Älä viivyttele tuholaistorjunnassa – tarkista torjujan pätevyys rekisteristä

Tuholaisten torjunnassa on tärkeää ehkäistä ennalta ongelmien syntymistä ja ryhtyä tarvittaessa nopeasti torjuntatoimiin. Jyrsijöitä voi torjua varmistamalla, ettei niille ole helppoa ravintoa esimerkiksi huolimattomasti hoidetuilla lintujen ruokintapaikoilla. Luteet, turkiskuoriaiset ja muut sisätilojen tuholaiset aiheuttavat nopeasti kasvavan ongelman, jos torjuntatoimien kanssa viivytellään.

Jyrsijöiden, luteiden ja muiden sisätilojen tuholaisten tehokas ja turvallinen torjunta edellyttää torjuntakäytäntöjen hyvää tuntemusta. Tuholaistorjuntaan tarkoitetut biosidivalmisteet voivat aiheuttaa haittaa ihmisen terveydelle tai ympäristölle, jos niitä ei käytetä käyttöohjeiden mukaisesti.

Vuoden 2017 alusta lähtien kaikkien ammattimaista tuholaistorjuntaa tekevien yritysten ja henkilöiden on täytynyt olla rekisteröityneinä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylläpitämiin rekistereihin. Tuholaistorjunnan palveluja ostavan kannattaa varmistaa, että palveluntarjoaja löytyy Tukesin tutkinto- ja yritysrekistereistä.

Tuholaistorjujan tutkintorekisteristä löytyvät henkilöt, jotka ovat suorittaneet tuholaistorjujan tutkinnon.  Tutkinto on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Tuholaistorjunnan yritysrekisteristä löytyvät ammattimaista tuholaistorjuntaa biosideilla tekevät yritykset.

Jyrsijämyrkkyjä ei saa käyttää jatkuvasti

Tuholaistorjuntaan voidaan käyttää vain Tukesin hyväksymiä biosidivalmisteita. Osa valmisteista on tarkoitettu vain ammattimaisten tuholaistorjujien käyttöön.

Esimerkiksi jyrsijämyrkkyjä on tarkoitus käyttää kampanjaluonteisesti ja ne kerätään pois torjunnan päätyttyä. Aiemmin jyrsijämyrkkyjä saatettiin käyttää jatkuvasti. Jatkuva käyttö ei ole enää sallittua, koska se lisää muiden eläinten altistumista ja vastustuskyvyn muodostumista jyrsijöissä.

Torjuntatyössä hyvään lopputulokseen pääseminen voi edellyttää ammattitaitoista kemiallisten ja muiden torjuntamenetelmien yhdistämistä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Rakentamisen laatu

28.9.2022

Kuukauden kasvo: Rakentamisen laadun edistäjä

Rakentamisen Laatu RALA ry:n uusi toimitusjohtaja Kirsi Hautala kertoo, mihin suuntaan RALA tulee tulevina vuosina kehittymään. Varmaa on, että se tulee edelleen toimimaan kestävän ja laadukkaan rakentamisen edistäjänä.

julkisivun kunnossapito

22.7.2022

Tarkista julkisivusi

Kiinteistön julkisivuihin kertyy jatkuvasti likaa, levää, hometta, sammalta ja jäkälää. Ne kannattaa siivota säännöllisesti pois, jotta pinta pysyy pidempään kunnossa. Näin taloyhtiö säästää myös rahaa, kun julkisivua ei tarvitse olla jatkuvasti uusimassa.

31.1.2023

Kiinteistö- ja rakentamisala: Suomi tarvitsee rakennetun ympäristön ministerin

Kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöt julkaisivat tavoitteensa hallituskaudelle 2023–2027. Järjestöt peräänkuuluttavat vahvaa sitoutumista vihreää siirtymää tukevaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen sekä ratkaisuja osaajapulaan.

20.10.2022

Näin tarkistat ilmanvaihdon toiminnan ja säädöt

Energiatehokkaasti toimiva ilmanvaihto säästää sekä lämpöä että sähköä. Siksi järjestelmän toiminta ja asetukset kannattaa tarkistaa säännöllisesti ja säätää energiaa säästävämmäksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti