Paloturvallisuusviikko kannustaa huolehtimaan ikäihmisten turvallisuudesta

palovaroittimet taloyhtiö

Paloturvallisuusviikon aikana 27. – 3.12. halutaan kiinnittää huomiota erityisesti ikäihmisten ja kodin turvallisuuteen. Ikäihmisten paloturvallisuuden parantaminen on lähipiirin, kuten omaisten, kotihoidon työntekijöiden ja naapurien käsissä.

Palokuolemien uhreista on ollut keskimäärin 40 prosenttia yli 65-vuotiaita vuosina 2015–2020. Vuoden 2021 tämänhetkinen luku on vielä suurempi.

Paloturvallisuusviikko-kampanjan tavoitteena on myös muiden läheisten ihmisten kotien turvallisuuden parantaminen – ovat he sitten lähisukulaisia, tuttavia tai naapureita.

– Naapurinkin auttaminen paloturvallisuusasioissa on enemmän kuin toivottavaa, ja siinä samalla tulee varmistettua omaa ja koko taloyhtiönkin turvallisuutta, sanoo viestinnän asiantuntija Juha Hassila Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Keskiviikkona 1.12. vietetään palovaroitinpäivää. Palovaroitinpäivänä on otollinen hetki huolehtia palovaroittimen paristonvaihdosta tai jopa koko laitteen uusimisesta. Palovaroittimen elinkaari on 5–10 vuotta, minkä jälkeen se kannattaa vaihtaa uuteen.

Paloturvallisuusviikon sisäänheittotuotteena on virtuaalinen paloasema. Se avasi ovensa jo ennakkoon lauantaina 20.11. ja pitää ne auki Paloturvallisuusviikon loppuun eli 3.12. saakka.

Virtuaalipaloasema on oppimiselämys, jonka voi kokea sellaisenaan tai käydä sen lisäksi myös Päivä Paloasemalla -tapahtumassa oikealla paloasemalla 27.11. Silloin yli 200 paloasemaa eri puolilla Suomea avaa ovensa yleisölle.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntosijoittaja hallitukseen

11.12.2025

Kannattaako asuntosijoittaja ottaa hallitukseen? Lue Suomen Kiinteistölehdestä!

Joulukuun Kiinteistölehti kertoo, miten ikäihmisten taloyhtiöissä asumista voidaan tukea. Kuntosali oman talon kellarissa voi madaltaa kynnystä lähteä liikkumaan. Kerromme myös digitaalisista asuntokaupoista, joita on jo valtaosa kiinteistönvälittäjien järjestämistä asuntokaupoista.

ikäteknologia

19.12.2025

Ikäteknologia auttaa kotona asuvaa vanhusta

Suomessa on yli miljoona 70 vuotta täyttänyttä ihmistä. Osa heistä tarvitsee ulkopuolisia palveluja, mutta osa pärjää kotona itsekseen. Itsenäisesti asuvalle vanhukselle tukea tuovat erilaiset teknologiset ratkaisut.

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.

vastuu kiinteistön turvallisuudesta

15.12.2025

Talvi tulee – kuka vastaa kiinteistön turvallisuudesta?

Lähtökohtaisesti vastuu talvikunnossapidosta on kiinteistönomistajalla. Usein taloyhtiö tekee kuitenkin sopimuksen huoltoyhtiön kanssa. Laatimalla sopimuksen huolellisesti taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä voivat siirtää vastuuta osittain huoltoyhtiölle.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti