskellut myös Ruotsin ja Suomen kiinteistöjen omatoimista varautumista ja varautumisen eroavaisuuksia. Ruotsissa puhutaan systemaattisesta palosuojelutyöstä (SBA / Systematiskt brandskyddsarbete), joka edellyttää sananmukaisesti systemaattista toimintaa onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden edistämiseksi. Vastaavasti Suomessa puhutaan omatoimisesta varautumisesta, joka on pelastussuunnittelun perusta. Järjestelmät ovat Suomessa ja Ruotsissa sekä itseasiassa Norjassakin samansuuntaiset, mutta Suomessa ei korosteta niin selkeästi käytännön turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä. Kun Ruotsissa SBA – asiakirjaan kuvataan, miten käytännössä ja systemaattisilla toimenpiteillä turvallisuutta ylläpidetään ja hoidetaan niin Suomessa kärjistäen pelastussuunnitelmaan kuvataan, kuinka hienosti kaikki asiat kiinteistössä on hoidettu. Toisin sanoen laatimalla pelastussuunnitelma kuitataan hoidetuksi käytännön turvallisuutta edistävät toimenpiteet sekä unohdetaan systemaattinen riskien kartoitus ja hallinta. Ruotsissa korostetaan enemmän riskienhallintaa ja turvallisuuden seurantaa omavalvonnalla (Egen kontroll). Suomessa pelastuslaista puuttuu selkeä määräys suorittaa riskien ja vaarojen kartoitus sekä arviointi määrävälein.

Lopuksi haluan nostaa esille pohjoismaiden tulitöiden paloturvallisuuden. Tulityökoulutus on myös mainio esimerkki Pohjolassa tehtävästä turvallisuusyhteistyöstä. Tilastojen mukaan ennen koulutusjärjestelmän alkamista 80-luvun lopussa tulityöt aiheuttivat Suomessa jopa 40 prosenttia suurpaloista vuosittain. Nykyään luku on alle 5 prosenttia. Arviolta lähes miljoonalla henkilöllä on voimassa oleva tulityökortti pohjoismaissa. Tulityökoulutusjärjestelmä on pohjoismainen ja Suomessa suoritettu tulityökoulutus on voimassa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tästä koulutusjärjestelmästä voisimme ottaa mallia ja rakentaa myös muita vastaavanlaisia koulutusjärjestelmiä pohjolaan.