Asunto-osakeyhtiötehtävät siirretään PRH:lle syyskuun alusta

Maistraattien ja ELY-keskusten paikallisviranomaistoiminta kauppa- ja yhdistysrekisteriasioissa loppuu ja maistraattien asunto-osakeyhtiötehtävät siirtyvät Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) syyskuun alussa.

Asunto-osakeyhtiön perustamis- sekä muutosilmoitukset on tähän asti käsitelty pääasiassa asunto-osakeyhtiön kotipaikan maistraatissa, ja PRH on hoitanut osakepääoman alentamisia sekä muita asunto-osakeyhtiöiden erityistilanteita.

Kauppa- ja yhdistysrekisteriasioissa palveluja on PRH:n lisäksi saanut aiemmin myös maistraateista ja ELY-keskuksista. Nyt nämä palvelut keskitetään PRH:lle. Paikallisviranomaistoiminnan loppuminen ei koske Ahvenanmaan valtionvirastoa, jossa voi jatkossakin asioida kauppa- ja yhdistysrekisteriasioissa.

Tehtävien siirrosta johtuen käsittelyajat voivat loppukesän ja syksyn aikana olla hieman tavanomaista pidempiä.

Jos maistraattiin tai ELY-keskukseen jätettyä hakemusta tai ilmoitusta ei ehditä käsitellä ennen elokuun loppua, siirtyy se automaattisesti PRH:n käsiteltäväksi.

Syyskuun alusta alkaen kauppa- ja yhdistysrekisteriasioissa sekä asunto-osakeyhtiöasioissa voi asioida seuraavilla tavoilla:

Kaupparekisteriasiat

  • Sähköisesti: yritysten yhteystietojen muutokset sekä osakeyhtiön perustaminen ja vastuuhenkilöiden muutokset tehdään YTJ-palvelussa (www.ytj.fi). Sähköisen kaupparekisteriotteen saa PRH:n Virre-palvelusta (www.virre.fi)
  • Postitse: kaupparekisteri-ilmoitukset postitetaan osoitteella: PRH-Verohallinto, Yritystietojärjestelmä, PL 2000, 00231 Helsinki.
  • Ohjeistusta asioimisen tueksi: Ohjeet ilmoittamiseen ovat Prh.fi –sivuilla https://www.prh.fi/fi/index.html, lisätietoja Kaupparekisterin neuvonta, p. 029 509 5900

Yhdistysrekisteriasiat

  • Sähköisesti: kaikki yhdistysrekisteriin liittyvät asiat voi hoitaa sähköisesti prh.fi-sivuilla
  • Postitse: yhdistysrekisteri-ilmoitukset postitetaan osoitteella: PRH, yhdistys- ja säätiöasiat, PL 1190, 00101 HELSINKI
  • Ohjeistusta asioimisen tueksi: Ohjeet ilmoittamiseen ovat Prh.fi –sivuilla, lisätietoja Yhdistysrekisterin neuvonta, p. 029 509 5959

Asunto-osakeyhtiöasiat

  • Sähköisesti: asunto-osakeyhtiöiden yhteystietojen sekä vastuuhenkilöiden muutokset tehdään YTJ-palvelussa (www.ytj.fi). Asunto-osakeyhtiön sähköisen kaupparekisteriotteen saa PRH:n Virre-palvelusta (www.virre.fi)
  • Postitse: kaupparekisteri-ilmoitukset postitetaan osoitteella: PRH-Verohallinto, Yritystietojärjestelmä, PL 2000, 00231 Helsinki.
  • Ohjeistusta asioimisen tueksi: Ohjeet ilmoittamiseen ovat Prh.fi –sivuilla, lisätietoja Kaupparekisterin neuvonta, p. 029 509 5900

Kaupparekisteri-ilmoituksia voi jatkossakin jättää Verohallinnon 59 eri toimipisteeseen. Ilmoituksia ei kuitenkaan voi maksaa eikä niitä kirjata jätettäessä Verohallinnon pisteissä ja siksi mm. uuden yrityksen Y-tunnusta ei saa heti. Paperiset ilmoitukset kannattaakin käsittelyyn ottamisen nopeuttamiseksi postittaa suoraan osoitteeseen:
PRH-Verohallinto, Yritystietojärjestelmä, PL 2000, 00231 Helsinki.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

laiminlyöntimaksu

19.3.2025

Saitko postia Patentti- ja rekisterihallitukselta? Toimi heti

Taloyhtiöllä on velvollisuus ilmoittaa sen kaupparekisteritiedot Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) vuosittain. PRH voi määrätä laiminlyöntimaksun taloyhtiölle, joka ei kehotuksesta huolimatta korjaa kaupparekisteritiedoissa olevia puutteita tai virheitä.

asunto-osakeyhtiön kaupparekisteristä poistaminen

12.5.2025

Milloin asunto-osakeyhtiö poistetaan kaupparekisteristä?

Taloyhtiö voidaan poistaa rekisteristä tai asettaa selvitystilaan, jos yhtiöllä ei ole rekisteriin merkittyä toimikelpoista hallitusta, elinkeinotoimintalaissa tarkoitettua edustajaa ei ole kaupparekisterissä tai yhtiö on asetettu konkurssiin, joka on rauennut varojen puutteessa.

Tilaajille

asuntojen hinnat

13.2.2025

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun 

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun tänä vuonna, ja myös vuokrat nousevat yhä maltillisesti, ilmenee PTT:n asuntomarkkinaennusteesta. Asuntojen hinnannousun ajureina ovat laskevat korot, reaalitulojen kasvu ja suurten kaupunkien väestönkasvu.

asuntojen tarve

14.2.2025

Väestönkasvu ja kaupungistuminen pitävät asuntojen tarpeen suurena

Uusia asuntoja tarvitaan jopa yli 35 000 vuosittain parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Maahanmuuton vauhdittama väestönkasvu ja sitä seuraava asuntotarve keskittyvät voimakkaasti kasvaville kaupunkiseuduille. Vilkkainta kasvua ennakoidaan Helsingin ja Tampereen seuduille.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti