Asuntokaupassa piilee kaksi sudenkuoppaa

Asuntomarkkinoilla vallitsee tilanne, jossa kaupantekoa hidastavat ostajien pelko sekä pitkät myyntiketjut. Kiinteistönvälittäjäbarometri puolestaan kertoo, että pienissä ja hyväkuntoisissa asunnoissa on meneillään myyjän markkinat.

Asuntomarkkina on ollut laskeva jo toista vuotta. Viime vuonna tehtiin 10 000 kauppaa vähemmän kuin vuonna 2012. Vuonna 2014 lasku on loiventunut, mutta laskee edelleen, eikä tuleva kvartaali tuo helpotusta. Hintaseurantapalvelu HSP:n tilastojen ja Kiinteistömaailman välittäjien tekemän ennusteen mukaan vuosina 2013 – 2014 jää tekemättä yhteensä 25 000 asuntokauppaa.

”Viimeisen kahden vuoden aikana on tullut 25 000 perhettä lisää, joiden koti ei vastaa tarpeita. Ja tilanne näyttäisi pahenevan. Tämä vaikuttaa ainakin näiden perheiden onnellisuuteen kaikilla tavoilla”, arvioi Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

Pienissä asunnoissa on myyjän markkinat

Laskeva markkina ja pidentyneet myyntiajat puoltavat paljon puhuttua ostajan markkinaa. Kiinteistömaailman tekemän selvityksen mukaan pienissä ja hyväkuntoisissa asunnoissa on kuitenkin meneillään myyjän markkinat. Kiinteistönvälittäjäbarometri kertoo, että tulevaisuudessa pienistä yksiöistä tulee olemaan jopa pulaa – läpi Suomen. Ostajan markkinat keskittyvät suuriin perheasuntoihin. Edelleen tilanteesta hyötyvät siis kasvavat lapsiperheet, joilla on tarve muuttaa pienemmästä asunnosta suurempaan.

Kaksi asuntokaupan sudenkuoppaa

Asuntomarkkinoita määrittävät tällä hetkellä pelko sekä pitkät myyntiketjut. Kiinteistönvälittäjäbarometrissä välittäjät arvioivat syitä, miksi ostajat lykkäävät tai hylkäävät ostopäätöksensä.  Välittäjien mukaan yleisin syy on pelko oman talouden heikkenemisestä tai se, että oma asunto ei mene kaupaksi.

Asuntokauppaan liittyvää riskiä voi pienentää. Kun omien tai perheen tarpeiden ja asunnon kunnon lisäksi otetaan selvää taloyhtiön teknisestä ja taloudellisesta kunnosta, voidaan välttyä turhilta yllätyksiltä. Ostajien keskuudessa taloyhtiöiden kuntoon liittyvä tieto on välittäjien mukaan kohtalaista. Hieman paremmin ostajat ovat perillä taloyhtiön tekniseen kuntoon liittyvistä asioista kuin taloudellisista asioista.

”Ihastumme asunnossa helposti pinnallisiin asioihin, kuten kylpyhuoneen kaakeleihin, ja suuret asumiseen vaikuttavat asiat, kuten taloyhtiön kunto, jäävät huomaamatta. Tämä sudenkuoppa vältetään käyttämällä osaavia ammattilaisia silloin, kun oma intohimo kohdistuu enemmän niihin kaakeleihin”, kertoo Hämäläinen.

Hinnoittele oikein

Toinen asuntokaupan sudenkuoppa liittyy hinnoitteluun. Pitkiä myyntiaikoja ja sen myötä syntynyttä ketjuuntumista voidaan välttää hinnoittelemalla asunto oikein. Kiinteistömaailman tekemän selvityksen mukaan markkinahinnasta poikkeava hinta pidentää myyntiaikaa huomattavasti: 10 prosentin lisähinta voi nostaa asunnon myyntiaikaa jopa 33 prosenttia ja samanaikaisesti myynnin todennäköisyys heikkenee.

”Asuntoa myydessä tärkeää on myyntihinta, myyntiaika ja myynnin todennäköisyys. Valitettavasti vain myyntihinta tuntuu kiinnostavan myyjiä. Näiden välinen korrelaatio on kuitenkin erittäin selvä”, Hämäläinen kertoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kannustinloukku

17.10.2024

Vuokrat nousivat hitaammin pääkaupunkiseudulla

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa heinä-syyskuussa 1,3 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla nousu oli selvästi hitaampaa kuin muualla Suomessa. Tieto ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista vuokratilastoista vuoden kolmannelta neljännekseltä.

vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat

17.4.2025

Vuokrien nousu hidastui alkuvuodesta – Vantaalla vuokrat laskivat

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat tammi-maaliskuussa koko maassa 0,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu liki pysähtyi 0,1 prosenttiin, kun taas muualla Suomessa vuokrat nousivat 1,4 prosenttia.

ilmanvaihto energiansäästö

10.1.2025

Ilmanvaihdon ylläpidolla voi säästää energiaa

Kerrostalojen koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien huoltoon, ylläpitoon ja toiminnan seuraamiseen ei usein kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Niistä voi kuitenkin saada energiansäästöä säännöllisillä huoltotoimilla tai uusimalla koko järjestelmä. As Oy Joensuun Sinipossut uusi ilmanvaihdon lämmitysremontin yhteydessä.

16.5.2025

Sähkön siirtohinnoissa suuria eroja jakeluverkkoyhtiöiden välillä

Sähkön siirtohinnat vaihtelevat suuresti eri yhtiöiden välillä. Selvityksen mukaan kalleimman ja halvimman yleissiirron perusmaksun välillä eroa on noin 36 euroa kuukaudessa. Vertailussa ovat mukana Suomen kaikki jakeluverkkoyhtiöt.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti