asuminen

Sivu 9

27.6.2016

Kärkihanke digitalisoi kiinteistö- ja rakentamisalan: toimintaympäristö ketteräksi, tieto liikkeelle ja kokeiluilla uutta bisnestä

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota vauhdittava hanke uudistaa alaa tulevina vuosina monin tavoin. Jatkossa esimerkiksi rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto avataan kaikkien käyttöön, sujuvasti yhteen toimivat järjestelmät ja yhtenäiset toimintatavat notkeuttavat prosesseja ja joukko kokeiluhankkeita luo uutta liiketoimintaa. Rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatio -hanke (ns.

27.6.2016

Yhteisöllinen asuminen säästää yhteiskunnan kustannuksia yli miljoona euroa vuosittain

Tutkimuksen mukaan yhteisökoordinaattoripalvelun henkilökohtainen tuki ja asumisneuvonta tukevat asukkaiden taloudenhallintaa ja estävät asumisen purkuja sekä häätöjä. Taloyhteisö ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet pidentävät seniori-ikäisten toimintakykyä, mikä vähentää ikäihmisten palvelutarvetta ja myöhentää laitoshoidon tarvetta. Tutkija Saila Tykkyläisen teki tutkimuksen Setlementtiasunnot Oy:lle ja Setlementtiasumisoikeus Oy:lle.

17.6.2016

Kesäkuun Kiinteistölehdessä pienen taloyhtiön urakoita, vähäeleistä tyylikkyyttä ja energiaa taivaalta

Kiinteistölehti kysyy, saako pieni taloyhtiö tarjouksia ja kertoo hyvän esimerkin pienen taloyhtiön kunnossapidosta. Pian postiluukustasi putoava Suomen Kiinteistölehden kesäkuun numerossa Matti Valli kartoittaa, miten pieni taloyhtiö kiinnostaa urakkatarjousten tekijöitä – ja mitä isännöitsijän tulee pienessä yhtiössä huomioida. Mikko Rousi kertoo rohkaisevan esimerkin Hämeenlinnasta.

autopaikat

17.6.2016

Autopaikat taloyhtiössä

Taloyhtiöissä on erilaisia autopaikkoja. Seuraavassa käydään läpi autopaikkoihin liittyviä yleisimpiä kysymyksiä. Autopaikat ovat yhtiön hallinnassa, ellei yhtiöjärjestyksessä ole asiasta toisin määrätty.

17.6.2016

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut -uutuuskirja selvittää, mitä taloyhtiön hallituksen tehtäviin kuuluu ja millä tavoin hallitus on vastuussa toimistaan. Kirja listaa tiiviisti hallituksen keskeiset, lakisääteiset tehtävät sekä kertoo, mitä hallituksen tulee ottaa huomioon delegoidessaan tehtäviään isännöinnille, valvoessaan isännöinnin toimintaan ja pannessaan täytäntöön yhtiökokouksen päätöksiä. Kirjassa tarkastellaan myös taloyhtiön hallituksen vastuutilanteita ja annetaan hallitukselle käytännön vinkit siihen, […]

16.6.2016

Taloyhtiöiden hallitukset vastaavat satojen miljoonien sopimuksista

Taloyhtiön menot perustuvat julkisen vallan vero- ja taksapäätösten lisäksi niiden itsensä tekemiin sopimuksiin, joiden arvo on useita satoja miljoonia euroja vuodessa. Kevään yhtiökokouksissa valittujen hallitusten nyt käynnistäessä toimintaansa niiden on hyvä hetki tarkastella taloyhtiön palvelusopimuksia sekä tarvittaessa päivittää niitä vastaamaan taloyhtiön nykyisiä tarpeita. Hallitus vastaa taloyhtiön isännöinti-, huolto- ja siivoussopimusten sekä muiden palvelusopimusten laadinnasta, ajantasaisuudesta […]

14.6.2016

Mahdollisimman pitkään omassa kodissa

Toimiva koti monipuolisella asuinalueella on hyvä paikka asua, iästä riippumatta. – Me tarvitsemme pian miljoona esteetöntä kotia. Nyt esteettömiä asuntoja on vain kolmannes siitä, näin kertoo Sari Hosionaho, joka työskentelee ympäristöministeriön koordinoiman ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman ohjelmapäällikkönä.

13.6.2016

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 0,3 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 0,3 prosenttia vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2010=100. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2010=100 vuosimuutokset neljännesvuosittain, % Kiinteistön ylläpitokustannuksista vuodessa eniten kallistuivat erilliskustannukset 4,3 prosenttia.

9.6.2016

Vältä ikävä hajuhaitta

Muistathan pitkälle kesälomalle lähtiessäsi sopia viemärien vesilukkojen kastelusta. Näin voit välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa. Viemäröintipisteiden hajulukon toiminta perustuu pieneen vesimäärään, joka estää viemärikaasujen pääsyn huonetilaan.

8.6.2016

Asumisen kulut haukkaavat yhä suuremman loven kukkaroon

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan asuminen on yhä kalliimpaa ensi vuonna. Omistusasuntojen hinnat ja vuokrat nousevat koko maassa. Velallisen taloutta tukee kuitenkin alhainen korkotaso.

7.6.2016

Uusi malli asuinalueiden kehittämiseen – pilottina Turun Pansio-Perno

Lukuisat asuinalueet ympäri Suomea kaipaavat lisää elinvoimaa. RAKLI ja Turun kaupunki kokosivat aiheesta kiinnostuneet klinikalle, jonka tuloksena nyt julkaistaan lähiökehittämisen toimintamalli. Jokaisella alueella on ominaispiirteet ja vahvuudet, jotka ovat hyvä pohja uudistumiselle.

3.6.2016

Suomalainen uskoo olevansa pihi energiankäyttäjä

Arkiset energiaa säästävät teot ovat suomalaisten mielestä tärkeitä ilmastonmuutoksen estämiseksi ja omien kulutusmenojen pienentämiseksi. Vaikuttavuuden näkökulmasta he siirtävät vastuun tehostamistoimista mieluummin yritysten vastuulle. TNS Gallup Oy tutki suomalaisten energiansäästöasenteita Motivan pyynnöstä talvella 2016.