sähkö

Sivu 3

27.6.2016

Suojaa sähkölaitteet ukkosilta

Salaman aiheuttamat laitevahingot ovat lisääntyneet viime vuosina mm. siitä syystä, että nykyaikaiset sähkölaitteet sisältävät ukkosylijännitteille herkkiä komponentteja. Uusissa sähköliittymissä onkin alettu siitä syystä vaatia ylijännitesuojia ukkosvahingoille alueilla, joissa sähköä jaellaan ilmajohtoja pitkin.

28.4.2016

Jenni Kokander Vuoden Energiaperhe -kilpailun voittoon

Vattenfallin järjestämässä Vuoden Energiaperhe 2015 -kilpailussa kolme julkisuudesta tunnettua henkilöä haastettiin tarkkailemaan ja tehostamaan kotinsa energiankulutusta vuoden ajaksi. Vuoden Energiaperhe 2015 -tittelin nappasi näyttelijä Jenni Kokander perheineen. Viidettä kertaa järjestetyn kisan ratkaisi energiansäästön määrän lisäksi Jennin kekseliäisyys ja aktiivisuus.

11.2.2016

Kysy sähköstä-palvelu auttaa

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on jakaa tietoa muun muassa sähkön luotettavasta ja turvallisesta käytöstä. STEK tekee mittavaa yhteistyötä alakoulujen kanssa, ja on rahoittamassa myös  Heurekassa 2017 avattavaa sähköstä kertovaa näyttelyä. STEKin intresseissä on kertoa, miten välttämätöntä sähkö on yhteiskunnalle ottamatta kuitenkaan sen kummemmin kantaa sähkön tuotantotapaan.