Vuokranantaja ei saa kysellä henkilökohtaisuuksia

Sosiaalisen median asunnonhakuilmoituksissa kerrotaan avoimesti omista elämäntavoista, kuten päihteettömyydestä, liikunnallisuudesta ja säntillisyydestä.

Yle kertoo artikkelissaan, että Ilmiötä on luonnehdittu Instagram-maailman valumiseksi vuokramarkkinoille, ja siitä on oltu vuokralaisjärjestöissä myös huolissaan.

Vuokralaisten etujärjestössä toivotaan, että hyvän maun raja ymmärretään eli se, mitä itsestä kerrotaan ja kuinka paljon näytetään. Muuten voi tapahtua ylilyöntejä.

– Markkina ei ole aivan tasapainossa, jos aivan tavallisilla perusteilla ei saa asuntoa. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntotuotantoa pitäisi olla niin paljon, ettei tarvitsisi olla markkinamies asunnon saadakseen, sanoo vuokralaisten neuvonta- ja edunvalvontajärjestö Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

Se mitä ei kysytä, kerrotaan

Vuokralle hakeva saa tietysti itse päättää, mitä itsestään ja omasta tilanteestaan kertoo. Jos asetelmaa pohtii toisin päin, niin että vuokranantaja kysyisi vuokralaiselta, onko tämä esimerkiksi raskaana, olisi tilanne aivan eri.

– Silloin oltaisiin aivan katastrofialueella. Ei missään nimessä saa kysyä! parahtaa Viita. Kyseessä ei ole sellainen asia, joka kuuluisi vuokranantajalle asunnonhakuvaiheessa. Ei ennen kuin sitten, kun vauva on syntynyt. Vuokranantajalla on kyllä oikeus tietää, kuinka monta lasta vuokralaisella on, sillä henkilömäärä vaikuttaa esimerkiksi vesimaksuun.

Vuokranantajajärjestössä ei vuokralaisten avoimuutta pidetä ongelmallisena asiana. Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Hughes sanoo, että koska kyse on vuokralaisten itse esittämistä asioista, ei sitä vuokranantaja voi estääkään.

Jos asunnolle on paljon hakijoita, vuokralainen pystyy Hughesin mukaan erottautumaan kertomalla itsestään oma-aloitteisesti ja markkinoimalla itseään.

Viita kertoo, että ilmoituksia asiattomista, esimerkiksi yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetuista syrjivistä kysymyksistä tulee Vuokralaiset ry:lle edelleen tasaisesti. Määrä on kuitenkin vähentymään päin.

Ylen juttu on luettavissa kokonaisuudessaan tästä!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

14.5.2025

Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan

Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Kysynnän ennakoidaan kasvavan erityisesti Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin.

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat

5.8.2025

Uusi vuokralainen asuntoon – vältä vuokrasuhteen sudenkuopat

Vuokranantajan tehtävät eivät pääty vuokralaisen valintaan ja asunnon vuokrasopimuksen allekirjoittamiseen. Ennen avainten luovutusta on tehtävä monia huolellisia valmisteluja, jotta vuokrasuhde alkaisi sujuvasti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti