Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -työryhmä palkittiin

Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman työryhmä on saanut Rakennustietosäätiön Rakennustiedon ga-palkinnon Gunnel Adlercreutzin rahastosta. Palkinto myönnetään henkilölle tai henkilöille, jotka ennakkoluulottomalla ja avoimella yhteistyöllään alan hyväksi ovat edistäneet hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa.

Palkinto on rahapalkinto, arvoltaan 2 000 euroa.

Palkinnon perusteluissa mainitaan Kehittyvä kerrostalo -ryhmän edistäneen monipuolisten ja konkreettisten kehityshankkeiden toteuttamista asuinympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Kehityshankkeet ovat koskeneet rakennusten, asuntojen ja pihojen suunnitteluratkaisuja, materiaaleja ja menettelyjä. Työryhmän mainitaan myös toimineen kannustavasti edistäen rohkeasti erityyppisiä hankkeita. Ryhmässä katsotaan niin ikään olevan edustettuna monipuolista ja vahvaa asiantuntemusta. Ryhmä on myös osallistunut julkaisujen teettämiseen ja seminaarien järjestämiseen. Ryhmän katsotaan myös työllään vaikuttaneen kerrostalosuunnittelun ja -rakentamisen toimintaympäristön tunnelmaan Helsingissä.

Kehittyvä kerrostalo -työryhmään kuuluvat asemakaava-arkkitehti Annukka Lindroos kaupunkisuunnitteluvirastosta, arkkitehti Ulla Vahtera rakennusvalvontavirastosta, tonttiasiamies Pekka Saarinen ja toimistopäällikkö Sami Haapanen kiinteistövirastosta sekä suunnitteluinsinööri Anu Turunen kaupunginkansliasta. Kehittyvä kerrostalo -ohjelman pitkäaikaiseen kehitystyöhön ovat aiemmin merkittävällä työpanoksella osallistuneet kehittämispäällikkö Ifa Kytösaho ja kehittämisinsinööri Ville Vastamäki.

Houkuttelevaa, joustavaa ja yksilöllistä asumista

Kehittyvä kerrostalo -ohjelman tavoitteena on lisätä kerrostaloasumisen houkuttelevuutta, joustavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. Helsingin rakentaminen perustuu tiiviiseen kaupunkirakenteeseen ja hyviin joukkoliikenneyhteyksiin. Asuntorakentaminen onkin Helsingissä nyt ja tulevaisuudessa pääosin kerrostalorakentamista. Kehittyvä kerrostalo -ohjelma on perustettu, jotta voidaan vastata suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviin kehittämistarpeisiin. Helsingin kaupunki omistaa valtaosan rakennusmaasta, joten kaupungilla on mahdollisuus ohjata asuntorakentamista johdonmukaisesti.

Ohjelman tärkeimmät tavoitteet ovat talotyyppien monipuolisuus, asuntojen muuntojoustavuus, pihojen viihtyisyys ja toimivuus, kohtuuhintaisuus, asukaslähtöisyys ja energiatehokkuus. Nouseva teema uusissa hankkeissa on kohtuuhintaisuus.

Vuonna 2009 käynnistettyä ohjelmaa koordinoi kaupungin työryhmä, jossa on jäseniä kaupunginkansliasta, kaupunkisuunnittelu-, kiinteistö- ja rakennusvalvontavirastosta.

Esimerkkejä Kehittyvä kerrostalo -ohjelman hankkeista: 

Lue lisää

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

17.4.2026

Koulu muuttui kodeiksi – tällaista on asua vanhassa luokkahuoneessa

Toimistotiloja muutetaan yhä useammin asuintaloiksi. Helsingin Kalliossa sijaitsee talo, jonka tiloissa toimi ennen Helsingin käsityöopettajaopisto. As Oy Artesaanissa asukkaat viihtyvät niin hyvin, etteivät halua muuttaa sieltä pois.

24.2.2026

Apulaispormestari Johanna Laisaari: Täydennysrakentamiselle todellinen tarve

Taloyhtiöillä on merkittävä rooli kaupungin täydennysrakentamishankkeissa, sanoo Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari. Hän kannustaa taloyhtiöitä katsomaan yhtiön pihaa ja yhteisiä alueita lasten näkökulmasta.

tulipalo kerrostalossa

4.12.2025

Näin paloturvallisuus on huomioitu korkeassa kerrostalossa

Suomessa korkeiden rakennusten paloturvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Tulipalon sattuessa ihmisen toiminta vaikuttaa paljon palon ja palokaasujen leviämiseen. Tulipalossa ovet ja ikkunat tulee pitää kiinni, sillä palokaasut leviävät niiden kautta.

hoitovastikkeen nosto

17.6.2026

Hoitovastikkeiden nousu hidastui erityisesti kerrostaloissa

Kerrostalojen hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna 1,5 prosenttia ja rivitalojen 2,8 prosenttia, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Kerrostaloyhtiöissä vastikkeiden nousu on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän. Taloyhtiöiden maksukyky on parantunut.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti