Kevät ja parvekkeet

Aurinko ja lämpö saavat suomalaiset siirtymään pitkän ja pimeän talven jälkeen pois sisätiloista. Monille tämä merkitsee parvekkeiden käytön lisääntymistä. Elämä halutaan keskittää ulos, jotta Suomen lyhyestä kesästä voi nauttia mahdollisimman tiiviisti.

Koska parveke sijaitsee rakennuksen ulkopuolella, oleskelu parvekkeella vaikuttaa suoremmin muiden talon asukkaiden elämään kuin oleskelu huoneiston sisäpuolella.  Asunto-osakeyhtiöllä onkin suurempi mahdollisuus puuttua parvekkeella vietettävään elämään kuin siihen, miten huoneiston sisällä toimitaan. Esimerkiksi metelöinti parvekkeella saattaa helpommin johtaa varoitukseen tai huoneiston hallintaanottoon suuremman häiritsevyytensä vuoksi kuin metelöinti seinien sisäpuolella.

Kunkin osakkaan on luonnollisesti hyväksyttävä yleiset ja viranomaismääräykset ja noudatettava niitä.  Rajanveto normaalin asumisen ja perusteltujen kieltojen välillä on kuitenkin hankala.

Koska parveke katsotaan huoneiston osaksi, parvekkeellisen huoneiston haltijalla on oikeus myös kalustaa parveke haluamallaan tavalla. Osakkaan muutostyötyöoikeus parvekkeella on kuitenkin käytännössä rajoitetumpi kuin huoneiston sisäpuolella.  On tietenkin luonnollista, että parvekkeella tehtäviä muutostöitä rajaavat samat säännöt kuin huoneistoissakin eikä muutoksesta saa aiheutua muille haittaa tai vahinkoa.  Yhtiö voi esimerkiksi kieltää sellaiset parvekkeelle tehtävät asennukset, jotka saattavat vahingoittaa rakenteita. Muutos ei myöskään saa haitata esteettisesti rakennuksen julkisivua tai tuottaa naapureille haittaa.  Osakkaalla ei siten ole automaattisesti ole oikeutta asentaa esimerkiksi markiiseja parvekkeelleen.

Niin kauan kuin meillä kullakin on omat mieltymyksemme ja tapamme elää, on selvää, että erimielisyyksiä parvekkeiden käytössä tulee esiintymään. Silloin kannattaa pitää mielessä korkeimman oikeuden viisaat sanat (KKO 2008:7)   ”Osakkeenomistajalla on huoneistoon ja myös siihen kuuluvaan parvekkeeseen olevan hallintaoikeuden nojalla oikeus järjestää elämänsä ja asumisensa haluamallaan tavalla edellyttäen, ettei siitä aiheudu asunto-osakeyhtiölle tai muille asukkaille vahinkoa taikka kohtuutonta haittaa tai häiriötä. Tupakointi, kun sitä ei ole yleisesti lailla kielletty, on lähtökohtaisesti luvallista myös osakehuoneistoissa ja niihin kuuluvilla parvekkeilla.”

Jos naapurin parvekkeelta siis leijuu valmistuvan ruuan tuoksu, koita kestää. Tupakoinnin osalta sen sijaan uusi tupakkalaki tuo edellä esitettyyn varmasti omat mielenkiintoiset kiemuransa, mutta se onkin sitten jo kokonaan toisen blogin paikka.

Helena Kinnunen

Kirjoittaja on 52-vuotias asianajotoimiston toimitusjohtaja, jolla on myös yli neljännesvuosisadan kokemus kiinteistöalan järjestötyöstä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa maantiepyöräily, spinning ja kuntosaliliikunta.

Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje