Tällä viikolla alkoi sosiaalisessa mediassa olla kuvia joulukoristelluista rapuista. Vaikka muovinen joulukuusi kynttilöineen olisikin aivan ihana tunnelman tuoja, niin lain mukaan rapussa ei saa säilyttää mitään ylimääräistä tavaraa.
Kaksi vuotta sitten nousi pienoinen kohu siitä, että jopa ovikranssit olisivat kiellettyjä porrashuoneessa. Kransseja ovissa saa pitää, mutta kaikki muu ylimääräinen tavara onkin sitten kielletty. Kaikenlaiset kynnysmatot huoneistojen ulkopuolella ja tuolit ovat paloturvallisuusriski, lastenvaunuista puhumattakaan.
Turvallisuus kannattaa muistaa muutenkin jouluna, kynttilöitä ei saa jättää palamaan valvomatta ja erilaiset ulkotulet yms. kannattaa laittaa tarpeeksi kauas rakennuksen seinistä palamattomalle alustalle. Jouluvalot kannattaa myös sammuttaa aina, kun poistuu kotoa. Näin säästetään energiaa ja tulipaloriski minimoidaan.
Tavaroiden säilytysohjeisiin taloyhtiöissä voi tutustua täällä.
Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Kirjoittaja on 37-vuotias Suomen Kiinteistölehden toimittaja, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Etu-Töölössä Helsingissä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa kaupunkiviljely taloyhtiön sisäpihalla ja marttailu.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään