Aurinkopaneeleiden hankinta kiinnostaa yhä useampaa kiinteistönomistajaa. Taloyhtiöiden on mahdollista saada niiden hankintaan tukea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta.
Sähkön ja fossiilisten polttoaineiden viimeaikainen kallistuminen ovat lisänneet kiinnostusta avustukseen. Energia-avustusta voi saada aurinkoenergian hyödyntämiseen käytettäviin laitteistoihin, kuten aurinkopaneeleihin ja tarvittaviin kaapelointeihin.
Avustuksen ehtona on, että asuinrakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.
– Jos rakennuksessa ei ole aikaisemmin tehty muita energiatehokkuutta parantavia korjaustoimenpiteitä, voi olla, ettei avustamisen ehto täyty. Tällöin aurinkopaneeleiden asennuksen ohessa tulisi tehdä myös muita toimenpiteitä, kertoo ylitarkastaja Sini Sirén.
Avustuksen määrä riippuu toimenpideluokasta
Energia-avustuksen piiriin lukeutuu yli 20 erilaista energiatehokkuutta parantavaa korjaustoimenpidettä. Kuhunkin avustusluokkaan on määritelty prosenttimäärät, jonka verran toimenpiteiden kustannuksista otetaan huomioon avustuksen laskennassa. Itse avustuksen määrä on puolet huomioitavista kustannuksista.
Jos asuinrakennukseen esimerkiksi asennetaan aurinkoenergiajärjestelmä ilman kattoremonttia, se kuuluu avustusluokkaan, jossa avustuksen määrä on noin 25 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
Jos taas aurinkoenergiajärjestelmä asennetaan vesikattoremontin yhteydessä, avustuksen määrä on noin 10 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
Avustuksen maksimimäärä on 4 000 tai 6 000 euroa asuntoa kohden riippuen siitä, paljonko energiatehokkuus paranee. Avustus lasketaan koko toimenpiteen kustannuksista, johon katsotaan kuuluvaksi kaikki siihen liittyvät laitteisto- ja materiaalihankinnat sekä työt.
Avustushakemus on aina jätettävä ARAan ennen korjaustoimenpiteiden aloittamista.
Lue lisää: Hietalahden Puistikossa otetaan kaikki aurinkosähkö hyötykäyttöön
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään