VATT:n tutkijat kritisoivat varainsiirtoveroa – tuotot arvioitu yläkanttiin

Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistussa artikkelissa VATT:n tutkijat Essi Eerola ja Teemu Lyytikäinen tutkivat vuonna 2013 tehtyä korotusta asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveroon. Verokanta nousi tuolloin 1,6 prosentista kahteen prosenttiin ja veropohja laajeni. Verrokkiryhmänä olivat omakotiasujat, joiden maksama varainsiirtovero ei muuttunut.

Tutkijat arvioivat veronkorotuksen vähentäneen muuttamisten määrää yli seitsemän prosenttia osakehuoneistoissa. Myös omakotitaloissa muuttaminen väheni.

Kauppalehti toteaa artikkelissaan, että tulokset ovat linjassa taloustieteen kirjallisuuden kanssa, jonka mukaan kotitaloudet eivät pysty sopeuttamaan asumistaan muuttuviin tarpeisiin. Eerolan ja Lyytikäisen mielestä tämä kannustaa nuoria liian suuren omistusasunnon hankkimiseen ja asuntolainan ottamiseen.

− Tärkeä hyvin toimivan verojärjestelmän ominaisuus on se, että se kerää julkisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin tarvittavan rahoituksen aiheuttamalla mahdollisimman vähän haittaa talouden toiminnalle. Varainsiirtovero ei täytä tätä vaatimusta, tutkijat kirjoittavat.

Tulot jäivät odotuksista ja hyvinvointi kutistui

Varainsiirtoveron noston arveltiin aikanaan lisäävän verotuloja noin 80 miljoonaa euroa. Tämä laskelma ei kuitenkaan ottanut huomioon kaupankäynnin laskun vaikutusta.

Eerola ja Lyytikäinen laskevat, että seitsemän prosentin lasku kauppamäärissä pienensi oletettua lisäystä noin kolmanneksella. Pienentävää vaikutusta tuli myös omakotitalokauppojen määrän vähenemisestä.

Suurempi negatiivinen vaikutus tulee kuitenkin veronkorotuksen hyvinvointivaikutuksista.

− Laskelmiemme perusteella tästä veronkorotuksesta aiheutuva haitta kotitalouksille on suurta suhteutettuna verotulon lisäykseen, tutkijat arvioivat.

Kauppalehden tietojen mukaan hallituspuolueista löytyy kannatusta varainsiirtoveron uudistamiseen, mutta toimenpiteitä ei ole tällä kaudella odotettavissa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Aurinkovoimala-asennukset

30.10.2024

Aurinkovoimala-asennukset ovat nykyään aiempaa parempia

Uudessa Auriski-hankkeessa selvitettiin aurinkosähköjärjestelmien asennuksien turvallisuutta. Kahden viime vuoden kuluessa tehdyt asennukset osoittautuivat pelättyä paremmiksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin aiemmin teettämässä hankkeessa selvisi, että asennuksissa oli puutteita.

talousarvio nousevat kulut

28.10.2024

Talousarviossa varauduttava nouseviin kuluihin

Taloyhtiöiden kulut ovat nousseet aiempaa suuremmiksi, mikä on pakottanut taloyhtiöt päivittämään talousarvioesityksiään. Jotta nousseet kulut saadaan asianmukaisesti katetuksi, voidaan hallitus valtuuttaa keräämään 1-2 kuukauden ylimääräinen hoitovastike.

Tilaajille

26.9.2025

Rottia taloyhtiön pihalla? Torjunta kannattaa aloittaa nopeasti

Rottien määrä voi kasvaa leutojen talvien myötä. Parhaita keinoja suojautua jyrsijöiltä ovat jätepisteen siistinä pito ja rakenteiden kunnosta huolehtiminen. Asukkaiden on hyvä ilmoittaa kaikista rottahavainnoista isännöintiin, joka tilaa tarvittaessa torjunnan.

häätöjen määrä

18.6.2025

Raportti: Häätöjen määrä on selkeässä kasvussa

Häätöjen määrä on Suomen suurimmissa kaupungeissa lisääntynyt keskimäärin 80 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Häätö saadaan valtion tukemista vuokra-asunnoista suhteessa useammin kuin vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoista. Häädetyistä valtaosa on matalasti koulutettuja miehiä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti