Onnistunut putkiremontti on hyvää isännöintiä

Koulut avaavat ovensa ja samanaikaisesti taloyhtiössämme jaetaan päättötodistukset putkiremontin onnistumisesta.  Pääsin liikkuvaan junaan viime vuoden lopulla, kun putkiremontista yhtiökokouksessa lopullisesti päätettiin. Nyt, puoli vuotta myöhemmin ymmärrän mitä tarkoittaa sanonta ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.  Kysyin isännöitsijältämme Matti Ryypöltä As Oy Nokkalankulman onnistumisesta:

”Sanoisin että kaikkein tärkeintä on käyttövesiputkistosaneeraustarpeen esilletuominen jo hyvissä ajoin etukäteen, vuosia ennen aloitusta. Asiaa on hyvä selvittää perusteellisesti vuosittain tilinpäätöksen esittelyn yhteydessä. Siinä asia ”aukeaa” parhaiten osakkaille, kun saavat tiedon siitä, kuinka paljon vuotoja on taloyhtiössä ollut ja kuinka paljon rahaa niiden korjaamiseen on kulunut. On myös syytä selvittää yhtiökokouksissa ym. tilaisuuksissa miten paljon ongelmia ja ylimääräisiä järjestelyjä vuotojen johdosta rakenteiden (yleensä kylpyhuoneiden) purkamiset, kuivattamiset ja muualla asumiset aiheuttavat asukkaille. Kun asiat ovat näin ”kantapään” kautta vähitellen tulleet kaikille selväksi, niin putkiremontin vastustusta ei yleensä löydy.

Luonnollisesti putkiremontin sisällön selvittäminen osakkaille yhtiökokousten lisäksi myös tiedotustilaisuuksissa ja tiedotteiden muodossa, helpottaa asioiden hoitoa ja päätöstentekoa. Osakkaat kuuntelevat herkällä korvalla ja lukevat tarkasti putkiremonttiaiheisia kirjoituksia ja saavat niistä liian ”pääkaupunkiseutulaispainotteisia” kauhukuvia sekä täydellisten epäonnistumisten, että myös käsittämättömien korkeiden kustannusten osalta, ennen putkiremontista päättämistä. Vastustus, jos sitä ylipäätään edes on, tulee siten vain ”mututuntuman”, eikä tosiasioiden perusteella.”

Matin mukaan taloyhtiöiden asukkaat on lähinnä median toimesta peloteltu jo etukäteen käyttövesiputkistosaneerauksista ja sen mukanaan tuomista ongelmista ja epäonnistumisista siten, että jotkut suhtautuvat putkiremonttiin jopa vihamielisesti. Siis lähes kaikki kirjoittelu ja uutisointi keskittyy ko. remonteissa tapahtuneisiin kauhutarinoihin. Eli tällaisen mielialan lietsonta on vaikuttanut ennakolta joihinkin asukkaisiin niin, että koko putkiremonttiin suhtaudutaan kielteisesti. Yksi hallituksen ja isännöitsijän tehtävä putkiremontin valmistelussa onkin saada asukkaat ymmärtämään, että ”meidän” taloyhtiössämme on asiaan paneuduttu perusteellisesti ja siten pyrimme välttämään jo aiemmin esille tulleet virheet ja ongelmat.

Ammattimainen isännöitsijä on kultaakin arvokkaampi.  Matilla on vuosikymmenten kokemus ja työllä hankittu luottamus.  Siteeraan Mattia seuraavassa: ”Yleensä se on isännöitsijä, joka hoitaa kussakin tapauksessa oman kokemuksensa perusteella tulevan remontin esittelyt. Isännöitsijän ja mielellään jonkun hallituksen jäsenenkin on syytä perehtyä asiaan niin tarkkaan ja perusteellisesti, että tuleva remontti on täysin hallinnassa. Oma kunnianhimoinen tavoitteeni on että asiaan kuin asiaan pystytään antamaan jo etukäteen paikkansapitävä, oikea ja varma vastaus.

Sitten vielä kaikkien urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden henkilökohtaiset esittelyt osakkaille ja asukkaille helpottavat urakan hoitamista urakka-aikana, sillä henkilöä jonka on tavannut, on paljon helpompi lähestyä. Hän on esittäytymisen jälkeen ”meidän” yhteistyökumppanimme, eikä enää mikään ulkopuolinen taho. Kun on ”kasvot” joka ainoan osa-alueen osalta, niin homma helpottuu ja kritiikki vähenee. Yleensä sujuva, ihmisläheinen ja luonteva yhteydenpito on helpompaa pienempien, paikallisten yritysten kanssa. Minun kokemukseni on luonnollisesti pikkukaupunkipainotteinen, jossa jokaisella on joku käsitys ja tuntemus paikallisista yrityksistä ja yrittäjistä, joten oletan asioiden hoidon olevat tästä syystä helpompaa. Jos asentajat ovat myös paikallisia ja tuttuja, niin aina parempi.”

Olen itse seurannut putkiremonttia kuin jännittävää elokuvaa ja aika ajoin kuin näytelmää.  Kiteytän lopuksi muutaman ajatuksen:

  1. Taloyhtiöllä on oltava strategia ja vakavasti ajateltu huolto-, korjaus ja investointisuunnitelma.
  2. Kilpailuttamisessa on tarjouspyynnöt syytä tehdä myös oman kylän ulkopuolisille toimijoille.
  3. Toteutusvaiheessa osakkaat, asukkaat ja urakan osapuolet ovat samaa joukkuetta.
  4. Teknisesti hyvä lopputulos on itsestään selvä tavoite, mutta osakkaat ja asukkaat muistavat myöhemmin vain sen, miltä heistä tuntui ja tuntuu.
  5. Putkiremonttikaan ei pääty loppukatselmukseen, vaan sitä muistellaan ja näytökset roolisuorituksineen muistetaan pitkään.  Hyvä isännöitsijä dokumentoi kaiken oleellisen.  Matin muistitikulla onkin yli 1000 kuvaa työn eri vaiheista.

Matille suuri kiitos hyvästä projektin johtamisesta ja tämän tarinan aineksista.

Antti Niemi

Antti Niemi on myynnin ja terveydenhuollon ammattilainen, joka on 30 vuoden ajan valmentanut useita kiinteistöalan kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä ja yhteisöjä. Antti nauttii nyt ansaituista eläkepäivistään ja toimii edelleen freelancer-konsulttina ja vapaana kirjailijana ja taiteilijana. Kokemukset ja näkemykset löytyvät Linkedin:stä Antti Arto Antero- Ajattelee Asiakkaan Aivoilla

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje