Pihasaunapaketeissa turvallisuuspuutteita

ilman rakennuslupaa

Tukesiin on tullut runsaasti ilmoituksia puutteista, jotka koskevat kuluttajille myytäviä valmiita pihasaunapaketteja. Todettuja puutteita ovat olleet:

• kiukaan tai savupiipun suojaetäisyydet ympärillä oleviin palaviin materiaaleihin eivät ole olleet riittäviä
• kiukaan ja savupiipun yhteensopivuutta ei ole osoitettu
• savupiipun ominaisuuksia ei ole ilmoitettu tai ne eivät vastaa kansallisia rakentamisen määräyksiä
• markkinointimateriaaleissa on esitetty harhaanjohtavasti, että saunarakennus voidaan sijoittaa esim. asuinrakennuksen välittömään läheisyyteen.

Pihasaunapaketille kokonaisuutena ei ole EU:n rakennustuoteasetuksen mukaisia vaatimuksia, koska kyseessä on rakennus eikä tuote. Sen sijaan pihasaunassa käytetyille yksittäisille tuotteille on tuotekohtaisia vaatimuksia. Esimerkiksi kiukaalle (tulisijalle) ja savupiipulle on harmonisoitu tuotestandardi ja niiden pitää olla CE-merkittyjä.

– Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus on suunniteltu ja rakennetaan säädösten mukaisesti. Hankkeeseen ryhtyvän voi kuitenkin olla vaikea arvioida valmissaunan suunnitelmien oikeellisuutta. Vaarana on, että tontille päätyy sauna, jonka paloturvallisuudessa on riskejä esimerkiksi liian pienien suojaetäisyyksien takia, Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö sanoo.

Varmista nämä, kun olet ostamassa pihasaunapakettia:

• Kiuas ja savupiippu ovat CE-merkittyjä ja niiden mukana on suoritustasoilmoitus, jossa ilmoitetaan tuotteen ominaisuudet.
• Savupiippu on lämpötilaluokkaa T600. Tämän pitää näkyä CE-merkinnässä ja suoritustasoilmoituksessa.
• Kiukaan mukana seuraavista dokumenteista ja merkinnöistä tulee varmistaa se, että savupiippu, johon kiuas liitetään, kestää kiukaasta tulevien palokaasujen lämpötilan. Tällöin kiuas ja savupiippu ovat yhteensopivia ja muodostavat käytettäessä paloturvallisen kokonaisuuden.
• Kiukaan suojaetäisyys rakenteista on kiukaan suoritustasoilmoituksen mukainen.
• Huomio! kiukaan suojaetäisyyttä ei voi pienentää erillisellä suojaseinällä/-rakenteella, ellei kiukaan suojaetäisyyttä ole erikseen testattu kyseisellä suojarakenteella.
• Noudata valmistajan ohjeita kiukaan ja savupiipun asentamisessa ja käytössä.
• Selvitä rakennusvalvonnalta vaadittavat rakentamisen luvat.
• Huolehdi, että pihasauna on riittävän kaukana asuinrakennuksesta.

Ole tarkkana käytettyjen ostamisessa

Netissä myydään paljon käytettyjä kiukaita ja savupiippuja. Ostajan on hyvin vaikea määrittää täyttääkö rakennustuote enää sille asetetut vaatimukset. Myös tuotteen käyttö- ja asennusohjeet voivat olla hukassa. Väärin asennettuna nämä tuotteet aiheuttavat paloturvallisuusriskin. Tukes varoittaa käytettynä ostettujen tuotteiden riskeistä ja suosittelee, että ammattilainen varmentaa tuotteiden sopivuuden ja tekee asennukset.

– Saneerattaessa vanhaa saunaa, tulee ensin selvittää kuntakohtaiset määräykset. Pelkkä tulisijan vaihtokin voi vaatia rakennusluvan, toimenpideilmoituksen tai selvityksen tulisijan vaatimustenmukaisuudesta. Lisäksi vanhan hormin kunto tulee tarkastaa ja varmistaa, että tulisija on soveltuva kyseiseen hormiin. Tulisijan, esimerkiksi kiukaan, pitää olla CE-merkitty ja sen mukana on oltava suoritustasoilmoitus, jonka perusteella voidaan tehdä myös arvio hormin sopivuudesta. Myös riittävä korvausilman saanti tulee varmistaa ja huolehtia, että hormien läpiviennit ovat paloturvallisia, Tukesin ryhmäpäällikkö Kurt Kokko neuvoo.

Muista paloturvallisuus myös paljun ja grillikodan sijoituksessa

Puulämmitteistä paljua, pihatakkaa tai grillikotaa ei saa sijoittaa liian lähelle palavia materiaaleja ja rakennuksia. Myös savupiipun korkeudella on vaatimuksia, jotka tulee tarkistaa kuntakohtaisista ohjeista ja määräyksistä. Vakuutusyhtiö vaativat, että viranomaisten antamia paloturvallisuusohjeita ja -määräyksiä noudatetaan.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.5.2025

Myrsky aiheutti taloyhtiölle laajat kosteusvauriot – ”Yhteishengellä selvisimme”

Rankkasade kasteli perin pohjin jyväskyläläisen kerrostalon julkisivun ja sisäpuolisia rakenteita. Vakuutusyhtiö ei korvannut vahinkoja, mutta taloyhtiö ryhtyi ripeästi korjaustoimiin. Yhtiön toiminta palkittiin huhtikuussa valtakunnallisena vuoden taloyhtiötekona.

10.4.2026

Talousasiat auki yhtiökokouksessa – hallitus, näin valmistaudut kokoukseen

Tilinpäätös tulee esitellä yhtiökokouksessa selkeästi, jotta osakkaille muodostuu oikea kuva yhtiön toiminnasta menneellä tilikaudella. Taloyhtiön hallituksen kannattaa varautua jo ennalta myös osakkaiden kysymyksiin ja talousaiheiseen keskusteluun.

kunnossapitotarveselvitys

23.6.2025

Voiko taloyhtiö joutua vastuuseen kunnossapitotarveselvityksen tiedoista?

Helsingin hovioikeuden tuomiossa käsiteltiin kunnossapitotarveselvityksessä annettujen tietojen merkitystä asuntokauppaan ja myyjän tiedonantovelvollisuuteen. Kunnossapitotarveselvitys ei sido yhtiökokousta, joka voi muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan.

Tilaajille

14.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Palkitun isännöitsijän kädenjälki näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa

Palkitun isännöitsijän, yrittäjä Sami Asujamaan, kädenjälki ja palo isännöintialan kehittämiseen näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa. Teos kokoaa yhteen alan parhaat käytännöt ja viimeisimmät tiedot ja se sopii arjen tueksi niin uusille kuin kokeneille isännöitsijöille.

Kiinteistömedia Oy

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti