Kiinteistöliiton jäsenpalveluista tutuin lienee neuvontapalvelut – ja tietenkin Kiinteistölehti, jonka jokainen numero putoaa yli 30 tuhannen taloyhtiön postiluukusta sisään kymmenen kertaa vuodessa. Taloyhtiön osakkaalle vähemmän näkyvä mutta varsin tärkeä palvelu on liiton edunvalvonta. Kiinteistöliiton edunvalvonta on taloyhtiöiden ja kodinomistajien toiveiden ja huolien viemistä eteenpäin. Suomen 90 000 taloyhtiöstä noin 31 000 on Kiinteistöliiton jäseniä, ja näissä taloyhtiöissä asuu miltei 2 000 000 suomalaista. Kiinteistöliiton edunvalvontatyö koskettaakin hyvin laajaa ihmisjoukkoa ja koko suomalaista yhteiskuntaa.
Mitä edunvalvonta sitten on? Kiinteistöliiton tekemän edunvalvonnan voi karkeasti jakaa kolmeen pilariin: tutkimukseen, lausuntoihin ja kuulemisiin sekä viestintään ja tapaamisiin. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että Kiinteistöliiton edunvalvonta on tiedon tuottamista ja siitä viestimistä.
Kaikki lähtee siitä, että tiedämme, mistä puhumme. Kiinteistöliiton asiantuntijat koostavat ja analysoivat tietoa taloyhtiöistä pyrkien saamaan mahdollisimman todenmukaisen otteen niiden arjen haasteista. Toimivaksi todettu konsti on tehdä jäsenkyselyitä, jotka käsittelevät monenkirjavia ajankohtaisia aiheita. Yksin viime vuonna liitto julkaisi erilaisia asumiseen liittyviä tutkimuksia kolmetoista kappaletta. Samalla liitossa seurataan tarkalla silmällä sitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Näin pystymme tuomaan jäsenistömme äänen kuuluviin maailman myllerryksessä.
Toisaalta paraskaan tieto ei hyödytä, jos kukaan ei sitä kuule. Siksi tieto pitää saada niille tahoille, jotka tekevät asumiseen vaikuttavia päätöksiä: siis kansanedustajille, europarlamentaarikoille eli mepeille, edellisten avustajille, maakuntavaltuutetuille, kunnanvaltuutetuille ja lautakuntien jäsenille. Lisäksi ministeriöiden ja virastojen viranhaltijoilla on tärkeä roolinsa päätöksenteossa. Kiinteistöliitto pitää heihin aktiivisesti yhteyttä ja tarjoaa tietoa päätöksenteon tueksi.
Kiinteistöliitto tuotti vuonna 2021 yhteensä 36 viranomaislausuntoa, julkaisi 45 tiedotetta ja oli kuultavana eduskunnassa lukuisia kertoja. Tapasimme myös satoja henkilöitä keskeisillä pelipaikoilla, niin päättäjiä, viranhaltijoita sekä kiinteistö- kuin rakennusalan sidosryhmiä. Lisäksi liitto näkyi kiitettävästi: saimme yhteensä 153 mediayhteydenottoa ja liitto mainittiin eri medioissa huikeat 2548 kertaa. Jotta teettämämme tieto kantautuisi myös taloyhtiöille, järjestimme viime vuonna 89 koulutusta verkossa ja kasvotusten.
Entä minkä teemojen parissa työskentelemme? Vaikka minkälaisten. Tämän vuoden aikana pöydällämme on ollut muun muassa rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, kiinteistöverotuksen uudistaminen, rakentamislaki, kansallinen ilmasto- ja energiastrategia sekä pelastuslaki. Tällä hetkellä ideoimme keinoja, miten asumisen hinnan ja korjaamisen kallistumiseen on mahdollista puuttua – tai ainakin tilannetta helpottaa kodinomistajalle.
Teemme myös runsaasti yhteistyötä, onhan joukossa voimaa. Rakennus- ja kiinteistöalan yhteisiä tavoitteita edistämme Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin kautta, jossa työstämme paraikaa yhteisiä hallitusohjelmatavoitteita ensi eduskuntakaudelle. Sen päälle tuomme taloyhtiöiden näkökulmaa esille useammassa viranomaisten ja järjestöjen asettamissa työryhmissä. Eli monenlaista teemme taloyhtiöiden hyvän arjen eteen.
Tällä hetkellä seuraava edunvalvonnan kiintopiste on ensi vuoden huhtikuussa siintävät eduskuntavaalit. Tavoitteena on luonnollisesti, että asumisen kysymykset ja tavallisten asunnonomistajien toiveet näkyvät seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa. Nyt on hyvä hetki myös sinulle vaikuttaa Kiinteistöliiton edistämiin hallitusohjelmatavoitteisiin. Mikäli sinulla on ajatuksia siitä, miten Kiinteistöliitto voi tehdä sinun arjestasi parempaa, ota rohkeasti yhteyttä.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään