8 kysymystä, jotka vuokralaisen tulisi esittää vuokranantajalle

Asuntosijoittamisen ollessa muotia vuokrausta koskevia kirjoituksia ilmestyy lehdissä ja blogeissa harva se päivä. Lehtikirjoitukset ovat usein pintapuolisia yleisuutisia tai sensaatiohakuisia ääri-ilmiörevityksiä. Blogikirjoitukset ovat usein asuntosijoittajalähtöisesti kirjoitettuja. Tämä kirjoitus on yritetty laatia vuokra-asunnon hakijan näkökulmasta. Vuokranantaja voi lukiessaan miettiä, kuinka hyvin on varautunut vastaamaan näihin kysymyksiin, jos niitä vuokralaiskandidaatti (lue asiakas) sattuisi esittämään.

Paikallislehdistä voi vielä löytyä “Annetaan Vuokralle” -palstalta ilmoituksia, joissa lukee “Vuokrataan siisti keskustayksiö puh. 0400….”. Esimerkiksi Vammalassa ja Huittisissa ilmestyvän lehden lukija voi siis aloittaa kysymyksellä “Missä keskustassa asunto sijaitsee”. Nettipalvelut ovat parantaneet vuokralaisen asemaa, koska ilmoitusta ei aina edes voi jättää, jos oleelliset perustiedot puuttuvat. Pyrin antamaan ilmoituksissani maksimaalisen määrän tietoa, jotta en haaskaisi omaa tai vuokralaiskandidaatin aikaa yhteenkään tiedon puutteesta johtuvaan tarpeettomaan yhteydenottoon.

Omistamissani asunnoissa vaihtuu vuokralaisia noin 6-8 kertaa vuodessa ja kiinnostuneita kandidaatteja on yleensä noin 10-20 vapautuvaa asuntoa kohden eli kommunikoin eri tavoin yli sadan vuokra-asuntoa hakevan henkilön kanssa vuosittain. “Pääsiskö sitä kämppää kattoon” on yllättävän usein ainoa kysymys, joka vuokralaiskandidaatilla on alkuun esittää. Optimaalista olisi, jos vuokralainen olisi miettinyt tarkentavia kysymyksiä, jotta hänelle mahdollisimman nopeasti selviäisi, pystynkö tarjoamaan jotain, mikä hänelle sopii. Vuokralaisen kannalta avoimet kysymykset ovat parempia, koska silloin vuokranantaja joutuu kertomaan näkemyksiään enemmän.

Kuinka nopeasti asuntoon pitäisi löytyä uusi vuokralainen?

Mikäli asunto vapautuu 1.4. ja vuokranantaja ei ole suunnitellut tekevänsä remonttia asuntoon ja itse haet asuntoa 1.6. alkaen, tämä eroavaisuus kannattaa selvittää heti alkuun. Vuokra-asunnoista on kova kysyntä ja todennäköisesti löytyy joku toinen hyvä kandidaatti, jonka tarve osuu ajallisesti paremmin yhteen. Toisaalta moni vuokranantaja voi olla valmis pitämään asuntoa tyhjänä pidempään hyvän vuokralaisen löytämiseksi.

Minkälaisella sopimuksella ja kuinka pitkäksi aikaa asuntoa vuokrataan?

Vuokranantaja saattaa olla erikoistunut vuokraamaan asuntoa opiskelijoille ja tekee vuoden määräaikaisia sopimuksia elokuusta elokuuhun. Pitkäaikaista vuokralaista arvostavat lähes kaikki vuokranantajat. Mikäli haet asuntoa esim. 6 tai 18 kuukauden projektityötä varten, voit olla valmiiksi heikoilla ellet ole valmis maksamaan korkeampaa vuokraa vastineeksi. Mikäli sopimus tehdään määräaikaisena, kysy missä tapauksissa ja millä ehdoilla sopimusta voi jatkaa.

Mikä on vuokra, mitä siihen sisältyy ja miten vuokraa korotetaan?

Monelle vuokralaiselle 10 € vuokrankorotus on kova pala nieltäväksi. Siihen nähden vesi-, autopaikka-, nettiliittymä-, pesutupa- ja saunamaksut kiinnostavat hämmästyttävän harvoja. Lämmityksestä valtaosa osaa kysyä mutta asuntokohtaisen vesimittarin kustannusvaikutuksesta harva vuokralaiskandidaatti kysyy. 3 viikkoa kuukaudessa asunnossa yöpyvästä tyttö- tai poikaystävästä joutuu yleensä maksamaan toisen vesimaksun. Vuokran lisäksi kannattaa kysyä myös vuokrankorotusperusteet ja pyytää vuokranantajaa arvioimaan, kuinka suuri vuotuinen korotus voisi olla euroissa. Jos 5 %:in vuosikorotukset saavat hikipisaroita otsalle, vuokranantajan käyttämät korotusperusteet on hyvä selvittää paljon ennen vuokrasopimuksen allekirjoitushetkeä.

Millä perusteilla vuokralainen valitaan?

Hyvää vuokranantajaa kiinnostaa pääsääntöisesti vuokralaisen kyky maksaa vuokraa ja halu pitää asunnosta hyvää huolta. Mikäli luottotiedoissasi on häiriöitä, kannattaa selvittää, onko tämä kynnyskysymys vuokranantajalle. Sosiaalitoimiston suoraan vuokranantajalle maksama vuokra ei yleensä ole positiivinen myyntivaltti asunnon saamiseksi, joten vuokranantajan suhtautumista asiaan kannattaa selvittää kysymysten ja keskustelun muodossa. Mikäli vuokranantaja kertoo suosivansa yksinäisiä naispuolisia opiskelijoita, voit olettaa epäreilua kohtelua vuokrasuhteen aikanakin. Mikäli vuokranantaja vastaa asiallisesti, voit päätellä itse mahdollisuuksiasi saada asunto.

Kuinka suuri on vakuus ja missä tapauksissa vakuus voi jäädä palauttamatta?

Vakuuden suuruuden osaa valtaosa vuokralaiskandeista kysyä. Paljon tärkeämpää olisi kysellä vuokranantajalta, milloin vakuutta ei palauteta. Silloin selviää, mieltääkö vuokranantaja normaalin kulumisen oikealla tavalla. Tämä on sitä tärkeämpää mitä kauemmin suunnittelet asunnossa asuvasi. 10 vuoden asumisen jälkeenkään vuokranantaja ei saa käyttää vakuutta tasaisesti tummuneen valkoisen katon uudelleen maalaamiseen. Jos asuntoon sallitaan lemmikki ja sinulla sellainen on, kysy, minkälaisia vakuudesta korvattavia vahinkoja lemmikki voi aiheuttaa. Moni vuokranantaja listaa asunnon “ei lemmikkejä” -rajauksella mutta voi kelpuuttaa vedettömässä akvaariossa asustavan pienen liskon.

Minkälaisia reunaehtoja on vuokrasopimuksen irtisanomisessa?

Joskus elämäntilanteessa sattuu sellaisia muutoksia, että vilpittömistä aikeista huolimatta vuokrasopimus on irtisanottava. Selvitä etukäteen, miten sellaisissa tapauksissa toimitaan. Elokuusta elokuuhun opiskelijoille vuoden määräaikaisella sopimuksella vuokraava vuokranantaja voi olla ymmärtäväinen, jos kampaajaopinnot on pakko keskeyttää allergian vuoksi tai hän saattaa vaatia vuokranmaksua sopimuksen loppuun asti. Kysy sopimussakosta mahdolliseen ennenaikaiseen irtisanomiseen liittyen.

Minkälaiset pysäköintimahdollisuudet on omalle ja vieraiden autoille?

“Pysäköinti kadun varressa” voi tarkoittaa 10 €/kk maksavaa asukaspysäköintitunnusta tai keskimäärin 15 minuutin rallia vapaan paikan löytämiseksi 10 minuutin kävelymatkan päästä. Monasti voi olla myös niin, että vuokranantaja ei tiedä pysäköinnin todellista tilannetta, koska ei ole itse talossa tai edes alueella koskaan asunut.

Miten asunnon kunnossapidosta huolehditaan?

Jos vuokranantaja osaa mainita lattiakaivojen puhdistuksen ja liesituulettimen suodattimen pesun sekä tiputtavat hanat, tiedät, että hän on kiinnostunut asunnon ja taloyhtiön kunnosta. Tämän kysymyksen avulla pitäisi selvittää myös, kuinka hyvin vuokranantaja reagoi mahdollisiin korjaustarpeisiin. Jos vuokranantaja tietää, että patterit ilmaa huoltoyhtiö, kertoo miten rikkoutuneen kodinkoneen kohdalla menetellään ja mainitsee säännöllisesti käyttävänsä tiettyä remonttimiestä, voi vuokralainen olettaa, että asiat on keskimääräistä paremmassa kunnossa. Seuraavaksi kannattaisi kysyä, miten vuokranantaja tarkistaa asuntoa vuokrasuhteen aikana. Jos vastauksesta ei tule uskottavasti selville, että 1-2 kertaa vuodessa, voi asiaan saada lisävalaistusta kysymällä vuokranantajan asuinpaikkaa. Samassa rapussa asuva vuokranantaja voi olla sekä etu että haitta.

Asunto ja vuokrantaja yhdessä muodostavat vuokralaisen asiakaskokemuksen

Lopuksi voi heittää vuokranantajalle kysymyksen “asuisitko itse asunnossa” ja keskittyä reaktioihin. Mikäli vuokranantaja aidosti pitää aluetta, taloyhtiötä ja asuntoa hyvänä, aito innostus käy yleensä ilmi vastauksesta.

Itse vuokranantajana olen ryhtynyt käymään keskustelua näistä kysymyksistä parhailta tuntuvien vuokralaiskandidaattien kanssa jo aikaisessa vaiheessa. Itse asunnon lisäksi näistä asioista keskustelemisesta on tullut osa “myyntipuhettani” pyrkiessäni antamaan itsestäni hyvän kuvan. Asunto ja vuokranantaja yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jolla vuokralainen pidetään tyytyväisenä asiakkaana.

Harri Huru

Kirjoittaja on harjoittanut “osta ja pidä” -asuntosijoittamista yli 10 vuotta. Hän on positiivisen kassavirran tavoittelija, joka tarkastelee asuntosijoittamista sekä kannattavuuden parantamisen että vuokranantajana toimimisen näkökulmista. Hän on innostunut opettelemaan ja hyödyntämään internetiä ja sosiaalista mediaa asuntosijoitustoiminnassaan. Myös sisustus ja remontointi kiinnostavat.

Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje