Asuntokaupan alustayhtiö laajentaa kiinteistösijoittamiseen

Asuntokaupan verkkoalustan Kodit.io kehittänyt Homerun Technologies -yhtiö perustaa oman kiinteistösijoitusrahaston, kertoo Talouselämä.

Kodit.io-palvelu antaa asunnon myymistä suunnittelevalle käteistarjouksen ja ostaa asunnon, ­remontoi sen ja myy sen eteenpäin. Se on ostanut jo noin 200 asuntoa ja myynyt niistä runsaat sata. Asuntokaupassa on keskitytty noin 150 000 – 300 000 euron hintaisiin kerrostalohuoneistoihin.

Aiemmin palvelu on ostanut ja myynyt asuntoja ulkopuolisten kiinteistösijoittajien puolesta, mutta nyt sen tavoitteena on oma 15 miljoonan euron asuntorahasto ja asuntojen ostaminen, korjaaminen ja myyminen omaan lukuunsa. Homerun Technologies on kerännyt kolme miljoonaa euroa pääomarahoitusta ja saanut ruotsalaiselta Collector-pankilta rahastoa varten yhdeksän miljoonan euron lainan. 15 miljoonan kokoiseksi rahasto on tarkoitus kasvattaa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Kodit.io on laajentanut toimintaansa tänä vuonna myös Espanjan Madridiin.

Lue lisää Talouselämän artikkelista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sääntely

26.6.2023

Kuukauden kasvo: Sääntelyn uusimisella on kiire

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo maan uuden hallituksen tarttuvan rivakasti alan sääntelyyn. Muutokset ovat tarpeen asuntokaupan sujuvuuden parantamiseksi ja takaisin kasvu-uralle pääsemiseksi.

kannustinloukku

6.3.2023

Hypo: Kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa

Asuntomarkkinoiden kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa, kertoo Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Korkokatot saavat ihmiset odottamaan uuden asunnon ostamista pidempään. Hypo ennustaa asuntojen hintojen laskevan entisestään.

huoneistotietojärjestelmä

22.8.2023

Kiinteistönvälittäjät huolissaan asuntolainojen tarjonnasta

Kiinteistönvälittäjät ovat huolissaan asuntorahoituksen tilanteesta. Asuntojen ostohalukkuus on noussut, mutta pankkien rahoitus on laskenut, selviää Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinakatsauksesta.

varainsiirtovero

13.10.2023

Asuntokaupan varainsiirtovero alenemassa

Hallitus esittää, että kiinteistöjen sekä asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee. Jos laki hyväksytään, uudistus tulee voimaan ensi vuoden alussa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti jo nyt. Hallitus esittää myös ensiasunnon verovapauden poistamista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti