Uusi isännöintitalo haastaa markkinajohtajat

Ponnistusvoimaa Provian ja Avaran fuusiolle tuo pääomasijoittaja Intera Partners, joka tuli enemmistöomistajaksi yhdistelmän uuteen emoyhtiöön DDY Groupiin. Provian ja Avaran aiemmat omistajat ja avainhenkilöt jatkavat osakkaina. Kauppahintoja ei julkistettu.

Uuden yhtiön liikevaihto yltää tänä vuonna noin 11 miljoonaan euroon, arvioi DDY:n hallituksen puheenjohtaja Mika Savolainen.

Viime vuonna Provian myynti oli 5,5 miljoonaa, Avaran 3,4 miljoonaa. Provian liikevoittomarginaali oli reilut 16 prosenttia ja Avaran vajaat neljä. Avaran heikomman kannattavuuden taustalla olivat Savolaisen mukaan investoinnit ja uusien toimipisteiden avaaminen.

Uusi yritys nousee Suomen isännöintimarkkinoilla viiden suurimman toimijan joukkoon, Savolainen arvioi. Nykyinen markkinajohtaja Realia Services teki viime vuonna 56 miljoonan euron myynnin. DDY:n tavoite markkinajohtajuudesta on siis kova. Yhtiö uskoo saavuttavansa sen orgaanisella kasvulla ja yrityskaupoilla.

DDY:n on tarkoitus panostaa asiakaspalveluun ja kehittää helppokäyttöisiä digipalveluja, joista taloyhtiöiden hallitus ja asukkaat voivat nähdä ajantasaista taloustietoa vaikka kännykästä ja varata esimerkiksi autopaikkoja tai saunavuoroja. Yhtiö lupaa asunto-osakeyhtiöiden isännöintiin samanlaista läpinäkyvyyttä kuin tähän mennessä on Savolaisen mielestä ollut asuntorahastojen kaltaisten isojen asiakkaiden isännöintipalveluissa.

Mikä DDY?

DDY Group tarjoaa Isännöinti- ja hallintopalveluja asunto-osakeyhtiöille ja asuntorahastoille. DDY Groupin alle yhdistyneet Provia ja Avara toimivat toistaiseksi omilla nimillään, ja syksyllä kokonaisuudelle julkistetaan uusi brändinimi. Yhtiöllä on 7 toimistoa Suomessa. Henkilöstöä on noin 100 ja liikevaihto ensi vuonna arviolta 11 milj. euroa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

25.5.2026

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön sisäverkkoa ei tarvitse uusia päätä pahkaa

Taloyhtiöissä käydään parhaillaan vilkasta keskustelua tietoliikenneyhteyksistä. Yhtiöissä liikkuu paljon väärinkäsityksiä sisäverkkoja koskevasta Traficomin tuoreesta määräyksestä. Tärkeintä on muistaa, että määräys ei pakota kiirehtimään verkon uusimisessa.

Valokuitunen

Taloyhtiön piha ei sovellu rakettien ampumiseen.

30.12.2025

Muista turvallisuus vuodenvaihteen ilotulituksissa

Uudenvuoden juhlinnassa täytyy huomioida naapurit, lemmikit ja yleinen turvallisuus. Ilotulitteet tulee ampua riittävän kaukana rakennuksista ja autoista, ja vain ampumiselle varattuna ajankohtana.

17.9.2026

As Oy Porin Kallontie 4: Rahoitusvaikeuksista ryhmäkorjaukseen

Porilaisen taloyhtiön toiveet laajasta linjasaneerauksesta törmäsivät vaikeuksiin pankkilainan saannissa. Korjauskohteita oli karsittava ja asetettava tärkeysjärjestykseen. Hanke toteutettiin lopulta ryhmäkorjauksena naapureiden kanssa.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

3.4.2026

Näillä vinkeillä pienennät pääsiäisen jätekuormaa

Pääsiäispyhien perinteisiin kuuluu syöminen ja askartelu, mistä syntyy paljon jätettä. Jätteiden määrää voi vähentää ennakoimalla pyhien menekki ja käyttämällä materiaaleja uudelleen. Pääsiäinen vaikuttaa lisäksi jäteastioiden tyhjennyspäiviin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti