Osakeluettelot kannattaa siirtää sähköiseen rekisteriin nyt!

Asunto-osakeyhtiöiden pitää siirtää osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Siirtyminen huoneistotietojärjestelmään on pakollista, taloyhtiöiden pitää tehdä se itse ja siirto koskee kaiken kokoisia taloyhtiöitä.

Pienten taloyhtiöiden tulee hoitaa itse oman osakeluettelonsa siirto Maanmittauslaitoksen ylläpitämään sähköiseen järjestelmään. Käytännössä siirron tekee tällöin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai asukasisännöitsijä. Osakeluettelon siirron jälkeen osakkaat voivat hakea omistuksensa rekisteröintiä ja pääsevät eroon paperisista osakekirjoista, mikä helpottaa esimerkiksi asuntokauppaa.
Isännöintiyritykset hoitavat siirron niiden asiakkaina olevien taloyhtiöiden osalta sitten, kun tietojärjestelmien rajapinnat toimivat. Siirto on maksuton vuoden 2023 loppuun saakka ja se kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Taloyhtiön hallituksen pitää tehdä päätös osakeluettelon siirtämisestä Maanmittauslaitokselle. Osakeluettelon on oltava taloyhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukainen. Virheelliset ja puutteelliset tiedot tulee selvittää ja korjata, ja tarvittaessa on tehtävä yhtiöjärjestyksen muutos ja vietävä se kaupparekisteriin.

Kiinteistöliitto ja jäsenyhdistykset neuvovat taloyhtiöitä yhtiöjärjestysten muutoksia koskevissa asioissa. Lisäksi kaupparekisterissä tulee olla ajantasaiset tiedot taloyhtiön hallituksen puheenjohtajasta ja mahdollisesta isännöitsijästä.Siirron jälkeen taloyhtiön velvoite ylläpitää osakeluetteloa ja selvittää omistajavaihdostilanteita päättyy. Taloyhtiö saa jatkossa tiedot huoneistotietojärjestelmästä. Kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään, se ilmoittaa asiasta osakkaille.

Vasta tämän jälkeen taloyhtiön osakkaat voivat hakea Maanmittauslaitokselta omistuksensa rekisteröintiä sähköiseen järjestelmään. Samassa yhteydessä Maanmittauslaitos mitätöi paperisen osakekirjan.

Lisätietoa osakeluetteloiden siirrosta ja huoneistotietojärjestelmästä löytyy osoitteesta www.osakehuoneistorekisteri.fi sekä lisäksi Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelu neuvoo asiassa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asunto-osakeyhtiön kaupparekisteristä poistaminen

12.5.2025

Milloin asunto-osakeyhtiö poistetaan kaupparekisteristä?

Taloyhtiö voidaan poistaa rekisteristä tai asettaa selvitystilaan, jos yhtiöllä ei ole rekisteriin merkittyä toimikelpoista hallitusta, elinkeinotoimintalaissa tarkoitettua edustajaa ei ole kaupparekisterissä tai yhtiö on asetettu konkurssiin, joka on rauennut varojen puutteessa.

Tilaajille

26.1.2026

Sähköinen asiointi pakolliseksi kaupparekisterissä – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Vuoden alusta lähtien asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden on tehtävä kaikki kaupparekisteriin liittyvät ilmoitukset ja hakemukset sähköisesti YTJ-palvelussa. PRH ei enää käsittele paperisia ilmoituksia, eikä rekisteröintivelvollisille yhtiöille myönnetä poikkeuksia sähköisestä asioinnista.

Tilaajille

yhtiöjärjestyksen muutos

24.2.2025

Huoneistojen yhdistäminen ja jakaminen edellyttää sähköisen omistajamerkinnän hakemista

Jos yhtiössä jaetaan tai yhdistetään huoneistoja, yhtiöjärjestykseen vaaditaan huoneistoselitelmää koskeva muutos. Yhtiöjärjestystä ei voi muuttaa, ennen kuin kyseisen osakehuoneiston osalta on haettu sähköinen omistajamerkintä. Myös tarvittavat suostumukset muutosta varten on hankittava etukäteen.

Tilaajille

11.12.2025

Taloyhtiö jälkiasensi hissit edistääkseen esteettömyyttä – ”Kukaan meistä ei nuorene”

Väestö vanhenee, joten taloyhtiöiden kannattaa panostaa esteettömyyden edistämiseen. As Oy Kaakinportissa Pieksämäellä ryhdyttiin korjaustöihin, jotta asukkaat pärjäisivät kotonaan mahdollisimman pitkään.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti